Ihmiskoe
Perjantaina avasin työpäivän jälkeen kotioveni. Sydäntäni puristi ja levottomuus virtasi jäsenissäni. Tuntui kuin kehoni olisi ollut kepillä sohaistu muurahaispesä. Muistin artikkelin, jonka mukaan sosiaalinen media, sähköposti ja jatkuva useiden asioiden tekeminen samaan aikaan saa aivot helposti ylivirittyneeseen tilaan ja keho vastaa sen impulsseihin omalla levottomuudellaan.
Riisuin ulkovaatteeni, kävelin keittiöön kaatamaan itselleni lasin vettä, istuin sohvalle, vedin viltin jaloilleni ja avasin romaanin. Ihan oikean romaanin, jossa on paljon sivuja eikä yhtään kuvia. Vähitellen lukiessani aloin tuntea oloni rauhallisemmaksi.
Olen osallistunut viikonlopun ajan ihmiskokeeseen, jonka tarkoitus on selvittää, mitä mielelle tapahtuu, jos tekee johdonmukaisesti vain yhtä asiaa kerrallaan. Jos laittaa ruokaa, vain laittaa ruokaa. Jos syö, vain syö. Jos lukee, vain lukee. Jos katsoo elokuvaa, vain katsoo elokuvaa. Välillä on tullut äkillisiä impulsseja, jotka käskevät äkkiä tarkistamaan puhelimeen tulleet viestit tai katsomaan sähköpostit. Jos niitä sinnikkäästi vastustaa, alkaa keskittyä siihen mitä tekee ja kokea sen syvemmin, ilman että tulee jatkuvia keskeytyksiä, joilla ei oikeastaan ole muuta syytä kuin tottumus.
Kenenkään aivot eivät oikeasti osaa tehdä kahta asiaa samaan aikaan. Ne vain vaihtelevat eri tehtävien välillä, ja joka kerta kun tehtävä vaihtuu, aivot kuluttavat paljon energiaa. Koska evoluution aikana on ollut hyödyllistä huomata erilaisia ärsykkeitä, aivot palkitsevat dopamiini-ryöpsähdyksellä joka kerta, kun tarkkaavaisuus vaihtuu tehtävästä nopeasti toiseen. Todellisuudessa ilmiöllä on jotain samaa sipsipussin syömisen kanssa: se saattaa tuntua hyvältä muttei oikeastaan ole sitä. Vähitellen meistä tulee rauhattomia asiasta toiseen klikkailijoita, jotka eivät kykene keskittymään syventymistä vaativiin tehtäviin.
Tarvitsen rauhaa ja lepoa. Niitä hetkiä, jolloin voin istua aamuauringon paisteessa parvekkeella ja lukea romaania. Ilman että toisella kädellä täytyy selailla puhelimesta Facebookin uutisvirtaa. Olen viettänyt viikonlopun, jolloin on ollut aikaa juoda teetä ja katsella ikkunasta taivaanrantaa. Aikaa tiskata likaiset asiat, istua lammen rannalla katselemassa sorsia, täyttää Kelan paperit ja tehdä lattialla joogavenytyksiä. Vaikka aikaahan ei todella ole yhtään aiempaa enemmän, olen vain käyttänyt sitä entistä paremmin. Tätä minun kehoni yksinkertaisesti kaipaa, sitä että aivojeni ylivirittyneisyyttä saa edes joskus purettua pois.
Riisuin ulkovaatteeni, kävelin keittiöön kaatamaan itselleni lasin vettä, istuin sohvalle, vedin viltin jaloilleni ja avasin romaanin. Ihan oikean romaanin, jossa on paljon sivuja eikä yhtään kuvia. Vähitellen lukiessani aloin tuntea oloni rauhallisemmaksi.
Olen osallistunut viikonlopun ajan ihmiskokeeseen, jonka tarkoitus on selvittää, mitä mielelle tapahtuu, jos tekee johdonmukaisesti vain yhtä asiaa kerrallaan. Jos laittaa ruokaa, vain laittaa ruokaa. Jos syö, vain syö. Jos lukee, vain lukee. Jos katsoo elokuvaa, vain katsoo elokuvaa. Välillä on tullut äkillisiä impulsseja, jotka käskevät äkkiä tarkistamaan puhelimeen tulleet viestit tai katsomaan sähköpostit. Jos niitä sinnikkäästi vastustaa, alkaa keskittyä siihen mitä tekee ja kokea sen syvemmin, ilman että tulee jatkuvia keskeytyksiä, joilla ei oikeastaan ole muuta syytä kuin tottumus.
Kenenkään aivot eivät oikeasti osaa tehdä kahta asiaa samaan aikaan. Ne vain vaihtelevat eri tehtävien välillä, ja joka kerta kun tehtävä vaihtuu, aivot kuluttavat paljon energiaa. Koska evoluution aikana on ollut hyödyllistä huomata erilaisia ärsykkeitä, aivot palkitsevat dopamiini-ryöpsähdyksellä joka kerta, kun tarkkaavaisuus vaihtuu tehtävästä nopeasti toiseen. Todellisuudessa ilmiöllä on jotain samaa sipsipussin syömisen kanssa: se saattaa tuntua hyvältä muttei oikeastaan ole sitä. Vähitellen meistä tulee rauhattomia asiasta toiseen klikkailijoita, jotka eivät kykene keskittymään syventymistä vaativiin tehtäviin.
Tarvitsen rauhaa ja lepoa. Niitä hetkiä, jolloin voin istua aamuauringon paisteessa parvekkeella ja lukea romaania. Ilman että toisella kädellä täytyy selailla puhelimesta Facebookin uutisvirtaa. Olen viettänyt viikonlopun, jolloin on ollut aikaa juoda teetä ja katsella ikkunasta taivaanrantaa. Aikaa tiskata likaiset asiat, istua lammen rannalla katselemassa sorsia, täyttää Kelan paperit ja tehdä lattialla joogavenytyksiä. Vaikka aikaahan ei todella ole yhtään aiempaa enemmän, olen vain käyttänyt sitä entistä paremmin. Tätä minun kehoni yksinkertaisesti kaipaa, sitä että aivojeni ylivirittyneisyyttä saa edes joskus purettua pois.