Matkapäiväkirja: Israel ja Palestiinalaisalueet: 2.1.2013
Bussimme Eilatiin lähti keskusbussiasemalta seitsemältä aamulla. Bussiaseman sisäänkäynnilläkin oli metallinpaljastimet ja kaikkien kassit tarkastettiin. Emme käyneet matkamme aikana kertaakaan ostoskeskuksissa, mutta ilmeisesti tämä on niissäkin tavallinen käytäntö. Olisi kiva tietää kuinka paljon Israelilta menee rahaa näihin kaikkiin turvatoimiin. Tilastoja katsellessa ne ovat kuitenkin selvästi tarpeen ja suoraan sanoen näistä toimista kyllä tuli itsellekin turvallisempi olo.
Bussiin oli täytynyt etukäteen varata paikka ja se täyttyikin kyllä viimeistä paikkaa myöten. Egged bussilinja kattaa suuren osan maasta ja heillä on itseasiassa erittäin hyvä englanninkielinenkin sivu, johon voi kirjoittaa matkan lähtöpaikan ja päämäärän, jonka jälkeen ohjelma tarjoaa aikataulun. Bussin matkustajat tosin osoittivat hyvin, miksi Israelilaiset profiloituvat maailmalla töykeiksi. Aasialaisen perheen tullessa paikalle ja näyttäessä matkalippua heidän paikallaan istuvalle miehelle, tämä sanoi heille ihan pokkana, ettei bussissa ole määrättyjä paikkoja. Seuraavaksi toinen paikallinen huokailikin jo tyhmille turisteille, kun nämä olivat menneet istumaan hänen paikalleen. Kuskin piti tulla selvittämään tilanne.
Matkustaessamme Israelissa totesimme usein, että ihmisten tapana on olla melko lyhytjänteisiä, hymyttömiä ja töksäytteleviä. Voin vaan kuvitella, kuinka oudolta tuo tuntuu esimerkiksi amerikkalaisista turisteista, jotka ovat tottuneet tarjoilijoihin, jotka hymyilevät suurta valkoista hymyä ja toivottavat heidät tervetulleiksi ravintoloihin ylitsevuotavan iloisesti. Valtaosa israelilaisista palveluammattilaisista ei hymyillyt, mikä tuntui meistäkin kyllä aluksi oudolta. Ihmettelimme, onko heillä huono päivä vai emmekö ehkä ole tervetulleita. Saimmekin kuulla eräältä paikalliselta, että syntyperäisistä israelilaisista juutalaisista käytetään slangitermiä Sabras, joka on hepreankielinen nimi eräälle kaktus hedelmälle. ”Tough and thorny on the outside, soft and sweet on the inside.” Koska Israel on täynnä juutalaisia siirtolaisia kaikkialta maailmasta, ovat he kyllä kaikin puolin erittäin heterogeeninen kansa. Kaduilla voi kuulla paikallisten puhuvan melkein mitä tahansa kieltä, vaikka heprea onkin virallinen kieli.
Bussimatka vei meidät Kuolleenmeren rantaviivaa pitkin aina Negevin aavikon läpi Eilatiin asti viidessä tunnissa. Britit olivat ihmetelleet, miksi tuhlaamme aikaa tuollaiseen bussimatkaan, emmekä mene pohjoisessa oleviin kohteisiin sen sijaan. Niin. Miksi. Eilat on perus rantakaupunki. Kotona matkaa suunnitellessamme päätimme, että haluamme edes kerran noin etelään mennessämme laittaa kesävaatteet päälle ja pulahtaa punaiseen mereen. Sitä paitsi, vaikka kyseessä onkin rantakohde, on siellä mielenkiintoisia luontokohteita. Itseasiassa siellä ollessa huomasimme, että olisimme voineet viettää siellä vielä paljon enemmän aikaa. Olisimme esimerkiksi voineet ratsastaa kamelilla Jordanian puolelle katsomaan muinaista kalliokaupunki Petraa. Tuo on kyllä ehdottomasti kohde, jonne haluan vielä matkustaa. Tällä kertaa aika ei vain riittänyt.
Pakko mainita, että siskoni huomasi jossain vaiheessa, että bussikuskilla oli vyöllään käsiase. Joo. Only in Israel.
Itseasiassa bussissa istuminen oli todella mukavaa viimeisimpien tapahtumatäyteisten päivien jälkeen. Aavikkomaisema on tottakai eksoottista meille ja miten muutenkaan sitä pääsee näin hyvin näkemään? Sitäpaitsi viisi tuntia ei kyllä tunnu matkalta eikä miltään Suomessa asuville, USA:ssa roudtripejä tehneille. Vielä kun molemmat matkustajat ovat sellaisia, että innostuvat kylteistä kuten: ”Danger, military zone” tai ”Camels crossing”, puhumattakaan teollisuusalueista, joissa eroteltiin kuolleesta merestä suolaa ja mineraaleja. Metrien korkuisia vitivalkoisia suolakasoja. Jee! Mahtavaa!
Hostellillemme saavuttuamme olimme kyllä aivan törkeän väsyneitä. Meidän piti ottaa vain pienet torkut, mutta päädyimme nukkumaan neljä tuntia. Hups. Kello oli neljä ja aurinko laskisi pian. Yövyimme paikassa nimeltä Corinne Hostel ja se oli erittäin sympaattinen tapaus! Huoneet olivat sisäpihalla olevia pikku mökkejä ja kaikkialla oli hassuja maalauksia ja nukkeja, joita oli aseteltu muunmuassa soittamaan soittima. Okei, myönnettäköön, että nuket olivat ehkä hieman kammottavia yöaikaan, kun ne tuijottivat kävellessäsi niiden ohi, vain odottaen että käännät niille selkäsi. Lisäksi vessassamme oli katonrajassa pieni ikkuna ja melkein sain sydänkohtauksen, kun kurkkasin sinnepäin ja näin siellä kasvot tuijottamassa minua kohti.
Illan hämärtäessä kävelimme Eilatin rantaa pitkin ja ihmettelimme sen valtavia beach resort hotelleja ja lukuisia baareja. Ne tuntuivat todella omituisilta Länsirannan ja Jerusalemin jälkeen.
Bussiin oli täytynyt etukäteen varata paikka ja se täyttyikin kyllä viimeistä paikkaa myöten. Egged bussilinja kattaa suuren osan maasta ja heillä on itseasiassa erittäin hyvä englanninkielinenkin sivu, johon voi kirjoittaa matkan lähtöpaikan ja päämäärän, jonka jälkeen ohjelma tarjoaa aikataulun. Bussin matkustajat tosin osoittivat hyvin, miksi Israelilaiset profiloituvat maailmalla töykeiksi. Aasialaisen perheen tullessa paikalle ja näyttäessä matkalippua heidän paikallaan istuvalle miehelle, tämä sanoi heille ihan pokkana, ettei bussissa ole määrättyjä paikkoja. Seuraavaksi toinen paikallinen huokailikin jo tyhmille turisteille, kun nämä olivat menneet istumaan hänen paikalleen. Kuskin piti tulla selvittämään tilanne.
Matkustaessamme Israelissa totesimme usein, että ihmisten tapana on olla melko lyhytjänteisiä, hymyttömiä ja töksäytteleviä. Voin vaan kuvitella, kuinka oudolta tuo tuntuu esimerkiksi amerikkalaisista turisteista, jotka ovat tottuneet tarjoilijoihin, jotka hymyilevät suurta valkoista hymyä ja toivottavat heidät tervetulleiksi ravintoloihin ylitsevuotavan iloisesti. Valtaosa israelilaisista palveluammattilaisista ei hymyillyt, mikä tuntui meistäkin kyllä aluksi oudolta. Ihmettelimme, onko heillä huono päivä vai emmekö ehkä ole tervetulleita. Saimmekin kuulla eräältä paikalliselta, että syntyperäisistä israelilaisista juutalaisista käytetään slangitermiä Sabras, joka on hepreankielinen nimi eräälle kaktus hedelmälle. ”Tough and thorny on the outside, soft and sweet on the inside.” Koska Israel on täynnä juutalaisia siirtolaisia kaikkialta maailmasta, ovat he kyllä kaikin puolin erittäin heterogeeninen kansa. Kaduilla voi kuulla paikallisten puhuvan melkein mitä tahansa kieltä, vaikka heprea onkin virallinen kieli.
Bussimatka vei meidät Kuolleenmeren rantaviivaa pitkin aina Negevin aavikon läpi Eilatiin asti viidessä tunnissa. Britit olivat ihmetelleet, miksi tuhlaamme aikaa tuollaiseen bussimatkaan, emmekä mene pohjoisessa oleviin kohteisiin sen sijaan. Niin. Miksi. Eilat on perus rantakaupunki. Kotona matkaa suunnitellessamme päätimme, että haluamme edes kerran noin etelään mennessämme laittaa kesävaatteet päälle ja pulahtaa punaiseen mereen. Sitä paitsi, vaikka kyseessä onkin rantakohde, on siellä mielenkiintoisia luontokohteita. Itseasiassa siellä ollessa huomasimme, että olisimme voineet viettää siellä vielä paljon enemmän aikaa. Olisimme esimerkiksi voineet ratsastaa kamelilla Jordanian puolelle katsomaan muinaista kalliokaupunki Petraa. Tuo on kyllä ehdottomasti kohde, jonne haluan vielä matkustaa. Tällä kertaa aika ei vain riittänyt.
Pakko mainita, että siskoni huomasi jossain vaiheessa, että bussikuskilla oli vyöllään käsiase. Joo. Only in Israel.
Itseasiassa bussissa istuminen oli todella mukavaa viimeisimpien tapahtumatäyteisten päivien jälkeen. Aavikkomaisema on tottakai eksoottista meille ja miten muutenkaan sitä pääsee näin hyvin näkemään? Sitäpaitsi viisi tuntia ei kyllä tunnu matkalta eikä miltään Suomessa asuville, USA:ssa roudtripejä tehneille. Vielä kun molemmat matkustajat ovat sellaisia, että innostuvat kylteistä kuten: ”Danger, military zone” tai ”Camels crossing”, puhumattakaan teollisuusalueista, joissa eroteltiin kuolleesta merestä suolaa ja mineraaleja. Metrien korkuisia vitivalkoisia suolakasoja. Jee! Mahtavaa!
Hostellillemme saavuttuamme olimme kyllä aivan törkeän väsyneitä. Meidän piti ottaa vain pienet torkut, mutta päädyimme nukkumaan neljä tuntia. Hups. Kello oli neljä ja aurinko laskisi pian. Yövyimme paikassa nimeltä Corinne Hostel ja se oli erittäin sympaattinen tapaus! Huoneet olivat sisäpihalla olevia pikku mökkejä ja kaikkialla oli hassuja maalauksia ja nukkeja, joita oli aseteltu muunmuassa soittamaan soittima. Okei, myönnettäköön, että nuket olivat ehkä hieman kammottavia yöaikaan, kun ne tuijottivat kävellessäsi niiden ohi, vain odottaen että käännät niille selkäsi. Lisäksi vessassamme oli katonrajassa pieni ikkuna ja melkein sain sydänkohtauksen, kun kurkkasin sinnepäin ja näin siellä kasvot tuijottamassa minua kohti.
Illan hämärtäessä kävelimme Eilatin rantaa pitkin ja ihmettelimme sen valtavia beach resort hotelleja ja lukuisia baareja. Ne tuntuivat todella omituisilta Länsirannan ja Jerusalemin jälkeen.