Pidä kielesi kurissa, saatanan noita-akka.
Missäköhän vika piilee, kun sitä huomaa joka kevät painivansa samojen asioiden kanssa? Löytää itsensä hajoamasta käsiin niiden ongelmien tähden, joiden painolastiin hartioilla pitäisi kyllä jo osata valmistautua ja reagoida ilman nyrkillä turpaan vetävää ahdinkoa? Missä vaiheessa musta tuli tällainen työhaastattelussa kenkiinsä tuijotteleva raukka, mihin hävisi se ote maailman kiveksistä ja oman elämän niskasta? Millä meriiteillä pitäisi pyrkiä ylöspäin, kun oma osaaminen ja asenne valuvat tasaista tahtia pohjaa kohti itsetunto seuranaan?
Toisinaan tahtoisin palata takaisin ulkoa opittuun elämään, joka kaikessa puuduttavuudessaankin loi jonkinlaista turvaharsoa muuten niin riekaleisen mieleni ja elämäni ympärille. Vaikka en todellisuudessa missään vaiheessa tunnistanutkaan itseäni senaikaisen elämäni elokuvan pääroolista, oli juoni sentään jokseenkin selkeä ja tasapainoisesti etenevä. Tämänhetkinen todellisuuteni on kuin karkea, puolivalmis käsikirjoitus, joka kuvittelee yltävänsä vielä jonakin päivänä mestariteokseksi, vaikkei lopputulosta ehkä halua valmiina katsoa läpi edes kirjoittaja itse, saati kukaan toinen.
Mielialat vetävät vuoristoradassa voiden pahoin mutta kädet silti irrotettuna kaiteesta jännityksen ylläpitämiseksi. Missä vitun vaiheessa pääsen takaisin maanpinnalle ottamaan tasaisia askelia kohti päämääriä tämän ikuisen ylämäki, alamäki -rumban sijaan?
Toisinaan tahtoisin palata takaisin ulkoa opittuun elämään, joka kaikessa puuduttavuudessaankin loi jonkinlaista turvaharsoa muuten niin riekaleisen mieleni ja elämäni ympärille. Vaikka en todellisuudessa missään vaiheessa tunnistanutkaan itseäni senaikaisen elämäni elokuvan pääroolista, oli juoni sentään jokseenkin selkeä ja tasapainoisesti etenevä. Tämänhetkinen todellisuuteni on kuin karkea, puolivalmis käsikirjoitus, joka kuvittelee yltävänsä vielä jonakin päivänä mestariteokseksi, vaikkei lopputulosta ehkä halua valmiina katsoa läpi edes kirjoittaja itse, saati kukaan toinen.
Mielialat vetävät vuoristoradassa voiden pahoin mutta kädet silti irrotettuna kaiteesta jännityksen ylläpitämiseksi. Missä vitun vaiheessa pääsen takaisin maanpinnalle ottamaan tasaisia askelia kohti päämääriä tämän ikuisen ylämäki, alamäki -rumban sijaan?