111005, 20:48
Enoni kuoli keuhkosyöpään varhain tänä aamuna. Äitini, isäni, tätini, toinen enoni ja mummoni saapuivat sairaalaan puoli viiden aikaan aamulla ja tunnin kuluttua eno oli kuollut. Viimeisen puolen vuoden aikana tapasimme enoa tavallista enemmän, mutta sitä aikaisemmin hän oli lähinnä suvun pakollinen alkoholisti, syntymä- ja äitienpäivien vakiovieras, joka ravasi tupakalla yhtenään. Syövän lisäksi hänellä oli synnynnäinen sydänvika ja tekokäsi kuusikymmentäluvun sydänleikkauksesta aiheutuneen kuolion seurauksena. Me kaikki olemme helpottuneita siitä, että enää ei tarvitse pelätä ja odottaa.
Maaliskuussa diagnosoitu syöpä vei enon nopeasti. Kun hän kävi ensimmäisen kerran lääkärissä kipujen ja hengitysvaikeuksien vuoksi, alkoholistia ei otettu vakavasti. Seuraavalla kerralla epäiltiin jo syöpää, jonka todettiin myöhemmin levinneen kaikkialle kehoon.
66-vuotias mummoni on saanut maaliskuun jälkeen useampia sairaskohtauksia, jotka mitä todennäköisimmin johtuivat huolesta ja stressistä. Toivon, että mummo jaksaa menetettyään kolmannen miehen elämässään syövälle. Ensin aviomies vuonna 1981, sitten elämänkumppani vuonna 1994 ja lopuksi oma lapsi vuonna 2005. Puhelimessa mummo kuulosti huojentuneelta ja sanoi, että on parempi, että eno pääsi kivuistaan.
Olen ollut elämässäni vain yksissä hautajaisissa. Olen jo kauan pelännyt ajatusta jonkun läheisen kuolemasta ja siitä, että en tule kestämään sitä. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että minähän olen vahva, selviydyn melkein kunnialla koulupäivistä, palavereista ja ehkäisyneuvolakäynneistä, mitä nyt ajatukseni ovat muualla.
Eno kuoli ilman vaimoa, elämänkumppania, lapsia ja työtä. En tiedä, tekikö hän koskaan töitä kielenkääntäjäksi valmistumisensa jälkeen. Minusta se on äärettömän surullista. En osaa käsittää sitä, että ihminen syntyy, kasvaa, tekee tavallisia arkisia asioita ypöyksin ja kuolee pois sellaisessa iässä, jossa muilla on vielä vuosikausia jäljellä. Enon kohdalla eivät päteneet lait, joiden mukaan kuolemaan tuomitut toteuttavat kaikkia niitä asioita, joita haluavat viimeisinä kuukausinaan tehdä. Toivon, että hän kuunteli viimeisinä kuukausinaan paljon paskoja rocklevyjä, katsoi jalkapalloa televisiosta ja söi ruokaa, josta piti.
Maaliskuussa diagnosoitu syöpä vei enon nopeasti. Kun hän kävi ensimmäisen kerran lääkärissä kipujen ja hengitysvaikeuksien vuoksi, alkoholistia ei otettu vakavasti. Seuraavalla kerralla epäiltiin jo syöpää, jonka todettiin myöhemmin levinneen kaikkialle kehoon.
66-vuotias mummoni on saanut maaliskuun jälkeen useampia sairaskohtauksia, jotka mitä todennäköisimmin johtuivat huolesta ja stressistä. Toivon, että mummo jaksaa menetettyään kolmannen miehen elämässään syövälle. Ensin aviomies vuonna 1981, sitten elämänkumppani vuonna 1994 ja lopuksi oma lapsi vuonna 2005. Puhelimessa mummo kuulosti huojentuneelta ja sanoi, että on parempi, että eno pääsi kivuistaan.
Olen ollut elämässäni vain yksissä hautajaisissa. Olen jo kauan pelännyt ajatusta jonkun läheisen kuolemasta ja siitä, että en tule kestämään sitä. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että minähän olen vahva, selviydyn melkein kunnialla koulupäivistä, palavereista ja ehkäisyneuvolakäynneistä, mitä nyt ajatukseni ovat muualla.
Eno kuoli ilman vaimoa, elämänkumppania, lapsia ja työtä. En tiedä, tekikö hän koskaan töitä kielenkääntäjäksi valmistumisensa jälkeen. Minusta se on äärettömän surullista. En osaa käsittää sitä, että ihminen syntyy, kasvaa, tekee tavallisia arkisia asioita ypöyksin ja kuolee pois sellaisessa iässä, jossa muilla on vielä vuosikausia jäljellä. Enon kohdalla eivät päteneet lait, joiden mukaan kuolemaan tuomitut toteuttavat kaikkia niitä asioita, joita haluavat viimeisinä kuukausinaan tehdä. Toivon, että hän kuunteli viimeisinä kuukausinaan paljon paskoja rocklevyjä, katsoi jalkapalloa televisiosta ja söi ruokaa, josta piti.