"I wanna walk out in the sun/ But lately that's been very hard to do"
Roxette: "A Thing About You"
Minäpä tiedän yhden hirmu kivan (ja söpön) pojan, joka on hiukkasen kajahtanut sillä ehdottoman positiivisella tavalla, tiedättehän. Se on niin kiva, kuulkaa, se poika, että se aina söpöjä ja hauskoja puhelee ja mukavia juttuja kertoilee. Eikä se yhtään kiukuttele (ei ainakaan vielä) eikä ilkeile. Aika kiva on kyllä se sellainen poika, kyllä vain.
Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin tunsin oloni oikeasti sairaaksi. Ei sitä tietenkään tullut äidille puhelimessa tunnustettua, sanoin vain jotain päänsärystä. Äidit ovat niin kovin huolestuvaa sorttia, ettei niille oikein raaski ihan kaikkea sanoa. Olen nukkunut viimeisen vuorokauden sisällä noin 18 tuntia, ja valveillaoloajastani suurin osa on kulunut pään halkeillessa ja/tai muuten surkeillessa. Ehkä se tästä, nyt pysyvät onneksi ainakin lääkkeetkin jo sisällä.
Maanantain parturireissu hiukan jännittää. Näin isoa muutosta en ole tainnut koskaan tehdä yhdellä parturikäynnillä. Tiedän nyt jo, että kotiväki saa halvauskohtauksen, kun möngin Poriin seuraavan kerran. Pitää varmaan pehmitellä hieman jo etukäteen valokuvin. Eipä silti, minun pääni ollessa kyseessä minä teen päätökset, mutta silti. Onneksi elämässä on silti isompiakin ongelmia kuin hiusten malli ja väri. ... Vai onko?
Mistä lähtien maaliskuun lopussa on ollut täysi talvi ulkona? Siellä pitäisi olla kevät, Luoja paratkoon! Minä kun naiivisti ajattelin, että voisin korkata t-paitakauden aprillipäivänä tutkimussuunnitelmaani esitellessäni, mutta eipä siltä näytä. Kenelle tästä saa kiukutella? Minä tykkäisin kovin, että edes joku osa elämästäni olisi ennustettavissa, arvattavissa ja minun säädeltävissäni. Vaikka sitten vain nuo pienet, turhat yksityiskohdat.
Elämäni rakkaus on tällä hetkellä Spotify. ♥
Minäpä tiedän yhden hirmu kivan (ja söpön) pojan, joka on hiukkasen kajahtanut sillä ehdottoman positiivisella tavalla, tiedättehän. Se on niin kiva, kuulkaa, se poika, että se aina söpöjä ja hauskoja puhelee ja mukavia juttuja kertoilee. Eikä se yhtään kiukuttele (ei ainakaan vielä) eikä ilkeile. Aika kiva on kyllä se sellainen poika, kyllä vain.
Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin tunsin oloni oikeasti sairaaksi. Ei sitä tietenkään tullut äidille puhelimessa tunnustettua, sanoin vain jotain päänsärystä. Äidit ovat niin kovin huolestuvaa sorttia, ettei niille oikein raaski ihan kaikkea sanoa. Olen nukkunut viimeisen vuorokauden sisällä noin 18 tuntia, ja valveillaoloajastani suurin osa on kulunut pään halkeillessa ja/tai muuten surkeillessa. Ehkä se tästä, nyt pysyvät onneksi ainakin lääkkeetkin jo sisällä.
Maanantain parturireissu hiukan jännittää. Näin isoa muutosta en ole tainnut koskaan tehdä yhdellä parturikäynnillä. Tiedän nyt jo, että kotiväki saa halvauskohtauksen, kun möngin Poriin seuraavan kerran. Pitää varmaan pehmitellä hieman jo etukäteen valokuvin. Eipä silti, minun pääni ollessa kyseessä minä teen päätökset, mutta silti. Onneksi elämässä on silti isompiakin ongelmia kuin hiusten malli ja väri. ... Vai onko?
Mistä lähtien maaliskuun lopussa on ollut täysi talvi ulkona? Siellä pitäisi olla kevät, Luoja paratkoon! Minä kun naiivisti ajattelin, että voisin korkata t-paitakauden aprillipäivänä tutkimussuunnitelmaani esitellessäni, mutta eipä siltä näytä. Kenelle tästä saa kiukutella? Minä tykkäisin kovin, että edes joku osa elämästäni olisi ennustettavissa, arvattavissa ja minun säädeltävissäni. Vaikka sitten vain nuo pienet, turhat yksityiskohdat.
Elämäni rakkaus on tällä hetkellä Spotify. ♥
Click to view