Perjantai, 5.11.

[melmal]

Edelleen jatkuu sarjamme myöhässä laahaavat päivitykset, mutta tämän pitäisi olla tältäerää viimeinen... kunnes ilmaantuu uusi ongelma, joka sulkee Liven käytön laskuista. Potilaista ja osastolla olosta. Sisältää myös kuvia. Juu, ihan oikeasti. Totesin, ettei se voi paha olla, jos julkaisen ajoittain muutamia osastolla otettuja kuvia täällä, kun paikallisilla opiskelijoilla ja opettajilla kerta on yleisesti tapana jakaa ja julkaista niitä Facebookissa. Että se siitä tietosuojasta viimeistään.

**

Viimeinen päivä synnärillä takana eli koko äitiyshuollon harjoitteluosio taputeltuna. Jej, viikon ”loma” (eli itsenäistä opiskelua, kirran jaksolle valmistautumista verestämällä teoriaa, ja ilmeisesti myös jotain kansainvälisyys-ohjelmaa ehkä) ja sitten katsomaan kaikenkaikkiaan viideksi viikoksi paikallista kirurgista hoitoa.



Synnärillä käytettävät opiskelijoiden siniset ja opettajan vaaleanpunainen suojavaatekerta. Kuvan otti varmaan Songshin Sah.
(Ja olen niin kalpea, että näytän ihan haamulta. Plus että olen omaksunut voitonmerkki-posettamisen ja muut hölmöydet. :p ) 
Tänään taas kysyivät, haluanko toimittaa synnytyksen. Ja olisinhan minä halunnut. Kovasti. Mutta se olisi kuitenkin ollut oikeuksieni ulkopuolella: en ole saanut siihen minkäänlaista koulutusta, en ole kätilöopiskelija. Jos jotain sattuisi, olisi syy minun. Vaikka opettajat vakuuttelivatkin, että mitään ei sattuisi ja he kyllä olisivat vastuussa, niin en silti pystynyt kiertämään tuota oikeudellista-seikkaa. Tiesin, että niin se oikeasti olisi, joten en voinut lähteä riskeeraamaan. Kieltäydyin. Taas. Useamman kerran, kun yrittivät houkutella. Vähän harmittaa, mutta samalla olen ihan ylpeä siitä, että pystyin vastustamaan kiusausta. Kun en saa, niin en saa. Tammikuun jälkee saisin. En malttaisi millään odottaa. (Ja jos nyt joku sanoo, että oikeastaan olisinkin saanut, niin saatan hieman huutaa.)

Opettajien asenteet eri opiskelijoita kohtaan vaihtelevat suuresti, eikä tällä asenteella aina miään tekemistä todelisen taitotason kanssa. Joitakin moititaan ihan vain siksi, että pärstäkerroin ja henkilökohtaiset syyt. Ja kun joku toinen tekee saman tai pahemman mokan, niin jätetään moittimatta... tai kehutaan vähemmästä. Ja kaikki tämä aina julkisesti, oikein kootaan se yleisö kuulemaan (sekä positiivinen, mutta yleensä) negatiivinen palaute. Opettajat saattavat myös antaa keskenään erilaisia ja ristiriitaisiakin ohjeita, ja sitten molemmat vuorollaan sättivät oppilasta ”väärin tekemiestä”. Se että toinen opettaja neuvoi toisin ei ole mikään perustelu.

Opin, että sairaalan ”low med”-politiikka ulottuu myös sektioihin, eli käytetään vain ehdottoman välttämättömissä vaihessa ja pieninä määrinä. Koko laitoksessa ei edes ole epiduraali-välineitä. Noh, ainakin äidit tietävät synnyttäneensä. Opin myös käyttämään sitä kello-päistä stetoskooppia, koko viikon yrittämisen jälkeen viimein tänään kuulin sillä ne sikiön sydänäänet!

Seuraavaksi listamuotoisesti huomioita ja potilastapauksia viikon ajalta. Joku voisi sanoa, että verellä ja kamaluuksilla mässäilyä. Minä sanon, että koottuna ne kaikkein opettavaisimmat tapaukset:

• Maanantai. Graavisti obeesi (eli maallikkotermein jotakuinkin ”hervoton läski”) äiti ei saanut tyynyä selän alle, vaikka oli kovasti kivuissaan ja muille kyllä annettiin, eikä myöskään sektiota, vaikka oli synnytyksestä niin peloissaan, että itki. Lääkäri vain huitaisi asian sivuun ja totesi, että ehei sinulle mitään, mutta laihtua voisit kyllä. Diabetes ja hypertesio hankittuina vaikka sukurasitusta ei ollut, siitäkin lääkäsi sätti. Ja siitä, ettei nainen ollut käynyt äitiysneuvoloissa kuin kerran viikkoa aikaisemmin. Opettaja kertoi minulle olevansa vähän huolissaan siitä, että kun kerta äidillä on DB, mutta ei ole muutamaan viikkoon ottanut lääkkeitään, niin vauva voisi synnyttyään mennä aika nopeasti hypoglykeemiseksi ja jopa shokkiin, ja tämänkin takia sektio olisi turvallisempaa - vaikkakin vaikeaa sen kaiken rasvakudoksen takia. Synnytys tapahtui kuitenkin normaalisti alateitse ja tuloksena aasialaiseksi valtaisan kokoinen lapsi (syntymäpaino 4,520g). Ylläri ylläri lapsi juuttui lantiokanavaan ja hapenpuuteen takia toimitettiin ICU:hun. Torstaina sain kuulla, että lapsi oli tosiaan mennyt shokkiin ja kuollut. Semmosta.

• Maanantai. Synnyttäjä kirkuu ja huutaa minkä kurkusta lähtee, hoitajat yrittävät vain paheksuen hyssytellä. Lapsi ei mainaa tulla eikä äiti osaa ponnistaa tai ottaa vastaan ohjeita. Poskille läpsimisen seurauksena äiti tulee sen verran tolkkuihinsa, että saadaan ohjeistettua ponnistamaan supistuksen mukaan ja synnytys on nopea. Tuloksena hyvin laiha ja ihan valkoinen vauva. Äidiltä vähän kysellään kerrottujen taustatietojen oikeellisuudesta ja käy ilmi, että taustalla kokaiinia ja amfetamiinia, viimeksi toissapäivänä. Ei muita toimenpiteitä kuin että lapsi lämpökaappiin kahdeksi tunniksi ja sitten normaalisti äidin mukana PP-osastolle.

• Tiistai. Yksi äiti ei sanonut missään vaiheessa hoitajille mitään. Eikä pitänyt oikein muutakaan ääntä, synnyttikin ihan hiljaa ja vain syvään hegittäen. Koko toimitus oli ohi hyvin nopeasti: avautuminen, ponnistus, syntymä, jälkeiset. Kolmas lapsi, joten suosittelivat sterisilaasiota (käytäntö siis on, että kolmannen ja jokaisen seuraavan lapsen jälkeen hoitaja ja lääkäri suosittelevat äidille operaatiota).

• Tiistai. Miyanmarilainen, näitä on paljon. Tämä kyseinen ei tosin välttämättä ymmärtänyt ollenkaan thaita. Eikä ylipäänsä puhunut sanaakaan mitään muuta kuin miyanmaria. Olisi ihan hirveää joutua synnyttämään ympäristössä, jossa kukaan ei ymmärrä sinua, etkä sinä ketään.

• Tiistai. Pitkittynyt synnytys, päätyivät hyvin väkivaltaisen oloisesti painamaan ja kiskomaan vauvan maailmaan, ettei jouduttaisi turvautumaan sektioon (eli kaksi kiskoo jalkoja taakse, yksi painaa mahaa ja neljäs repii välilihaa alaspäin sekä suorittaa viillon). Vauva jumittui kuitenkin hartijoista ja ulos kiskoessa välilihan haava repesi hallitsemattomasti peräsuoleen asti. Jälkeisvaiheessa napanuora katkesi, kun opettaja siitä kiskomalla yritti saada istukan tulemaan. Lapsen nenästä ja suusta tuli syntymän jälkeen runsaasti semmoista paksu ketavihreää tahnaa, josta kukaan ei osannut minulle selittää, mitä se oli. Ei kuitenkaan aihauttanut erikoistoimenpiteitä.

• Tiistai. Kalvot piti puhkaista ja saman tien holahti runsaasti vihreää lapsivettä. Ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä. Olin tässä vaiheessa aika huolissani lapsen hyvinvoinnista, mutta huoleni ilmaistessani kaikki vain kohauttelivat olkiaan. Loppujenlopuksi syntyi isoiso (4,4 kg) eloton vauva. Ensimmäistä kertaa näin, miten vaiva hierotaan henkiin (eli pyyhkeellä oikeasti hierotaan ja pyöritellään veri kiertämään) samalla, kun äkkiä lämpövalon alle ja lisähappi menemään. Velttona säilyi, mutta parahti itkemään ja sydän alkoi lyömään. Käärittiin elmukelmuun, kapaloliinaan ja keskoskaappiin happikypärä päässä, pikavauhdilla kuljetus ICU:hun ja lääkärintarkatukseen. Jälkeenpäin vain kuulla, että kärsii makrosomiasta.

• Tiistai. Yksi äiti oli niin väsynyt, että nukkui synnytyspöydällä. Sen verran havahtui hereille, että ponnisti, ja sitten nukahti uudestaan. RR, p ja hf seurannassa, kuitenkin väsymystä lukuunottamatta hyvävointinen. Lapsella oli napauora kaulan ympärillä, mutta lenkki oli niin löysä, että vartalo syntyi siitä läpi.

• Tiistai. Poikittais-episiotomy, eli ei tehtykään ala-/ylä-oikealle/-vasemmalle viiltoa, vaan melkein horisontaalisesti, sillä äidiltä valui kokoajan uloste, ja näin pyrittiin välttämään kontaminaatiota ja sepsistä. Kuitenkin näin viillosta jouduttiin tekemään hyvin syvä paksujen lihaksien läpi, eikä sen kasaa ompelu ollut helppoa tai nopeaa (piti lopuksi pyytää ihan kirurgia, kun hoitajat eivät vain saaneet sitä tehtyä). Ja jos luulin, että se toissakesänä töissä tapaamani vihreä sammalpaska oli eksoottista, niin aika jännää oli kyllä tämä kirkkaankeltainen tahmakin.

• Keskiviikko. Äiti osastolle vain jälkeisten synnytykseen, vauva oli tullut jo matkalla. Koska BBA (birth before admit), niin vauva varmuuden vuoksi vuorokaudeksi ICU:hun.

• Keskiviikko. Vihreän ruskea lapsivesi, olin taas aika huolissani kun eivät mitään erityistoimia ruvenneet suorittamaan (kun Suomessahan ei-kirkas lapsivesihän vissiin aina johtaa toimintaan). Kertoivat, että sektioon mennään vain, jos sikiön sydänäänet laskevat alle 120/min. Ja niinhän siinä kävi, että yhtäkkiä ne romahtivat tasolle 85/min. Minusta tämä ”katellaan, katellaan”-asenne tämmöisissä asioissa ei ole kovin kannatettava.

• Torstai. Taas vähän traumaattisempi kokemus sekä äidille että mnulle. Synnytys meni ihan hyvin ja nopeasti, mutta repesi pahasti ja piti ommella.Tikkejä laittaessa oli niin kivuissaan, että hoitajat sitoivat sen jalat telineisiin ja kaksi piti kiinnin kolmannen korjatessa haavaa. Tämä kesti yli tunnin ja itse pystyin ajattelemaan vain, että eikö olisi ollut kaikille mukavinta antaa sille äidille jotain kivunlievitystä tai puudutetta.

• Torstai. Limainen ja likaisenkeltainen lapsivesi, haisikin tympeälle. Ei erityistoimia. Synnyttäjälä myös oli ”penis” eli häpyhuulten välistä näkyi selkesti paisunut klitoris ja virtaputken pää semoisena harjanteena. Tuli aina ponnistaessa sekeämmin esille ja lepotilassa ei näkynyt kuin ihan vähän. Epämuotoinen ja vähän mutiloidun näköinen. Ja oli muuten ”himppasen” tiellä synnyttäessä, josta mudostuikin samalla sanoen ”kauhea”. Ei mennyt ihan siin kuin Strömsössä... Lopulta syntynyt lapsi oli epämuodostunut ja kärsi happaivajauksesta. Erityistoimet ja ICU:hun, hoitajat epäilivät kromosomi 18-trisomiaa. Epäsymmetrinen ja pieni leukaluu, kitalakihalkio (pääsin kokeilemaan!), silmät eivät avaudu kuin ihan vähän, sormet ja varpaat miten sattuu, polvet eivät oikene, lihakset surkastuneita... Aika surullinen tapaus. Esikoinen. Ajattelin vaikka mitä epäsopivaa, mutta mielestäni oikeaa. Tunnette minut ehkä tarpeeksi hyvin arvataksenne. 

Kuvan otti kanssaharjoittelija Katsara Muangrat osastolla juuri ennen ICU:hun siirtämistä.

• Torstai. Pikasynnyttivät taas tuolla painamis/vetämis-menettelyllä yhden lapsen. Kaikki oli mennyt ihan hyvin ja suhteellisen nopeasti muutenkin, mutta... enetteyyn päädyttiin, koska TYÖAIKA OLI LOPUSSA. Oikeasti, välillä suututtaa.

• Perjantai. Teiniäiti (ja näitäkin on ihan tosi paljon, hoitajien arvion mukaan 70% ynytyksistä). Yllätyskaksoset. Odottivat, että tulossa olisi yksi tosi iso vauva, mutta tulikin kaksi semmoista parikiloista. 1 istukka, 2 napanuoraa eli identtiset. Eikoiset, mutta takana useampi abortti (näin nuorella!). Äitiysneuvolassa eivät olleet koskaan tehneet ultraäänitutkimusta, pelkästään tunnustelleet ja kuunnelleet sydänäänet. (Tästä istukasta tulee kuva, jahka ehtivät mulle sen lähettää.)

• Perjantai. Todella pienikokoinen
  synnyttäjä. Alle 145 cm (luhutkasvuisuusraja) ja näyttikin vain semmoiselta pömppömahaiselta kehitysmaan lapselta. Todellisuudessa kuitenkin 33-vuotias.

• Perjantai. Melkein sen maanantaisen ”graavisti obeesin” tapauksen kokoinen äiti, mutta vain 17-vuotias. DB2 ja hypertensio. Tämän lääkäri sitten (virheestä oppineena?) lähetti sektioon. Iso vauva sieltäkin, 4,450g ja synnynnäinen haiman vajaatoiminta.

• Perjantai. Niin nopea avautuminen ja synnytys, että alle tunnissa kohdunkaula avautui kokonaan ja äiti synnytti sänkyynsä. Jälkeisille sitten vasta siirrettiin saliin, mutta se i mennytkään enää nopeasti: istukka ei irronnut. Ei vetämällä, mahaa painamalla, oksitosiinilla, millään. Paljon verta kyllä tuli. Äidille vierihoito ja seurantaan RR, p, hf ja tajunnan taso, jotka kaikki pysyivät hyvinä. Aina 10 minuutin välein yrittivät uudestaan istukkaa saada tulemaan, mutta ei. Ainoa mitä tuli, oli paljon verihyytelöä. Niitä mittalukemia oli aika hurjaa kuunnella: 200 ml, 200ml, 100 ml, 300 ml, 200 ml, 400 ml... Kuin voi itse laskeskella verenhukan. Ja lattialla ja lakanoissa olisi ollut lisää. Ei veritippaa eikä mitään. Lopulta ottivat labrat, laittoivat i.v.-”ravintolisän” sekä lisää oksitosiinia ja lähettivät kaavintaan.

• Perjantai. Normaali lapsi, mutta todella pieni istukka. Jännää, miten silmä harjaantuu. Tosin olihan sitä eroakin useampia satoja grammoja. Muuta poikkeuksellista tässä tapauksessa ei ollutkaan, paitsi että välilihan repeämise sijasta äidille tulikin pieni ylärepeämä (eli klitorikseen ja virtsaputken suuhun päin).

• Perjantai. Vauva juuttui ja napanuora oli niin tiukalla kaulan ympärillä, että piti leikata. Toinen (se vauvan puoleinen) napauoran pää kuitenkin lipsahti puristimesta irti ja verta roiskui ihan kiitettävästi. Karannut pää kuitenkin saatiin kalastettua takaisin puristimeen ja lapsi syntymään. Eloton ja ihan valkoinenkin, kun menetti tuossa sitä verta. Taas hierottiin henkiin ja elvyttyä itkemään lähetettiin ICU:hun.

Kaiken tämän sivustakatsojana ja todistajana oli välillä iltaisin aika rikkinäinen olo. Kun en voinut tehdä mitään niiden äitien hyväksi. Siksi tuntuikin yhtenä päivänä erityisen hyvältä hieroa kipua lievittääkseni yhden äidin selkää (semmoista rystysillä tehtävää kahdeksikkoa risti- ja alaselällä). Ja että kun lopetin, niin se äiti tarttui mua käsistä ja painoi ne takaisin sille selälle. Jatkoin hieromista ja opulta oli sääli lopettaa, kun oli aika lähetä kotiin. Sain tehtyä jotain konkreettisesti edes sen yhden äidin oloa parantanutta.

**

Ja ei noista kuvista kyllä voi ketään tunnistaa. Vai oliko joku muka heti silleen ”Hoo, toihan on sen yhden lomakylän omistajan serkun vaimon istukka, nytpä tedän että se synnytti kaksoset”-oivalluksen äärellä? Eikä tuosta vauvankaan kuvasta voi sitä äitiä tunnistaa. Tai isää. Hyvä jos tuon lapsen itsensä.

Oppilas vastaa opettaja puolesta puhelimeen: ”Se ei nyt pääse puhumaan, kun korjaa välilihaa. Joo, soittaa sen jälkeen takaisin.”
Minä: ”Sä et just sanonut noin puhelimeen!”
Oppilas: ”No sanoinhan. Kun niinhän se on. Me ei valehdella.”
Joo, mutta jotkut asiat voisi vaikka jättää sanomatta tai korvata ympäripyöreyksillä...