Oct 18, 2007 20:12
Eilen ajattelin, että Paula Vesalan täytyy olla maailman ihanin nainen. Eilen illalla se nousi Bellyn lavalle tulenpunaisessa kulmikkaassa otsatukassa ja näytti ihan vieraalta, kunnes uuteen ulkonäköön tottui. Mekko oli sen verran tiukka, että maha näkyi jo hieman.
Paula lauloi Jussi Jaakonahoineen ja Jaakko Murroksineen ihan jumalattoman hyviä biisejä Mana Manasta ja Kollaa Kestäästä Nelly Furtadoon ja etäisiin, kaihoisiin kasarihitteihin. Se osasi laulaa tekniikalla, jonka avulla suusta raikaa uskomattoman luja ja vahva ääni, joka syöksyy luihin ja ytimiin. Ja sillä on niin hyvät jututkin vielä, niin. Paula Vesalan täytyy olla maailman ihanin nainen, sillä sen ääni saa minut liikuttumaan biisistä, jonka on säveltänyt Edu Kettunen.
Minä nojasin uuteen poikaan ja poika nojasi minuun. Yöllä yritimme mukautua asentoihin, joissa saa olla mahdollisimman lähellä toista, mutta joissa on mahdollista saada samalla unen päästä kiinni.
keikat,
naiset,
miehet