Turvakengät vaan narisi ja läikytin kahvia näppäimistölle
Voi anus mikä päivä. Mä luulin jo et lemput tulee, mut onneksi sain kaiken suht hyvin pelastettua.. Ja ihan oma moka oli.
Kaikki ei varmaan edes tiedä, mitä mä teen työkseni, joten saatte nyt aika tarkan kuvauksen miten tää tavoitehakoinen pakkaaminen täällä varastolla etenee.
Mä ihmettelin eilen mikä tää hiljaisuus on, kun tulostin oli vaativan hiljaa. Lopulta kun ennen kolmea pakkasin kahta lähetystä ja aloin ihmetellä, kun en saa lähetteitä ulos, otin melkein tulostimen piuhat irti ja lätkäisin takaisin seinään. Sen sijaan että olisin edelleenkään saanut niitä lähetteitä, niin tää kone käytännössä sylki riisillisen aanelosia pihalle, joita osastosihteeri oli päivällä aiemmin tulostellut ihan kiukulla. Mä olin ihan kokonaan juurtunut vanhoihin tapoihini ja ollut vaan ihan tyytyväisenä täällä tarkistelematta lähtevää logistiikkaa, minkä Kojootti tavallisesti tekee, ja noi myyjät ei ihmeemmin olleet tajunneet tulostella keräilyjä listoiksi -
lopputulos itkupaniikki, kun tänään sain koko litanian uusiksi ja sihteeri tuli pelottelemaan, että kun mitään ei liiku meidän Turun päästä, mun työkaveri Herra "Ahdasmieli" Joppe tulee katsomaan ja auttamaan mitä täällä tapahtuu. Se on rangaistus jos ei mikään ja mun itsekunnioitus, -tunto ja ego sai aikamoisen kolauksen, mutta se pelottelu taktiikka toimi. Munhun tuli kerrankin liikettä.
Harju nauroi ihan ratketakseen, kun pakkasin hirveellä kiireellä paketti tolkulla kamoja kasaan. Ennen pidin tosta, et paketit piti koota ja lähetteet läiskästä päälle, mut nyt yritän päättää, mitä vaihetta vihaan eniten. Vihaanko enemmän sitä pahvilaatikoiden kokoomista tai kenties teipin loppumista, vai sitten kenties sitä että koko firman etikettiteippi loppuu. vai sitten sitä, kun joudun moneen otteeseen piipertämään ympäri tallia parin lapun kanssa. Ihan sama, mutta tästä askartelusta on nautinto kaukana.
Mä joudun juoksemaan keräämisen ja paketin kokoomisen jälkeen toiselle puolelle taloa tulostamaan lähetteet ja postikortit, ja palaamaan takaisin niine hyvineni läiskimään ne oikeiden laatikoiden kylkiin (joskus laput menee päittäin ja sit meneekin hetki kun mietin missä kohtaa menee pieleen et kamat löytää oikeaan osoitteeseensa) ja vielä kerran menemään toiselle puolelle hallia taas koko pakettisatsin kanssa. Joskus harvoin käy niin ihanasti, ettei ole ainuttakaan jakkia tai kärryä vapaana, joten mun ei auta kuin roudata kaikki kymmenkunta lootaa yksitellen postihäkkiin. Se jos mikä vie aikaa ja tappaa mun valmiiksi muutenkin murjotun kyljen.
Joskus taas mokaan niinkin, etten valmiiksi tarkista lähetystä koneelta, onko se edes menossa minnekään. Kerrankin kokosin 35 position lähetyksen ja palasin koneelle kuittaamaan sitä tunnin keräämisen jälkeen vain havaitakseni, et koko tilaus oli peruutettu. Sen jälkeen kulutin seuraavan tunnin siihen, että palautin kerätyt kamat takaisin paikoilleen.
Tänään mä vaan selasin keräilylistanipun läpi ja katsoin minkä pystyn ilman trukkia tai apuvoimia kokoomaan omin voimin. Mä vaan pakkasin ihan kädet täristen kaiken minkä ilman trukkia pystyin, koska varasto on edelleen ihan sotkussa siitä mällistä minkä Kojootti tilasi lavatolkulla ennen lomaansa. Mä olen osittain vielä purkanut sen 300 kilon paakun pitkin hallia, jotta näen mitä se edes sisältää, ja jättänyt ne sälät niikseen tilan puutteen vuoksi.
Sen jälkeen kun pahimmat oli hoidettu, mä arastelin hetken ennen kuin uskalsin soittaa Äiti Sihteerille. Se on niin tiukka muija, et saan huutia mokailuistani, mutta onneksi se on myös niin fiksu ettei se jää ruoskimaan holhokkejaan sen jälkeen kun tilanne on jo pelastettu. Varautusin siihen, että itku tulee, mutta sen sijaan se olikin helpottunut et olin saanut 90% hoidettua meidän lähtevästä logistiikasta. Lopulta me yhdessä koneelta katottiin, mitä vielä uupuu ja ihan kuin palkkioksi kuulin ettei se Jorpatsovi saavukaan tänne kiusaamaan mua yhtään sen enempää kuin on pakko. Huuh.
Varmuuden vuoksi raivasin loputkin varastosta tyhjäksi, eli vaan tein tilaa niille trukin tiellä oleville kamoille. että jos se kuitenkin ajattelee ollakin aktiivinen ja tulla piipahtamaan incognito. Löysin jopa siivouksen yhetydessä kuukauden kateissa olleen pienen laatikon, mikä sisälsi Etraan jääviä tiivisteitä. Mä otin sen koneella vastaan, tulostelin lähetteet ja vein sen Laineelle naapuriin kuin lahjaksi.
"Tää on sulle!" mä hymyilin ääneen sillain vinosti. Laine oli muka yhtä innoissaan. "Ai mulle, tällast määä olen aina halunnu." Sätkä hampaissa se tutki mitä se puketti sisältää, ja katteli et siellä oli sellaisia vihreitä 50 cm halkaisijaltaan olevia o-renkaita, eli oon mallisia rinkuloita yhteen elmukelmuun käärittynä.
"Oijoi, näähän sopii aivan passelisti mun kiljupöntön tiivisteiksi", se käänteli sitä nippua valoa vasten kuin olisi tarkastellut kukunorin kristallikoruja.
"Jep, ja sä voit vielä vaihtaa, kun siinä on niitä tiivisteitä niin monta", mä selitin ihan kuin olisin ostanut sille ihan varta vasten 50-vee lahjan minkä se just avasi.
Harju batistinikäveli ohitse ja pyysi mua katsomaan jonkun suomalaisen pornotähden kuvia koneelta Deniksen kanssa. Mä kattelin kun ne mehusteli miten pitkälle se mimmi oli päässyt, ja sit mä totesin et tää huumorintaso ei vastaa edes perjantai neljän meininkejä ja menin kaffemaatille. Karseeta kuraa se suklaakahvi, mut aina niin pakollinen ryystää alas. Ainoa sielunhoito tässä talossa.
Nyt kainaloon -->
Kaikki ei varmaan edes tiedä, mitä mä teen työkseni, joten saatte nyt aika tarkan kuvauksen miten tää tavoitehakoinen pakkaaminen täällä varastolla etenee.
Mä ihmettelin eilen mikä tää hiljaisuus on, kun tulostin oli vaativan hiljaa. Lopulta kun ennen kolmea pakkasin kahta lähetystä ja aloin ihmetellä, kun en saa lähetteitä ulos, otin melkein tulostimen piuhat irti ja lätkäisin takaisin seinään. Sen sijaan että olisin edelleenkään saanut niitä lähetteitä, niin tää kone käytännössä sylki riisillisen aanelosia pihalle, joita osastosihteeri oli päivällä aiemmin tulostellut ihan kiukulla. Mä olin ihan kokonaan juurtunut vanhoihin tapoihini ja ollut vaan ihan tyytyväisenä täällä tarkistelematta lähtevää logistiikkaa, minkä Kojootti tavallisesti tekee, ja noi myyjät ei ihmeemmin olleet tajunneet tulostella keräilyjä listoiksi -
lopputulos itkupaniikki, kun tänään sain koko litanian uusiksi ja sihteeri tuli pelottelemaan, että kun mitään ei liiku meidän Turun päästä, mun työkaveri Herra "Ahdasmieli" Joppe tulee katsomaan ja auttamaan mitä täällä tapahtuu. Se on rangaistus jos ei mikään ja mun itsekunnioitus, -tunto ja ego sai aikamoisen kolauksen, mutta se pelottelu taktiikka toimi. Munhun tuli kerrankin liikettä.
Harju nauroi ihan ratketakseen, kun pakkasin hirveellä kiireellä paketti tolkulla kamoja kasaan. Ennen pidin tosta, et paketit piti koota ja lähetteet läiskästä päälle, mut nyt yritän päättää, mitä vaihetta vihaan eniten. Vihaanko enemmän sitä pahvilaatikoiden kokoomista tai kenties teipin loppumista, vai sitten kenties sitä että koko firman etikettiteippi loppuu. vai sitten sitä, kun joudun moneen otteeseen piipertämään ympäri tallia parin lapun kanssa. Ihan sama, mutta tästä askartelusta on nautinto kaukana.
Mä joudun juoksemaan keräämisen ja paketin kokoomisen jälkeen toiselle puolelle taloa tulostamaan lähetteet ja postikortit, ja palaamaan takaisin niine hyvineni läiskimään ne oikeiden laatikoiden kylkiin (joskus laput menee päittäin ja sit meneekin hetki kun mietin missä kohtaa menee pieleen et kamat löytää oikeaan osoitteeseensa) ja vielä kerran menemään toiselle puolelle hallia taas koko pakettisatsin kanssa. Joskus harvoin käy niin ihanasti, ettei ole ainuttakaan jakkia tai kärryä vapaana, joten mun ei auta kuin roudata kaikki kymmenkunta lootaa yksitellen postihäkkiin. Se jos mikä vie aikaa ja tappaa mun valmiiksi muutenkin murjotun kyljen.
Joskus taas mokaan niinkin, etten valmiiksi tarkista lähetystä koneelta, onko se edes menossa minnekään. Kerrankin kokosin 35 position lähetyksen ja palasin koneelle kuittaamaan sitä tunnin keräämisen jälkeen vain havaitakseni, et koko tilaus oli peruutettu. Sen jälkeen kulutin seuraavan tunnin siihen, että palautin kerätyt kamat takaisin paikoilleen.
Tänään mä vaan selasin keräilylistanipun läpi ja katsoin minkä pystyn ilman trukkia tai apuvoimia kokoomaan omin voimin. Mä vaan pakkasin ihan kädet täristen kaiken minkä ilman trukkia pystyin, koska varasto on edelleen ihan sotkussa siitä mällistä minkä Kojootti tilasi lavatolkulla ennen lomaansa. Mä olen osittain vielä purkanut sen 300 kilon paakun pitkin hallia, jotta näen mitä se edes sisältää, ja jättänyt ne sälät niikseen tilan puutteen vuoksi.
Sen jälkeen kun pahimmat oli hoidettu, mä arastelin hetken ennen kuin uskalsin soittaa Äiti Sihteerille. Se on niin tiukka muija, et saan huutia mokailuistani, mutta onneksi se on myös niin fiksu ettei se jää ruoskimaan holhokkejaan sen jälkeen kun tilanne on jo pelastettu. Varautusin siihen, että itku tulee, mutta sen sijaan se olikin helpottunut et olin saanut 90% hoidettua meidän lähtevästä logistiikasta. Lopulta me yhdessä koneelta katottiin, mitä vielä uupuu ja ihan kuin palkkioksi kuulin ettei se Jorpatsovi saavukaan tänne kiusaamaan mua yhtään sen enempää kuin on pakko. Huuh.
Varmuuden vuoksi raivasin loputkin varastosta tyhjäksi, eli vaan tein tilaa niille trukin tiellä oleville kamoille. että jos se kuitenkin ajattelee ollakin aktiivinen ja tulla piipahtamaan incognito. Löysin jopa siivouksen yhetydessä kuukauden kateissa olleen pienen laatikon, mikä sisälsi Etraan jääviä tiivisteitä. Mä otin sen koneella vastaan, tulostelin lähetteet ja vein sen Laineelle naapuriin kuin lahjaksi.
"Tää on sulle!" mä hymyilin ääneen sillain vinosti. Laine oli muka yhtä innoissaan. "Ai mulle, tällast määä olen aina halunnu." Sätkä hampaissa se tutki mitä se puketti sisältää, ja katteli et siellä oli sellaisia vihreitä 50 cm halkaisijaltaan olevia o-renkaita, eli oon mallisia rinkuloita yhteen elmukelmuun käärittynä.
"Oijoi, näähän sopii aivan passelisti mun kiljupöntön tiivisteiksi", se käänteli sitä nippua valoa vasten kuin olisi tarkastellut kukunorin kristallikoruja.
"Jep, ja sä voit vielä vaihtaa, kun siinä on niitä tiivisteitä niin monta", mä selitin ihan kuin olisin ostanut sille ihan varta vasten 50-vee lahjan minkä se just avasi.
Harju batistinikäveli ohitse ja pyysi mua katsomaan jonkun suomalaisen pornotähden kuvia koneelta Deniksen kanssa. Mä kattelin kun ne mehusteli miten pitkälle se mimmi oli päässyt, ja sit mä totesin et tää huumorintaso ei vastaa edes perjantai neljän meininkejä ja menin kaffemaatille. Karseeta kuraa se suklaakahvi, mut aina niin pakollinen ryystää alas. Ainoa sielunhoito tässä talossa.
Nyt kainaloon -->