Sep 30, 2007 04:28
Olen maailman urhein tyttö, koska olen juuri viettänyt tuntikaupalla aikaa samassa tilassa kesäkuisen Suuren Ihastukseni kanssa. Suuri Ihastus toimi yhtenä illan tiskijukista, joten tanssin tunteella läpi kaikki soittamansa Interpolit, Killersit, Editorsit, Suedet, Reginat ja Anniet. Suurella Ihastuksella oli PMMP-paita päällä, mutta sillä ei ollut PMMP:tä mukana. Tanssiessani heilutin pitkää tukkaa puolelta toiselle ja halasin syliin istunutta ystävää. Suuri Ihastus katsoi dj-tiskin takaa ja hymyili.
Aamuneljältä lähdin kotiin, enkä mennyt tyttöjen kanssa saunaan. Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen puhuin Suurelle Ihastukselle. Sanoin vihdoin, että "ethän ole minulle enää ikinä vihainen, sillä minä lupaan, etten ole enää ole enää ikinä sinulle". Luulen, että olemme nyt sujut. Kyyneleet kihosivat silmiin ihan vähän, mutta eivät enää sillä tavalla, kun muutama kuukausi sitten. Jokin on muuttunut.
Jos maanantaina on hyvä sää, hyppään uuden pojan kanssa skootterin selkään.
juhliminen,
miehet