Tallinna (Rammstein - Saku Suurhall) 23-25.2.2010.
Viime viikko oli mieletön. Aika meni nopeasti -ensin viikko alkoi, sitten olimmekin Tallinnassa ja viikko päättyi liveroolipeliin, jonka vietin enimmäkseni asunnossani taiteilijahahmossa maailmaa tuskaillen. Suurin osa aikaa meni kuitenkin jossain pilven reunalla killuessa, kuten yhäkin!
Oikeastaan on edes todella vaikea laittaa sanoiksi, mitä on tapahtunut. Ei, en ole rakastunut tahi kohdannut Tallinnassa elämäni miestä, jos siis Rammsteinin Paulia ei oteta lukuun (thihihihihii fanityttö kikatusta), vaikka välillä olotilani muistuttaa vastarakastuneen euforiaa. Olen ehkä hullaantunut taas elämän kummallisuuteen, yllättäviin mahdollisuuksiin ja hetkiin, jotka vievät yllätyksellisyydellään jalat altasi.
Tallinna oli kaunis ja luminen. Lunta tuli taivaan täydeltä, eikä paikalliset tunteneet sanaa aurakalusto tai kola. Nilkkoja myöten saatiin siis tarpoa lumessa, ennen kun ne siirrettiin sivuun paikallisen itsenäisyyspäivän vieton tieltä keikan vastaisena yönä. Hostelli oli vanhassa kaupungissa ja siellä oli viihtyisää. Meillä oli kuulemma paikan lämpimin huone. Sisko osasi opastaa meidät läheiseen ruokapaikkaan, josta tulikin vakkarimme. Huokeat annokset täyttivät ähkyyn, vaikka lautasella lepäsi vain kevyen oloinen keitto, tuhti täytetty ohukainen tai perunainen sienisalaatti.
Ostoksia ei tullut paljon tehtyä, sillä shoppaamaan en Tallinnaan lähtenyt. Paikalliset alennusmyynnit kyllä houkuttivat pyörähtämään muutamassa liikkeessä. Kävimme Hell Haunt-kuppilassa syömässä ja juomassa pari paikan omaa olutta ennen kun siirryimme lepäämään keikkapäivää varten.
Ainiin, unohdin kertoa että menomatkalla juuri Tallinnaan rantautuessamme pakenimme tyttöjen kanssa pari kerrosta ulostautumiskannesta ylöspäin. Siellä hetken aikaa ehdimme päkittää, kun huomasimme vieressä seisovan herran puhuvan saksaa. Hänen hihassaan oli Rammstein tour 2010 logo. Kehotin Kaukaista menemään keskustelemaan tämän kanssa, sillä tyttö puhuu sujuvaa saksaa ja itse oikeastaan vain ymmärrän. Mies vaikutti ilahtuneelta siitä, kun nuori nainen tuli keskustelemaan saksaksi kysyen, että miten kiertue sujunut yms. Pian hän olikin valveutunut siitä, että tulimme Suomesta Tallinnaan vartavasten keikkaa varten, sillä Helsinkiin emme saaneet lippuja. Hän iloisena vielä sanoi, että toivottavasti näemme keikalla!
Keikkapäivänä olikin Viron kansallispäivä. Kadut olivat täynnä iloisia ihmisiä joilla oli liput käsissään, ylioppilashatut päässä ja hymy kasvoillaan. Aivan erilainen meininki kuin suomen harras juhlapäivä! Kaduilla oli festarimeininki! Saavuimme hallille ajoissa; kävimme vuorotellen viereisessä ostoskeskuksessa lämmittelemässä ja hakemassa kahvia. Olimme ensimmäisenä paikalla, jälkeemme saapui pari venäläistä, yksi latvialainen ja paikallinen iloinen fanimies, jonka kanssa vaihdoin ajatuksia maidemme eriävistä keikkakulttuureista. Kaukaisen ollessa kahvinnouto reissulla keikkabussi ajoi ohitsemme backstagen puolelle ja laivalla tapaamamme herra käveli rentona sen perässä. Hän huomasi meidät jo kaukaa huikaten englanniksi "Lovely day!" johon sanoin, että on melkeinpä lämmintä! Nauraen hän palasi töihinsä ja olikin minun vuoroni lähteä kahvimetsästykseen. Pääsin ostoskeskuksessa vain vähän matkaa eteenpäin (oli isoin missä ikuna olin), kun puhelin soi. Kaukainen nauroi toisessa päässä "se toi meille teetä!" ".....?" Palatessani jonoon olivat tytöt molemmat silmät suurina isot kuumat teemukit tassuissaan odottamassa. Tee oli herkullista ja vahvaa! Uskomatonta, tuoda nyt kolmelle tuntemattomalle tyttöselle isot mukit teetä työaikana! Ja kantaa kaukaa kolme kuumaa mukia! Aikamoinen sissi... Ele herkisti täydellisesti; olimme vain awwwwwwwwwwww. Kuten kyyninen työn kovettama Siskonikin totesi, että hän jälleen uskoo ihmisen hyvyyteen!
Jonotuskulttuuri on kyllä täysin erilaista lahden toisella puolen. Juuri ennen kun ovet aukesivat asettuivat kaikki kohteliaasti kahteen jonoon, tönimättä edellä olevia saatika kiilaamatta edelle aikaisemmin tulleita. Lavan eteenkin päästyämme ei ollut mitään ongelmaa ottaa omaa tilaa, ennen kuin lauma kännisiä venäläisiä miehiä saapui taaksemme. Meitä oli siroja tyttöjä siinä iso sumppu, jota nämä sitten yrittivät töniä pois ansaitulta paikoiltamme.
Lämppäri Combichrist oli tykein Ramu lämppäri ikinä; heidän lopetettua mietin jo, että riittääkö ääntäni Rammsteinin hehkuttamiseen. Paljonpa ei tarvinnut miettiä.
Kuvat: Ohtuleht.ee / Arno Saar, elu24.ee / Jelena Rudi, Mart Sepp. Lehdistö rakasti meitä.
Paul tietenkin huomasi meidät ja antoi koko huomionsa. Fanityttöinä menimme ihan sokeripaloiksi ja tähtisilmiksi; vaikea siinä oli olla komealle miehelle flirttaileva nainen kun oli yksi vaahtokarkki koko tyttö. Kesken erään biisin tämä uusi tuttavamme juoksi lavan editse järkkäreiden takaa kumarassa, kuin meitä etsien (tiesi kyltistämme) ja meidät nähdessään vilkutti vimmatusti palaten lavan taakse. Ensimmäisellä encore-tauolla mies saapui kohdallemme jälleen, kurottuen tiukasti puoleemme. Tervehdin häntä englanniksi, mutta hän huitaisi kättään kuin hyssyttäen ja alkoi puhua Kaukaiselle saksaksi (sitä kun muut ympärillä olevat fanit eivät ehkä niin ymmärtäisi). Hän ojensi povitaskustaan pienen lapun ja painoitti sanomaansa; kaikki me tuijotimme häntä huuli pyöreänä sillä mekin Siskon kanssa, vaikka emme saksaa osaakkaan, tiesimme mitä hän suurinpiirtein sanoi. Ennen poistumistaan hän vielä sujautti Kaukaiselle muovipussin, jossa sisällä oli jotain kankaista.
Keikan päätyttyä leijuimme ulos hallista ja päätimme kävellä eteenpäin taksijonosta, jossa riehui vain totaalisen kännissä olevia suomalaisia (pari selvää siellä oli, myönnän). Jonkun matkan päässä otimme meille sujautetun aarteen esille; pussista paljastui Local Crewn paita! Herra, Peter, sanoi numeronsa antaessa, että meidän tulisi soittaa hänelle hyvissä ajoin kun seuraavan kerran menisimme Rammsteinin keikalle. "Some V.I.P treatment.." Huh?
Lähetimme hänelle heti illalla kiitosviestin, johon hän parin päivän päästä vastasikin. Olemme siitä lähtien olleet lähes päivittäin yhteydessä, yleensä vain toivotelleet hyviä päiviä ja hän on kertonut missä kiertue menee. Mukavaa!
Aikamoista.
Olimme tietenkin aivan ymmyrkäisinä ja sydämen muotoisina.
Loppumatka meni turistina toimiessa ja ihanaa Tallinnaa ihaillessa.
Lisää kuvia matkasta sopii katsella täältä.
Kaukaisen kertomus matkasta.
Oikeastaan on edes todella vaikea laittaa sanoiksi, mitä on tapahtunut. Ei, en ole rakastunut tahi kohdannut Tallinnassa elämäni miestä, jos siis Rammsteinin Paulia ei oteta lukuun (thihihihihii fanityttö kikatusta), vaikka välillä olotilani muistuttaa vastarakastuneen euforiaa. Olen ehkä hullaantunut taas elämän kummallisuuteen, yllättäviin mahdollisuuksiin ja hetkiin, jotka vievät yllätyksellisyydellään jalat altasi.
Tallinna oli kaunis ja luminen. Lunta tuli taivaan täydeltä, eikä paikalliset tunteneet sanaa aurakalusto tai kola. Nilkkoja myöten saatiin siis tarpoa lumessa, ennen kun ne siirrettiin sivuun paikallisen itsenäisyyspäivän vieton tieltä keikan vastaisena yönä. Hostelli oli vanhassa kaupungissa ja siellä oli viihtyisää. Meillä oli kuulemma paikan lämpimin huone. Sisko osasi opastaa meidät läheiseen ruokapaikkaan, josta tulikin vakkarimme. Huokeat annokset täyttivät ähkyyn, vaikka lautasella lepäsi vain kevyen oloinen keitto, tuhti täytetty ohukainen tai perunainen sienisalaatti.
Ostoksia ei tullut paljon tehtyä, sillä shoppaamaan en Tallinnaan lähtenyt. Paikalliset alennusmyynnit kyllä houkuttivat pyörähtämään muutamassa liikkeessä. Kävimme Hell Haunt-kuppilassa syömässä ja juomassa pari paikan omaa olutta ennen kun siirryimme lepäämään keikkapäivää varten.
Ainiin, unohdin kertoa että menomatkalla juuri Tallinnaan rantautuessamme pakenimme tyttöjen kanssa pari kerrosta ulostautumiskannesta ylöspäin. Siellä hetken aikaa ehdimme päkittää, kun huomasimme vieressä seisovan herran puhuvan saksaa. Hänen hihassaan oli Rammstein tour 2010 logo. Kehotin Kaukaista menemään keskustelemaan tämän kanssa, sillä tyttö puhuu sujuvaa saksaa ja itse oikeastaan vain ymmärrän. Mies vaikutti ilahtuneelta siitä, kun nuori nainen tuli keskustelemaan saksaksi kysyen, että miten kiertue sujunut yms. Pian hän olikin valveutunut siitä, että tulimme Suomesta Tallinnaan vartavasten keikkaa varten, sillä Helsinkiin emme saaneet lippuja. Hän iloisena vielä sanoi, että toivottavasti näemme keikalla!
Keikkapäivänä olikin Viron kansallispäivä. Kadut olivat täynnä iloisia ihmisiä joilla oli liput käsissään, ylioppilashatut päässä ja hymy kasvoillaan. Aivan erilainen meininki kuin suomen harras juhlapäivä! Kaduilla oli festarimeininki! Saavuimme hallille ajoissa; kävimme vuorotellen viereisessä ostoskeskuksessa lämmittelemässä ja hakemassa kahvia. Olimme ensimmäisenä paikalla, jälkeemme saapui pari venäläistä, yksi latvialainen ja paikallinen iloinen fanimies, jonka kanssa vaihdoin ajatuksia maidemme eriävistä keikkakulttuureista. Kaukaisen ollessa kahvinnouto reissulla keikkabussi ajoi ohitsemme backstagen puolelle ja laivalla tapaamamme herra käveli rentona sen perässä. Hän huomasi meidät jo kaukaa huikaten englanniksi "Lovely day!" johon sanoin, että on melkeinpä lämmintä! Nauraen hän palasi töihinsä ja olikin minun vuoroni lähteä kahvimetsästykseen. Pääsin ostoskeskuksessa vain vähän matkaa eteenpäin (oli isoin missä ikuna olin), kun puhelin soi. Kaukainen nauroi toisessa päässä "se toi meille teetä!" ".....?" Palatessani jonoon olivat tytöt molemmat silmät suurina isot kuumat teemukit tassuissaan odottamassa. Tee oli herkullista ja vahvaa! Uskomatonta, tuoda nyt kolmelle tuntemattomalle tyttöselle isot mukit teetä työaikana! Ja kantaa kaukaa kolme kuumaa mukia! Aikamoinen sissi... Ele herkisti täydellisesti; olimme vain awwwwwwwwwwww. Kuten kyyninen työn kovettama Siskonikin totesi, että hän jälleen uskoo ihmisen hyvyyteen!
Jonotuskulttuuri on kyllä täysin erilaista lahden toisella puolen. Juuri ennen kun ovet aukesivat asettuivat kaikki kohteliaasti kahteen jonoon, tönimättä edellä olevia saatika kiilaamatta edelle aikaisemmin tulleita. Lavan eteenkin päästyämme ei ollut mitään ongelmaa ottaa omaa tilaa, ennen kuin lauma kännisiä venäläisiä miehiä saapui taaksemme. Meitä oli siroja tyttöjä siinä iso sumppu, jota nämä sitten yrittivät töniä pois ansaitulta paikoiltamme.
Lämppäri Combichrist oli tykein Ramu lämppäri ikinä; heidän lopetettua mietin jo, että riittääkö ääntäni Rammsteinin hehkuttamiseen. Paljonpa ei tarvinnut miettiä.
Kuvat: Ohtuleht.ee / Arno Saar, elu24.ee / Jelena Rudi, Mart Sepp. Lehdistö rakasti meitä.
Paul tietenkin huomasi meidät ja antoi koko huomionsa. Fanityttöinä menimme ihan sokeripaloiksi ja tähtisilmiksi; vaikea siinä oli olla komealle miehelle flirttaileva nainen kun oli yksi vaahtokarkki koko tyttö. Kesken erään biisin tämä uusi tuttavamme juoksi lavan editse järkkäreiden takaa kumarassa, kuin meitä etsien (tiesi kyltistämme) ja meidät nähdessään vilkutti vimmatusti palaten lavan taakse. Ensimmäisellä encore-tauolla mies saapui kohdallemme jälleen, kurottuen tiukasti puoleemme. Tervehdin häntä englanniksi, mutta hän huitaisi kättään kuin hyssyttäen ja alkoi puhua Kaukaiselle saksaksi (sitä kun muut ympärillä olevat fanit eivät ehkä niin ymmärtäisi). Hän ojensi povitaskustaan pienen lapun ja painoitti sanomaansa; kaikki me tuijotimme häntä huuli pyöreänä sillä mekin Siskon kanssa, vaikka emme saksaa osaakkaan, tiesimme mitä hän suurinpiirtein sanoi. Ennen poistumistaan hän vielä sujautti Kaukaiselle muovipussin, jossa sisällä oli jotain kankaista.
Keikan päätyttyä leijuimme ulos hallista ja päätimme kävellä eteenpäin taksijonosta, jossa riehui vain totaalisen kännissä olevia suomalaisia (pari selvää siellä oli, myönnän). Jonkun matkan päässä otimme meille sujautetun aarteen esille; pussista paljastui Local Crewn paita! Herra, Peter, sanoi numeronsa antaessa, että meidän tulisi soittaa hänelle hyvissä ajoin kun seuraavan kerran menisimme Rammsteinin keikalle. "Some V.I.P treatment.." Huh?
Lähetimme hänelle heti illalla kiitosviestin, johon hän parin päivän päästä vastasikin. Olemme siitä lähtien olleet lähes päivittäin yhteydessä, yleensä vain toivotelleet hyviä päiviä ja hän on kertonut missä kiertue menee. Mukavaa!
Aikamoista.
Olimme tietenkin aivan ymmyrkäisinä ja sydämen muotoisina.
Loppumatka meni turistina toimiessa ja ihanaa Tallinnaa ihaillessa.
Lisää kuvia matkasta sopii katsella täältä.
Kaukaisen kertomus matkasta.
Click to view