Temporarily Handicapped
Sitä huomaa taas arvostavansa elämää ihan eritavalla. Niitä pieniä asioita, joihin ei normaalisti kiinnitä mitään huomiota. Osaa kunnioittaa ihmisiä, jotka selviävät elämästään pitkäaikaisvammautuneenakin. Itsellä tämä yksikätisyys on onneksi vain tilapäistä. Kaikki alkoi viime lauantaina kun kaveri tuli pikaisesti piipahtamaan meillä koiransa kanssa. Kissani Gigi, joka yleensä arastelee vieraita ja pysyy piilossa sai jonkun extraultimaterohkeuskohtauksen ja päätti puolustaa reviiriään itseään moninkertaisesti suurempaa koiraa vastaan. Gigi hyökkäsi hampaat ja kynnet sojossa hihnassa olevan koiran kimppuun niin pahannäköisesti, että mun oli pakko mennä väliin. Siinä hötäkässä sain kissan hampaat kämmeneeni ja verta pitkin kämppää..
Tilanne saatiin rauhoitettua nopeasti. Koira ja omistajansa lukittiin kylppäriin siksi aikaa että olin valmis jatkamaan matkaa (heidän tarkoituksensa oli saattaa minut toiselle puolelle kaupunkia Pet Shop Boys -bileisiin, joita ei sopinut missata!) Gigikin rauhoittui pian kun koira oli poissa näkyvistä, mutta mun veren vuoto ei meinannut ottaa loppuakseen. Laastaroin lopulta jokaisen vuotavan hampaankolon tyylikkäillä hello kitty -laastareilla ja lähdin turruttamaan kipua valkoviinillä. Toimiva särkylääke by the way! Ainakin hetkellisesti.. Aamuyöllä nukkuminen oli vaikeaa kun sattui niin jumalattomasti. Siispä sunnuntaiaamuna suuntana Haartamaninsairaalan päivystys. Monen tunnin odottamisen jälkeen pääsin lääkärin luokse, joka totesi kuumeen olevan aika korkea, mun tarvitsevan ehdottomasti jäykkäkouristusrokotteen sekä antibiotit ja lähetti mut naapurihuoneen hoitajan luo pistettäväksi ja paikattavaksi. Tulehdusarvot ei onneksi ollut pelottavan korkealla, joten selvisin kai säikähdyksellä ja pääsin resepteineni ja kipeine käsineni kotiin. Vasen käsi kissan puremista, turvotuksesta ja tulehduksesta kipeä, oikea käsivarsi tetanusrokotteen kipeyttämänä.
Kolme vuorokautta kesti sitä kuumeista tokkuraa, jona aikana en ehkä kuumeenkaan takia jaksanut oikein yrittääkään elää normiarkea, yksikätisenä. Vasta keskiviikkona havahduin enemmän niihin vaikeuksiin, joita toisen käden käyttökelvottomuus tuo tullessaan. Kotiovesta ulos pääsy kestää välillä minuutteja (ovi on jäykkä ja sitä pitäisi samalla vetää sisäänpäin kun kääntää lukkoa), pukeutuminen on ihan omalukunsa, ei toivoakaan että vetäisin jalkaan farkkuja tai mitään napitettavaa! Klementiinit olen oppinut kuorimaan yhdellä kädellä, mutta aikaa siihen kyllä kuluu. Kaikki ruoka pitää olla yhdellä kädellä syötävää yms yms..
Onneksi antibiotit on alkanut puremaan. Kuume laski ja pääsin taas töihin eikä käsikään särje enään jatkuvasti. Ainoastaan jos yritän käyttää sitä, jos sormet taittuu liikaa tai kämmen osuu johonkin. Olen siis elävienkirjoissa aikalailla täysvaltaisesti! Gigi ja minä ollaan hyvissä väleissä ja se on mun elämässäni edelleen se rakkain! Eihän se edes tajunnut mitä teki eikä tarkoittanut minua purra. Mutta tykkää kyllä kehrätä ja puskea itseään tuota sidettä vasten - kerrankin mammalla on pehmeä käsi! Eläinten kanssa sattuu ja tapahtuu, ehkä juuri siksi ne on niin ihania!
Tilanne saatiin rauhoitettua nopeasti. Koira ja omistajansa lukittiin kylppäriin siksi aikaa että olin valmis jatkamaan matkaa (heidän tarkoituksensa oli saattaa minut toiselle puolelle kaupunkia Pet Shop Boys -bileisiin, joita ei sopinut missata!) Gigikin rauhoittui pian kun koira oli poissa näkyvistä, mutta mun veren vuoto ei meinannut ottaa loppuakseen. Laastaroin lopulta jokaisen vuotavan hampaankolon tyylikkäillä hello kitty -laastareilla ja lähdin turruttamaan kipua valkoviinillä. Toimiva särkylääke by the way! Ainakin hetkellisesti.. Aamuyöllä nukkuminen oli vaikeaa kun sattui niin jumalattomasti. Siispä sunnuntaiaamuna suuntana Haartamaninsairaalan päivystys. Monen tunnin odottamisen jälkeen pääsin lääkärin luokse, joka totesi kuumeen olevan aika korkea, mun tarvitsevan ehdottomasti jäykkäkouristusrokotteen sekä antibiotit ja lähetti mut naapurihuoneen hoitajan luo pistettäväksi ja paikattavaksi. Tulehdusarvot ei onneksi ollut pelottavan korkealla, joten selvisin kai säikähdyksellä ja pääsin resepteineni ja kipeine käsineni kotiin. Vasen käsi kissan puremista, turvotuksesta ja tulehduksesta kipeä, oikea käsivarsi tetanusrokotteen kipeyttämänä.
Kolme vuorokautta kesti sitä kuumeista tokkuraa, jona aikana en ehkä kuumeenkaan takia jaksanut oikein yrittääkään elää normiarkea, yksikätisenä. Vasta keskiviikkona havahduin enemmän niihin vaikeuksiin, joita toisen käden käyttökelvottomuus tuo tullessaan. Kotiovesta ulos pääsy kestää välillä minuutteja (ovi on jäykkä ja sitä pitäisi samalla vetää sisäänpäin kun kääntää lukkoa), pukeutuminen on ihan omalukunsa, ei toivoakaan että vetäisin jalkaan farkkuja tai mitään napitettavaa! Klementiinit olen oppinut kuorimaan yhdellä kädellä, mutta aikaa siihen kyllä kuluu. Kaikki ruoka pitää olla yhdellä kädellä syötävää yms yms..
Onneksi antibiotit on alkanut puremaan. Kuume laski ja pääsin taas töihin eikä käsikään särje enään jatkuvasti. Ainoastaan jos yritän käyttää sitä, jos sormet taittuu liikaa tai kämmen osuu johonkin. Olen siis elävienkirjoissa aikalailla täysvaltaisesti! Gigi ja minä ollaan hyvissä väleissä ja se on mun elämässäni edelleen se rakkain! Eihän se edes tajunnut mitä teki eikä tarkoittanut minua purra. Mutta tykkää kyllä kehrätä ja puskea itseään tuota sidettä vasten - kerrankin mammalla on pehmeä käsi! Eläinten kanssa sattuu ja tapahtuu, ehkä juuri siksi ne on niin ihania!