Kuumat kesäillat vievät tuhoon
Kesäsunnuntaisin kaupunki potee krapulaa. Puistoissa keravalaisennäköiset miehet rykivät limaa kurkusta ja korkkaavat lisää keskiolutta. Minä kävin ulkona vain hakeakseni rautatieasemalta kaksi yötä telineessä lojuneen polkupyöräni, jonka onneksi löytyi sieltä, minne sen jätinkin. Etukumi tosin oli tyhjä, mutta löystyneestä venttiilistä päätellen kumia ei ole toivottavasti puhkottu. Salaa minäkin toivoisin olevani krapulassa tai edes olleeni eilen jossakin. Kesäisin villin sinkkutytön ei ole varaa tuhlata ainuttakaan perjantai- tai lauantai-iltaa selvin päin, eikö niin?
Perjantaina onneksi nautin yksin kotona pullollisen hyvää valkoviiniä, jonka jälkeen pyöräilin kaupunkiin ilman kypärää. Päälle kaksi puolukkamehua U. Kalevassa, sitten lippishomojen kanssa DTM:ään, kuten tavaksi on tullut. Kerrankin kaksi wannabe-lesboa ja kolme lippishomoa viettivät homoravintolassa hauskan illan, tosin jouduin tanssilattialla varmaan ravintolan ainoan heteropojan iskemäksi. Hetero lähestyi minua suorasukaisesti suutelemalla ällöttävän kosteasti ja löysästi suoraan suulle ja taputtelemalla kevyesti takapuolelle. En lämmennyt. Kuumia lesboja en nähnyt tälläkään kerralla.
Illan aikana en puhunut sanaakaan kivasta pojasta. En myöskään ajatellut häntä. Tänään imuroidessani ajatukset palasivat takaisin pääkoppaan ja mietin, mikä on sopiva määrä ihastuksentunnustuksia orastavassa suhteessa. Kuinka kauan on leikittävä vaikeasti tavoiteltavaa ja pidättäytyä sanomasta liian paljon liian varhain? Tässä tapauksessa tunnustan lähettäneeni vain yhden hieman liian ällöttävän tekstiviestin, humalassa tietenkin. Se t-paita oli varmaankin viimeinen niitti. Tyttöhän on korviaan myöten ihastunut, SHHHH!
Kun ihastun kunnolla, heittäydyn rakkauden mahdollisuuteen täysillä ja vilpittömästi. Kerron onnestani liian monelle, mutta ihastuksen kohteen suhteen yritän olla varovainen. En halua opetella toisenlaiseksi vain sen vuoksi, että pitäisi.
Perjantaina onneksi nautin yksin kotona pullollisen hyvää valkoviiniä, jonka jälkeen pyöräilin kaupunkiin ilman kypärää. Päälle kaksi puolukkamehua U. Kalevassa, sitten lippishomojen kanssa DTM:ään, kuten tavaksi on tullut. Kerrankin kaksi wannabe-lesboa ja kolme lippishomoa viettivät homoravintolassa hauskan illan, tosin jouduin tanssilattialla varmaan ravintolan ainoan heteropojan iskemäksi. Hetero lähestyi minua suorasukaisesti suutelemalla ällöttävän kosteasti ja löysästi suoraan suulle ja taputtelemalla kevyesti takapuolelle. En lämmennyt. Kuumia lesboja en nähnyt tälläkään kerralla.
Illan aikana en puhunut sanaakaan kivasta pojasta. En myöskään ajatellut häntä. Tänään imuroidessani ajatukset palasivat takaisin pääkoppaan ja mietin, mikä on sopiva määrä ihastuksentunnustuksia orastavassa suhteessa. Kuinka kauan on leikittävä vaikeasti tavoiteltavaa ja pidättäytyä sanomasta liian paljon liian varhain? Tässä tapauksessa tunnustan lähettäneeni vain yhden hieman liian ällöttävän tekstiviestin, humalassa tietenkin. Se t-paita oli varmaankin viimeinen niitti. Tyttöhän on korviaan myöten ihastunut, SHHHH!
Kun ihastun kunnolla, heittäydyn rakkauden mahdollisuuteen täysillä ja vilpittömästi. Kerron onnestani liian monelle, mutta ihastuksen kohteen suhteen yritän olla varovainen. En halua opetella toisenlaiseksi vain sen vuoksi, että pitäisi.