Matkapäiväkirja: Israel ja Palestiinalaisalueet: 3.1.2013
Vihdoin olimme nukkuneet kunnon yöunet! Siskoni oli kärsinyt flunssasta jo pari päivää, mutta neljän tunnin torkut ja kymmenen tunnin yöunet korjasivat viimein asian ja tänään hän oli erinomaisessa sukelluskunnossa.
Olimme etukäteen lukeneet (jälleen kerran, kun tarpeeksi ei voi mainostaa) Lonely Planetin kirjasta, että Eilatissa on luonnonpuisto nimeltä Coral Beach, jossa voi joko laitesukeltaa tai snorklata, katsellen koralleja ja värikkäitä kaloja. Ajattelimme, että joudumme tyytymään snorklaamiseen, koska kumpikaan meistä ei ole koskaan laitesukeltanut. Paikan päällä selvisi kuitenkin, että siellä pääsisikin ilman kokemustakin kokeilemaan laitesukellusta oppaan kanssa. Kun kerran olimme tulleet tänne asti, päätimme, että hemmetti 60 euroa siitä, että pääsee veden alle katsomaan koralleja tunniksi on rahan arvoista. Ja totta hemmetissä oli!
Koralleja ei ollut kovin paljon, mutta niitä pääsi katsomaan aivan vierestä. Veden alla ui mitä värikkäämpiä ja koomisemman näköisia kalaotuksia. Itse sukeltaminen ei ollutkaan ollenkaan niin hankalaa kuin olimme ajatelleet. Luulimme, että tuntuisi hassulta hengittää vain suun kautta ja saada merivettä suuhunsa jos hymyilee, mutta kaikki tuo tuntui oikeastaan aika luonnolliselta. Hankalinta oli tajuta miten pääsee liikkumaan kolmessa ulottuvuudessa oikeaan suuntaan vain räpylöillä potkimalla ja yläkroppaa kääntelemällä. Helposti lähti kallistumaan johonkin suuntaan, ellei koko ajan liikkunut hitaasti eteenpäin. Nyt kyllä iski sukelluskärpänen. On pakko suorittaa sukelluslupa ja matkustaa vielä jonnekin, missä voi itsekseen sukeltaa. Veden alla on ihan oma maailmansa ja siellä pääsee leijumaan painottomana. Siistii!
Istuimme tämän jälkeen pari tuntia auringon lämmössä rannalla ja hehkutimme keskenämme kokemusta. Muuta emme oikein ehtineetkään tänä päivänä tekemään. Bussimme lähti kolmelta Tel Avivia kohti. Jälleen olisi edessä aavikkomaiseman tuijottelua ja miellyttävän pehmeän automatisoidun hepreankielisen miesäänen (”Haba-habaa, habaa.”) kuuntelua viisi tuntia. Tällä kertaa saimme tosin pällistellä erilaisia uudempia asutuskeskuksiakin. Niin joo ja pysähdyimme Ashdodissa. Missään ei kyllä näkynyt kylttiä, jossa lukisi 'Gaza Strip'.
Tel Aviviin saavuttuamme ihmettelimme todella, että millä ihmeen alueella hostellimme on. Siellä oli autioituneita, ränsistyneitä rakennuksia ja graffitintäyteisiä peltisiä halleja. Hostellin ovi oli metallinen ja ruskea, eikä missään ollut mitään kylttejä. Ovikellon yläpuolella oli lyijykynällä kirjoitettu pieni paperilappu, jossa luki Florentine Hostel. Onneksi taksikuski osasi sinne.
Olimme etukäteen lukeneet, että alue on paikallinen hipster kaupunginosa, jossa on paljon graffiti taidetta ja rentoja kuppiloita. Tottahan toki sinne siis piti mennä. Hostelli oli itseasiassa erittäin siisti sisältä ja kaikin puolin todella hauska paikka. Sitä mainostettiin eloisana ja yhteisöllisenä, siksi sen olimmekin valinneet. Ajattelimme, että olisi mukava tutustua ihmisiin. Sitä pyöritettiin pitkälti vapaaehtoistyöllä ja heillä oli suuri yhteistila, jossa istui aina backpackereita kaikkialta maailmasta. Todella rento ja ystävällinen tunnelma.
Emme tosin jaksaneet ensimmäisenä iltana juuri hengailla yhteistiloissa. Nyt alkoi vähitellen painaa matkauupumus. Juttelimme kuitenkin muutaman sanan erään hostellin asukkaan kanssa ennen nukkumaanmenoa. Hän kertoi, että on neljättä kertaa Tel Avivissa ja rakastaa kaupunkia. Hän mainosti, kuinka koko kaupunki on todella turvallinen, ettei siellä ole slummeja missään ja epäsiistinkin näköiset alueet ovat itseasiassa turvallisia. Naisena hän voi minä vuorokaudenaikana tahansa kävellä yksin ulkona ja tyttö oli niin ihastunut paikkaan, että aikoi muuttaa sinne opiskelemaan. ”It's just a bunch of jews everywhere!”
Tyttö oli Baltimoresta kotoisin oleva juutalainen. Need I say more?
Olimme etukäteen lukeneet (jälleen kerran, kun tarpeeksi ei voi mainostaa) Lonely Planetin kirjasta, että Eilatissa on luonnonpuisto nimeltä Coral Beach, jossa voi joko laitesukeltaa tai snorklata, katsellen koralleja ja värikkäitä kaloja. Ajattelimme, että joudumme tyytymään snorklaamiseen, koska kumpikaan meistä ei ole koskaan laitesukeltanut. Paikan päällä selvisi kuitenkin, että siellä pääsisikin ilman kokemustakin kokeilemaan laitesukellusta oppaan kanssa. Kun kerran olimme tulleet tänne asti, päätimme, että hemmetti 60 euroa siitä, että pääsee veden alle katsomaan koralleja tunniksi on rahan arvoista. Ja totta hemmetissä oli!
Koralleja ei ollut kovin paljon, mutta niitä pääsi katsomaan aivan vierestä. Veden alla ui mitä värikkäämpiä ja koomisemman näköisia kalaotuksia. Itse sukeltaminen ei ollutkaan ollenkaan niin hankalaa kuin olimme ajatelleet. Luulimme, että tuntuisi hassulta hengittää vain suun kautta ja saada merivettä suuhunsa jos hymyilee, mutta kaikki tuo tuntui oikeastaan aika luonnolliselta. Hankalinta oli tajuta miten pääsee liikkumaan kolmessa ulottuvuudessa oikeaan suuntaan vain räpylöillä potkimalla ja yläkroppaa kääntelemällä. Helposti lähti kallistumaan johonkin suuntaan, ellei koko ajan liikkunut hitaasti eteenpäin. Nyt kyllä iski sukelluskärpänen. On pakko suorittaa sukelluslupa ja matkustaa vielä jonnekin, missä voi itsekseen sukeltaa. Veden alla on ihan oma maailmansa ja siellä pääsee leijumaan painottomana. Siistii!
Istuimme tämän jälkeen pari tuntia auringon lämmössä rannalla ja hehkutimme keskenämme kokemusta. Muuta emme oikein ehtineetkään tänä päivänä tekemään. Bussimme lähti kolmelta Tel Avivia kohti. Jälleen olisi edessä aavikkomaiseman tuijottelua ja miellyttävän pehmeän automatisoidun hepreankielisen miesäänen (”Haba-habaa, habaa.”) kuuntelua viisi tuntia. Tällä kertaa saimme tosin pällistellä erilaisia uudempia asutuskeskuksiakin. Niin joo ja pysähdyimme Ashdodissa. Missään ei kyllä näkynyt kylttiä, jossa lukisi 'Gaza Strip'.
Tel Aviviin saavuttuamme ihmettelimme todella, että millä ihmeen alueella hostellimme on. Siellä oli autioituneita, ränsistyneitä rakennuksia ja graffitintäyteisiä peltisiä halleja. Hostellin ovi oli metallinen ja ruskea, eikä missään ollut mitään kylttejä. Ovikellon yläpuolella oli lyijykynällä kirjoitettu pieni paperilappu, jossa luki Florentine Hostel. Onneksi taksikuski osasi sinne.
Olimme etukäteen lukeneet, että alue on paikallinen hipster kaupunginosa, jossa on paljon graffiti taidetta ja rentoja kuppiloita. Tottahan toki sinne siis piti mennä. Hostelli oli itseasiassa erittäin siisti sisältä ja kaikin puolin todella hauska paikka. Sitä mainostettiin eloisana ja yhteisöllisenä, siksi sen olimmekin valinneet. Ajattelimme, että olisi mukava tutustua ihmisiin. Sitä pyöritettiin pitkälti vapaaehtoistyöllä ja heillä oli suuri yhteistila, jossa istui aina backpackereita kaikkialta maailmasta. Todella rento ja ystävällinen tunnelma.
Emme tosin jaksaneet ensimmäisenä iltana juuri hengailla yhteistiloissa. Nyt alkoi vähitellen painaa matkauupumus. Juttelimme kuitenkin muutaman sanan erään hostellin asukkaan kanssa ennen nukkumaanmenoa. Hän kertoi, että on neljättä kertaa Tel Avivissa ja rakastaa kaupunkia. Hän mainosti, kuinka koko kaupunki on todella turvallinen, ettei siellä ole slummeja missään ja epäsiistinkin näköiset alueet ovat itseasiassa turvallisia. Naisena hän voi minä vuorokaudenaikana tahansa kävellä yksin ulkona ja tyttö oli niin ihastunut paikkaan, että aikoi muuttaa sinne opiskelemaan. ”It's just a bunch of jews everywhere!”
Tyttö oli Baltimoresta kotoisin oleva juutalainen. Need I say more?