Klip Klop Klip Klop Hevonen on Pop!
Liekö joulunajalla ja lapsuuden histamiinilla vaikutusta, että hevos- ja tallikaipuuni on vaan voimistunut voimistumistaan viime viikkoina. Olo alkaa olla todella kärsimätön jos en pian pääse haistelemaan tallintuoksuja, tuntemaan silkkistä hevosenturpaa ihollani ja pehmeetä karvaa käsieni alla. En kaipaa vain hevosen selkään ja ratsastamaan vaan kaipaan sitä kaikkea; satulasaippuan tuokua, nahkavarusteiden puhdistamista, pinteleiden käärimistä, hevosten uskomattoman tarkkaa vaistoa ruoka-ajan läheisyydestä.. Nyt olenkin päättänyt palauttaa tämän haudatun osan elämästäni takaisin henkiin. Viikonloppuan kävin jo shoppaamassa vähän uusia tallivarusteita niiden myytyjen ja hävitettyjen tilalle. Olen ollut yhteydessä jo muutamaan hevosenomistajaan, jotka kaipaavat vuokraajaa pollelleen ja mahdollisesti ihan lähiaikoina suuntaan talleille näitä ehdokkaita katsastamaan!
Olen innoissani, mutta myös varovaisen epäileväinen. Pitkäaikaisen sairauden alkulähteeltä kun löytyy trauma rakkaan hevoseni poismenosta ja silloisen koko elämänvaiheen romahtamisesta. Nyt en tietenkään haluaisi kovin voimallista tunnemylläkkää herättää eloon, mutta tajuan myös, että jossain vaiheessa nekin historian möröt on kohdattava. Tietysti yksi vaihtoehto vuokrahevoselle on ratsastuskoulun tunnit, mutta jotenkin tuntuu että se aika on jo eletty. Toki tunneilla haluan käydä jatkossakin, mutta mieluiten samalla hevosella ja niin että saan puuhailla sen hevosen kanssa myös kaikkea muutakin. Isoin ongelma kohdallani on autottomuus ja pääkaupunkiseudulla tallien sijainti usein jossain periferiassa julkisenliikenteen ulottumattomissa. Toinen tällä hetkellä tarjolla olevista ratsuista asustaa sentään seutuliikenteen rajojen sisällä, jopa niin että töistä pääsisin sinne yhdellä bussilla. Kodin ja tallin välille tarvitseekin jo kolme liikennevälinettä omien jalkojen lisäksi..
Olen innoissani, mutta myös varovaisen epäileväinen. Pitkäaikaisen sairauden alkulähteeltä kun löytyy trauma rakkaan hevoseni poismenosta ja silloisen koko elämänvaiheen romahtamisesta. Nyt en tietenkään haluaisi kovin voimallista tunnemylläkkää herättää eloon, mutta tajuan myös, että jossain vaiheessa nekin historian möröt on kohdattava. Tietysti yksi vaihtoehto vuokrahevoselle on ratsastuskoulun tunnit, mutta jotenkin tuntuu että se aika on jo eletty. Toki tunneilla haluan käydä jatkossakin, mutta mieluiten samalla hevosella ja niin että saan puuhailla sen hevosen kanssa myös kaikkea muutakin. Isoin ongelma kohdallani on autottomuus ja pääkaupunkiseudulla tallien sijainti usein jossain periferiassa julkisenliikenteen ulottumattomissa. Toinen tällä hetkellä tarjolla olevista ratsuista asustaa sentään seutuliikenteen rajojen sisällä, jopa niin että töistä pääsisin sinne yhdellä bussilla. Kodin ja tallin välille tarvitseekin jo kolme liikennevälinettä omien jalkojen lisäksi..