Little stabs of happiness.
Tämä viikko on ollut jotenkin erityisen onnistunut. Suorastaan hämmentää. Okei, kaikenlaisia alkavia stressejä on koko ajan melkein ollut taustalla, mutta olennaista on, etteivät ne ole päässeet ottamaan valtaa.
Ensinnäkin, positiivista oli, että tälle viikolle tuli harvinaisen paljon luentoperuutuksia. Yhteensä neljä eri opettajaa perui tuntejaan, kolme sairastapauksien takia. Yksi ilmoitti asiasta jo muutama viikko sitten, kun käytiin läpi jäljellä olevia luentokertoja: "Ai mutta sehän onkin aprillipäivä, enhän mä silloin voi luentoa pitää, ette te kuitenkaan uskoisi mitään mitä mä sanon!" Maanantai-iltapäivältä jäi jo pois vika luento, joten illan kouluhommiin jäi yllättäen enemmän aikaa kuin olin luullut, ja sitten kotona sain tietää, ettei tarvinnut huhkia Academic Writing-esseen ohella esitelmää, koska keskiviikon ContempLit-tunnit oli peruttu, ts. esitelmä siirtyi ensiviikolle.
Tiistai oli loisto, ylläri ylläri. Ehdin peräti yliopistolta lähtiessä aikaisempaan bussiin eli ehdin ennen kohti Helsinkiä lähtemistä huilahtaa peräti 45 minuuttia kotona. Reissu oli mukava, seura myös, ja konsertti itse aivan loistava. Jos se nyt oli edes mahdollista, rakastan Rufusta nyt vielä enemmän kuin aiemmin. On sillä aivan käsittämätön ääni. Toki haaveisiin kuuluu nähdä Rufus vielä joskus ihan ison bändin kanssa, mutta mies täyttää kyllä salin ihan helposti yksinäänkin. Ja se on hauskakin. Ja jee. Oli aika epätodellinen fiilis monessa kohtaa, ei jotenkin meinannut upota kalloon, että todellakin se oli Rufus ihan oikeasti livenä samassa huoneessa, enkä siis istu kotona katsomassa dvdtä tai muuta vastaavaa.
Keskiviikko, ja osin torstaikin, meni sitten varsin haikeissa tunnelmissa, niin kuin hyvien keikkojen tai muiden kovasti pitkään odotettujen tapahtumien kanssa usein käy. Innostuin hiukan reippailemaan, hämmentävää. Ja katsoin Bring It Onin, ihan vaan koska.
Torstain pieni onnellisuus oli se, että päästiin fonetiikasta hiukan aikaisemmin. Ensin se ärsytti, koska puolen bussi oli juuri päässyt lähtemään ja seuraavaan oli puoli tuntia aikaa, mutta käytin ajan sitten hyödyksi ja tein pienen kävelylenkin ennen pysäkille tallustamista. Oli niin hyvä ilmakin, ja Ed Harcourtia kuulokkeissa.
Perjantaina menin Turkuun pyörimään vaikkei koulua ollutkaan. Kävin vihdoinkin uudessa pääkirjastossa, joka on nyt ehtinyt nököttää kansan hyödynnettävänä vasta vuoden ja pari kuukautta päälle. Kun musiikki ja romaanit on vielä eri talossa, niin ei vaan ole tullut käytyä... Aika vaikuttava paikka. Pelottava suorastaan. Näyttää sisältä huomattavasti isommalta kuin ulkoa. En kuitenkaan onnistunut eksymään, vaikka hetkeksi tuli sellainen olo, että saattaisin hyvinkin.
Akateemiselta löytyi Hullujen päivien myötä alennettuun vajaan seitsemän euron hintaan Bengt Jangfeldtin kirjoittama Majakovski-elämäkerta. Sen ostamispäätöksen syntyyn meni kutakuinkin se nanosekunti joka kului päässäni kuuluneen "Vladimir!"-kiljahduksen ja kirjan kätösiini nappaamisen välissä. Joo, ehkä olen aika hullaantunut Majakovskiin. Ihan vaan ehkä. Ja sitten mua tietysti palveltiin ruotsiksi, kun ainut ostos oli tuo kirja på svenska. Edellisellä kerralla häkellyin ja töksäytin jotain "eeh itseasiassa puhun suomea anteeksi"-suuntaista, mutta tällä kertaa valmistauduin henkisesti puhekielenvaihtoon jo ennen kuin menin kassalle joten sujui varsin luontevasti. Kun ei se edes kysynyt haluanko muovikassin tai mitään.
Kuuntelin perjantaina myös ihkaensimmäisen kokonaisen oopperani. Sergei Prokofievin Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Joo-o, mitään normaalia tai tavanomaista en suinkaan voi miltään alueelta kuunnella. Vihko kädessä sai kuunnella, kun mun venäjäntaitoni on olematon. Hyvinhän sitä englanninkielisillä käännöksilläkin pärjää, ja jotain opin venäjästäkin, kun vilkuilin niitä englanninkielisen tekstin vieressä olevia venäjän translitteraatioita. Olen niin kielinörtti ettei mitään rajaa.
Perjantai-illalla katsottiin Hair. Bergerillä on urpo tukka, mutta kun sillä on se million dollar charm, niin sen ihmepehkonkin voi unohtaa. Ja ne biisit on tietysti jumittaneet päässä siitä lähtien.
Lauantaina Teemalta tuli sitten Hair-dokumentti (ja leffakin, muttei me tietenkään sitä enää uudestaan katsottu), jonka kohokohta oli ranskankielinen Tim Curry -haastattelu vuodelta 1969. En tiennyt sen esiintyneen Lontoon Hairissa, saati sitten puhuvan noin sujuvaa ranskaa. Kaikkea sitä oppii. Ja eilen käytiin myös Karon kanssa Citymarketissa, oli sekin ihan kivaa, vaikka kivempaa oli jälkikäteen katsoa jakso Kylmää rinkiä. Ilmeisesti meidän on pakko katsoa se nyt kokonaan läpi, kun kumpikaan ei pysty puolestakaan hahmoista muistamaan miten niille käy sarjan lopussa. :)
Nyt voisi mennä vaikka syömään sipsejä tahi jotain.
Ensinnäkin, positiivista oli, että tälle viikolle tuli harvinaisen paljon luentoperuutuksia. Yhteensä neljä eri opettajaa perui tuntejaan, kolme sairastapauksien takia. Yksi ilmoitti asiasta jo muutama viikko sitten, kun käytiin läpi jäljellä olevia luentokertoja: "Ai mutta sehän onkin aprillipäivä, enhän mä silloin voi luentoa pitää, ette te kuitenkaan uskoisi mitään mitä mä sanon!" Maanantai-iltapäivältä jäi jo pois vika luento, joten illan kouluhommiin jäi yllättäen enemmän aikaa kuin olin luullut, ja sitten kotona sain tietää, ettei tarvinnut huhkia Academic Writing-esseen ohella esitelmää, koska keskiviikon ContempLit-tunnit oli peruttu, ts. esitelmä siirtyi ensiviikolle.
Tiistai oli loisto, ylläri ylläri. Ehdin peräti yliopistolta lähtiessä aikaisempaan bussiin eli ehdin ennen kohti Helsinkiä lähtemistä huilahtaa peräti 45 minuuttia kotona. Reissu oli mukava, seura myös, ja konsertti itse aivan loistava. Jos se nyt oli edes mahdollista, rakastan Rufusta nyt vielä enemmän kuin aiemmin. On sillä aivan käsittämätön ääni. Toki haaveisiin kuuluu nähdä Rufus vielä joskus ihan ison bändin kanssa, mutta mies täyttää kyllä salin ihan helposti yksinäänkin. Ja se on hauskakin. Ja jee. Oli aika epätodellinen fiilis monessa kohtaa, ei jotenkin meinannut upota kalloon, että todellakin se oli Rufus ihan oikeasti livenä samassa huoneessa, enkä siis istu kotona katsomassa dvdtä tai muuta vastaavaa.
Keskiviikko, ja osin torstaikin, meni sitten varsin haikeissa tunnelmissa, niin kuin hyvien keikkojen tai muiden kovasti pitkään odotettujen tapahtumien kanssa usein käy. Innostuin hiukan reippailemaan, hämmentävää. Ja katsoin Bring It Onin, ihan vaan koska.
Torstain pieni onnellisuus oli se, että päästiin fonetiikasta hiukan aikaisemmin. Ensin se ärsytti, koska puolen bussi oli juuri päässyt lähtemään ja seuraavaan oli puoli tuntia aikaa, mutta käytin ajan sitten hyödyksi ja tein pienen kävelylenkin ennen pysäkille tallustamista. Oli niin hyvä ilmakin, ja Ed Harcourtia kuulokkeissa.
Perjantaina menin Turkuun pyörimään vaikkei koulua ollutkaan. Kävin vihdoinkin uudessa pääkirjastossa, joka on nyt ehtinyt nököttää kansan hyödynnettävänä vasta vuoden ja pari kuukautta päälle. Kun musiikki ja romaanit on vielä eri talossa, niin ei vaan ole tullut käytyä... Aika vaikuttava paikka. Pelottava suorastaan. Näyttää sisältä huomattavasti isommalta kuin ulkoa. En kuitenkaan onnistunut eksymään, vaikka hetkeksi tuli sellainen olo, että saattaisin hyvinkin.
Akateemiselta löytyi Hullujen päivien myötä alennettuun vajaan seitsemän euron hintaan Bengt Jangfeldtin kirjoittama Majakovski-elämäkerta. Sen ostamispäätöksen syntyyn meni kutakuinkin se nanosekunti joka kului päässäni kuuluneen "Vladimir!"-kiljahduksen ja kirjan kätösiini nappaamisen välissä. Joo, ehkä olen aika hullaantunut Majakovskiin. Ihan vaan ehkä. Ja sitten mua tietysti palveltiin ruotsiksi, kun ainut ostos oli tuo kirja på svenska. Edellisellä kerralla häkellyin ja töksäytin jotain "eeh itseasiassa puhun suomea anteeksi"-suuntaista, mutta tällä kertaa valmistauduin henkisesti puhekielenvaihtoon jo ennen kuin menin kassalle joten sujui varsin luontevasti. Kun ei se edes kysynyt haluanko muovikassin tai mitään.
Kuuntelin perjantaina myös ihkaensimmäisen kokonaisen oopperani. Sergei Prokofievin Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Joo-o, mitään normaalia tai tavanomaista en suinkaan voi miltään alueelta kuunnella. Vihko kädessä sai kuunnella, kun mun venäjäntaitoni on olematon. Hyvinhän sitä englanninkielisillä käännöksilläkin pärjää, ja jotain opin venäjästäkin, kun vilkuilin niitä englanninkielisen tekstin vieressä olevia venäjän translitteraatioita. Olen niin kielinörtti ettei mitään rajaa.
Perjantai-illalla katsottiin Hair. Bergerillä on urpo tukka, mutta kun sillä on se million dollar charm, niin sen ihmepehkonkin voi unohtaa. Ja ne biisit on tietysti jumittaneet päässä siitä lähtien.
Lauantaina Teemalta tuli sitten Hair-dokumentti (ja leffakin, muttei me tietenkään sitä enää uudestaan katsottu), jonka kohokohta oli ranskankielinen Tim Curry -haastattelu vuodelta 1969. En tiennyt sen esiintyneen Lontoon Hairissa, saati sitten puhuvan noin sujuvaa ranskaa. Kaikkea sitä oppii. Ja eilen käytiin myös Karon kanssa Citymarketissa, oli sekin ihan kivaa, vaikka kivempaa oli jälkikäteen katsoa jakso Kylmää rinkiä. Ilmeisesti meidän on pakko katsoa se nyt kokonaan läpi, kun kumpikaan ei pysty puolestakaan hahmoista muistamaan miten niille käy sarjan lopussa. :)
Nyt voisi mennä vaikka syömään sipsejä tahi jotain.