Feb 07, 2008 16:07
Nyt on itseasiassa oikein hyvä mieli aloittaa viikonloppu! :) Koulutöitä ois kyllä kauheesti, mutta se on tavallaan ihan ok, koska taidan taas olla täällä maanantaihin asti melko yksin. Alkaa kyllä kohta iskeä vähän paniikki etenkin tutkielman kanssa, koska palautus on jo ensi torstaina ja en ole tainnut vielä edes kerätä tarpeeksi lähdekirjoja. Mutta ei niitä vain löydy!
Tänään oli yliopistollakin ihan kivaa. Murreluento alkoi vasta kahdelatoista, mutta menin jo aiemmin, koska olisin halunnut lukea tenttikirjaa (en siis saanut lainattua sitä, joten pitää turvautua lukusalikappaleeseen). Joku muu olikin kuitenkin lukemassa sitä, että se niistä lukemisista. Noh, on tässä vielä viikko aikaa metsästää se ja lukeakin. Aargh. Käytiin yliassistentti H.:n työhuoneessa pyytämässä monist... siis ojenteita. Siellä ei ollut tuuletettu varmaan viikkoon. Repeiltiin ruotsin lehtorin piirroksille ja suunniteltiin antikirjallisuusiltaa, jossa poltetaan klassikot.
Kävin yo:lla syömässä joskus yhden aikaan eikä miulla oo vieläkään nälkä! Aika kummaa. Ei kyllä jaksais lukea. Olo on kauheen väsynyt, koska oon melkein joka aamu herännyt joskus kuuden pintaan, joskus vahingossa ja joskus tarkoituksella.
Kinuski on alkanut aamuisin laittaa mysliä maitoon - ei siinä vielä mitään, mutta kun se laittaa kaiken sitten mikroon. Tajusin, että raukkaparka tainnut ottaa mallia esim. miun tavasta tehdä mikropuuroa. :D Se ei vain taida käsittää, ettei mysliä ole tarkoitettu aivan siihen. Tänään se kyllä söi taas jotain epäilyttävän hajuista soppaa, joten ehkä myslipuuro ei ollut kovin ihana makuelämys.
Kiinalaisilla alkaa kuulemma uusi vuosi, joka on rotan vuosi. Toivottavasti se ei näy kinuskini käytöksessä.