May 09, 2012 14:49
-James Watson
Haluan omistaa kokonaisen päivityksen Robert Carlylelle, lempinäyttelijälleni kautta aikojen. Vuodesta 1998 lähtien olen hänen sykähdyttävää näyttelijäntyötään ihastellen seurannut. Omistan valtaosan hänen tekemistään elokuvista.
Tänään on hyvä päivä nostaa malja Carlylelle, sillä Yle alkaa näyttää tästä päivästä lähtien uusintana Hamish Macbeth-sarjaa. Suomessa sarja tunnetaan nimellä Ylämaan kettu. Tuo nimi on varsin kuvaava, sillä Carlyle esittää sarjassa pienen skottikylän lämminsydämistä, joskin usein rikoksia läpi sormien katsovaa kyläpoliisia. Olin jo luopunut toivosta, että tätä maailman mainiointa hyvänmielensarjaa koskaan uusittaisiin. Mutta kiitos Ylelle, nyt se tulee taas, noin viidentoista vuuoden tauon jälkeen. HURRAA! Kehoitan kaikkia kanssaihmisiä tutustumaan tähän sarjaan, jos se on jäänyt aiemmin tekemättä. Itselläni on jo ennestään monta sarjan jaksoa VHS:llä nauhalla. Nyt voisin nauhoittaa niitä hieman nykyaikaisemmin talteen... Ylämaan kettu tarjoaa ainakin minulle ihanan nostalgiatripin. Katselin joka jakson silloin suunnilleen 11-12-vuotiaana. Tätä sarjaa voin osaltaan syyttää rakkaudestani ja kiinnostuksestani Skotlantiin. Skottienglannin ymmärtämisen opettelu sujuu oivasti sarjan parissa. Ja kukapa ei jaksaisi katsella komeaa ja koko sielullaan näyttelevää Carlylea?
Täytyy kyllä myöntää, että nyt liki 15 vuotta myöhemmin voi olla vaikeampaa hahmottaa Carlyle näin puhtoisessa ja kiltissä roolissa. Ylämaan ketun jälkeen ja sitä ennenkin hän on kuitenkin tehnyt niin monia huikaisevia pahisrooleja, jotka ovat jääneet mieleen. Kieltämättä hänen kasvonsa ja habituksensa sopivat ehkä erityisen hyvin kaikenlaisten roistojen tai muuten elämäntavaltaan epäilyttävien hahmojen esittämiseen. Varsinkin näin vanhemmalla iällä hänestä näyttää kuoriutuvan uskottavan oloinen kriminaali. Silti Carlyle on onnistunut hienosti myös niissä rooleissaan, joissa tarvitaan enemmän herkkyyttä ja pehmeyttä. Hän on tavattoman monipuolinen ja siten myös arvostettu näyttelijä. On mukavaa, että hän on lähtenyt uransa aikana mukaan muutamiin laatusarjoihin. Arvatenkin tämä Ylämaan kettu oli tärkeä ponnahduslauta hänelle, olihan hänellä sarjassa päähenkilön rooli. Sarjan myötä hän vakiintui Briteissä tunnetuksi ja asiansa osaavaksi luottonäyttelijäksi. Carlyle on kaikesta suitsutuksesta huolimatta säilyttänyt terveen asenteen elämään eikä ole alentunut turhaksi julkkikseksi.
Ja entäpä se aksentti! Voisin kuunnella häntä vaikka kuinka kauan.