Apr 17, 2008 21:12
Työstän esseetä ja ylitin juuri päivän sanamäärätavoitteen melkein 400 sanalla, whoot. 2005 sanaa kasassa, n. 1500 jäljellä, ja deadline ensi viikon perjantaina. Herttinen, saatan jopa ehtiä oikeasti hioa tuota ensi viikolla.
Viikonloppu oli hauska, jei. Oli mukava nähdä Rayta ja Eveä pitkästä aikaa ja päästä vähän lataamaan akkuja, varsinkin kun nyt tuli tämä hurja pariviikkoinen eteen. Ja oli meillä sen verrat järjettömät jutut kyllä, että aivot sai kaikessa rauhassa lepäillä.
Ja taiteellinen alemmuudentunteenikin meni tuossa taas pois, kun maanantaina (vai oliko se tiistaina? who cares) piirtelin varsin hienon partasedän. Se yrittää olla Devendra ja näyttää vähän Jeesukselta, mutta tykkään siitä. Ja sillä päättyi vuodesta 2004 käytössä olleen piirtelykirjan tarina, saan siirtyä äidiltä synttärilahjaksi saatuun Einstein-kirjaan.
Keith päästi meidät tänään tunnin etuajassa. Oltiin suorastaan shokissa - ehkä kaksi sekuntia, ennen kuin laahustettiin Myssyyn tappaamaan yllättävää vapaa-aikaa ihmettelemällä kirjallisuuskurssia ja muuta vastaavaa.
Ja muiden opettajien suhteen: yhyy, Pekka jättäytyy lomalle ainakin syksyksi. Noh, kai sen lapsetkin sitä välillä haluaa nähdä, eikä se kuitenkaan olisi mitään kivaa valinnaiskurssia järjestänyt. Syksyllä opintonsa aloittavia käy vähän sääliksi, sen verran monta kurssia Pekka meille veti syksyllä aika ylivoimaisesti.
On se vissiin kevätkin taas. Olivat avanneet jäätelökioskin.
piirtely,
miitit,
student life,
friends