Kokemuksia opettajan mediataidoista netti-tv -projektissa
Teoksessa Verkko opetuksessa - opettaja verkossa hahmotellaan "verkko-opettajan" tarvitsemia taitoja. Perustaitotasoon kuuluvat mm. käyttöjärjestelmän perustoiminnot ja internetin ja cd-romien käyttötaito. Edistyneellä tasolla opettaja osaa tehdä ja julkaista www-sivuja, digitoida materiaalia tai käsitellä digitaalisesti kuvaa ja ääntä. Asiantuntijatasolla taas puhutaan verkkotallenteisen videon ja audion tuottamisesta ja virtuaalitodellisuudesta. (2001, 256.) Tasoihin liittyy muitakin elementtejä, mutta nuo lienevät tärkeimmät. Joiltain osin taulukko on seitsemässä vuodessa hieman vanhentunut: esimerkiksi faksia ei nykyään juurikaan käytetä viestintävälineenä (neljän kuukauden tiedottajan pestissäni en esimerkiksi joutunut käyttämään faksia kertaakaan.) Lisäksi nykyään lähes jokainen viestinnän parissa työskentelevä (opettaja ei tietysti tätä automaattisesti ole) joutuu päivittämään internetsivuja. Päivitysjärjestelmät ovat jo varsin helppokäyttöisiä, ja sivujen muokkaaminenkin sujuu luontevasti niiden avulla. Uusien sivujen luominen alusta loppuun itse koodaten on toki varmasti edistyneen tasoisen verkko-opettajan heiniä, mutta päivityksestä selviää perustaitotasoinenkin.
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille tulee mediakasvatusvelvollisuuden lisänä jonkinlaisesti paineita verkko-opettajan taidoista. Netti-tv -projektissa tähän törmäsi varsin konkreettisesti, ja ajattelinkin nyt prosessin ollessa lähes valmis hieman pohtia, miten omat ja oppilaiden valmiudet kohtasivat. Me auskut ohjasimme siis kukin yhtä (tai kahta) pienryhmää, joiden piti tuottaa puolesta kolmeen minuuttiin kestävät insertit osaksi makasiiniohjelmaa. Kuvaus suoritettiin koulun videokameroilla, ja editointi niin ikään koulun mac-koneiden iMovieHD-ohjelmalla. Meillä oli syyskuussa editointiohjelman käytöstä tunnin koulutus, josta yritin tehdä mahdollisimman hyvät muistiinpanot (puheopin labrassa olen huomannut, että idioottimaisen tarkat muistiinpanot ovat ainoa keino selviytyä yksin kerran esiteltyjen ohjelmien käytöstä.) Opettajan kanta editointihuoliimme oli, että kyllä nuoret osaavat itse käyttää ohjelmaa, sillä he tekivät syksyllä ryhmissä mainokset. Työskentelyn aikana huomasi, että tietyt tyypit osaavat tosiaan käyttää ohjelmaa erittäin sujuvasti, mutta toiset ovat sormi suussa. Kuriositeettina mainittakoon, että jatkumo taitavuudesta peukaloon keskellä kämmentä ei tunnu riippuvan oppilaan sukupuolesta.
Ennen editointien alkua istuimme erään auskukollegan kanssa yhdeksi perjantaiaamuksi alas ja kävimme läpi iMovieHD:n perustoiminnot. Joitakin kohtia tankkasimme todella kauan - muistiinpanoni eivät olleet aivan aukottomat, ja ne täydentyivät "siirrä ensin ekaa pylpyrää ja sitten vasta tokaa oikeeseen kohtaan" -tyyppisillä kommenteilla. Ohjelma on periaatteessa helppokäyttöinen, ja jonkin aikaa pähkäiltyään oikeat toiminnot varmasti löytyvät. Oppilailla oli kuitenkin editointiaikaa vain 75 minuuttia, ja halusimme varmistella, ettei editointi hidastu sen takia, etteivät he saa ohjausta sitä pyytäessään. Editointipäivinä osasimmekin sitten kyllä näyttää, miten leikataan jne. Editoinnissa antamaani ohjaukseen olenkin itse tyytyväinen.
Kaikki ei kuitenkaan sujunut aivan kivuttomasti. Vaikka oppilaat osaavat periaatteessa käyttää ohjelmaa, olisi alussa jonkun hyvä olla katsomassa päältä, että he pääsevät alkuun. Nyt kävi niin, että jälkimmäinen ryhmä ajoi materiaalinsa kamerasta ohjelmaan samaan tiedostoon edellisen ryhmän kanssa. Sitten joidenkin vaiheiden kautta (jotka säilyvät mysteereinä todennäköisesti aina) he olivat leikanneet oman inserttinsä valmiiksi, ja siirtäneet sekä omansa että edellisen valmiin insertin tietokoneen roskakoriin. (Onneksi koria ei ollut tyhjennetty!) Huomasimme tämän, kun yritimme studiokuvauspäivää edeltävänä iltapäivänä polttaa valmiita inserttejä dvd:lle. Pientä paniikin tunnelmaa oli kieltämättä ilmassa, kun materiaalit sai noukittua roskakorista vain irrallisina leikkeinä. Ensimmäisen noukinnan jälkeen ohjelma kaatui, ja silloin haettiin koneista vastaava virastomestari apuun. Hän sai materiaalin uudestaan esiin, ja sitten auskukollegan kanssa kasattiin insertit uudestaan (oppilaiden koulupäivä oli siis jo loppunut.) Homma saatiin onneksi valmiiksikin, ja insertit saatiin vietyä studioon kuten oli sovittu.
Opettajan on tärkeä osata käyttää laitteita myös siksi, että hän hahmottaa, mikä on mahdollista ja mikä ei. Ohjaamani ryhmä esimerkiksi teki puhelinhaastattelun, joka otettiin insertin ääniraidaksi ja kuvitettiin muuten kuvatulla materiaalilla. Nykyaikaisilla puhelimilla voi nauhoittaa puheluita, ja ryhmäläiset ehdottivat, että tehdään niin. Kysyin ehkä hieman hölmönä, että mitenkäs sen sitten saa editointiohjelmaan, ja he vastasivat reippaasti että vaikka USBilla tai bluetoothilla (tai jotain.) Ajattelin, että kyllä nuoret tietävät, mutta sovimme silti, että puhelu kuvataan myös videokameralla, jolloin ääniraidan saa tarvittaessa otettua siitä materiaalista. Kuvauspäivää edeltävänä iltana minulle tuli kuitenkin mieleen, että editointiohjelmaan saa äänitettyä suoraankin ääniraidan, ja sen käsittely voisi olla kaikkein helpointa. Äänitimme siis puhelun sekä puhelimen muistiin, videokameralla että editointiohjelmalla. Vaikka viime hetken järjestelyt editointiohjelmalla äänityksen kanssa aiheuttivat meikäläiselle hieman verenpainetta, oli hyvä, että niin tehtiin. Kuten olin epäillyt, puhelimella nauhoitettu ääniraita oli muodossa, jota ohjelma ei tunnistanut. Toinen, yllättävämpi asia oli se, että videokamera otti puhelimesta häiriötä, joten sen ääninauhaa ei olisi voinut käyttää. Onneksi olin siis vaatinut, että äänitämme puhelun kaiuttimen avulla myös suoraan koneelle. Tätä ääniraitaa oli myös erittäin helppo muokata. Puhelimella nauhoitetun tiedoston tiedostomuodon muuttaminen olisi minun nähdäkseni ollut jo verkko-opettajan asiantuntijatasoa. Nyt liikuin edistyneellä tasolla, ja olen siihen varsin tyytyväinen.
Käykää ihmeessä lukemassa netti-tv -projektin norssin osuus! Studio-osuuskin on nyt siis onnellisesti purkissa, ja ohjelma valmistuu lopullisesti hiihtolomaa (ensi viikko) seuraavalla viikolla. Ilmoittelen siitä kyllä vielä täällä!
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille tulee mediakasvatusvelvollisuuden lisänä jonkinlaisesti paineita verkko-opettajan taidoista. Netti-tv -projektissa tähän törmäsi varsin konkreettisesti, ja ajattelinkin nyt prosessin ollessa lähes valmis hieman pohtia, miten omat ja oppilaiden valmiudet kohtasivat. Me auskut ohjasimme siis kukin yhtä (tai kahta) pienryhmää, joiden piti tuottaa puolesta kolmeen minuuttiin kestävät insertit osaksi makasiiniohjelmaa. Kuvaus suoritettiin koulun videokameroilla, ja editointi niin ikään koulun mac-koneiden iMovieHD-ohjelmalla. Meillä oli syyskuussa editointiohjelman käytöstä tunnin koulutus, josta yritin tehdä mahdollisimman hyvät muistiinpanot (puheopin labrassa olen huomannut, että idioottimaisen tarkat muistiinpanot ovat ainoa keino selviytyä yksin kerran esiteltyjen ohjelmien käytöstä.) Opettajan kanta editointihuoliimme oli, että kyllä nuoret osaavat itse käyttää ohjelmaa, sillä he tekivät syksyllä ryhmissä mainokset. Työskentelyn aikana huomasi, että tietyt tyypit osaavat tosiaan käyttää ohjelmaa erittäin sujuvasti, mutta toiset ovat sormi suussa. Kuriositeettina mainittakoon, että jatkumo taitavuudesta peukaloon keskellä kämmentä ei tunnu riippuvan oppilaan sukupuolesta.
Ennen editointien alkua istuimme erään auskukollegan kanssa yhdeksi perjantaiaamuksi alas ja kävimme läpi iMovieHD:n perustoiminnot. Joitakin kohtia tankkasimme todella kauan - muistiinpanoni eivät olleet aivan aukottomat, ja ne täydentyivät "siirrä ensin ekaa pylpyrää ja sitten vasta tokaa oikeeseen kohtaan" -tyyppisillä kommenteilla. Ohjelma on periaatteessa helppokäyttöinen, ja jonkin aikaa pähkäiltyään oikeat toiminnot varmasti löytyvät. Oppilailla oli kuitenkin editointiaikaa vain 75 minuuttia, ja halusimme varmistella, ettei editointi hidastu sen takia, etteivät he saa ohjausta sitä pyytäessään. Editointipäivinä osasimmekin sitten kyllä näyttää, miten leikataan jne. Editoinnissa antamaani ohjaukseen olenkin itse tyytyväinen.
Kaikki ei kuitenkaan sujunut aivan kivuttomasti. Vaikka oppilaat osaavat periaatteessa käyttää ohjelmaa, olisi alussa jonkun hyvä olla katsomassa päältä, että he pääsevät alkuun. Nyt kävi niin, että jälkimmäinen ryhmä ajoi materiaalinsa kamerasta ohjelmaan samaan tiedostoon edellisen ryhmän kanssa. Sitten joidenkin vaiheiden kautta (jotka säilyvät mysteereinä todennäköisesti aina) he olivat leikanneet oman inserttinsä valmiiksi, ja siirtäneet sekä omansa että edellisen valmiin insertin tietokoneen roskakoriin. (Onneksi koria ei ollut tyhjennetty!) Huomasimme tämän, kun yritimme studiokuvauspäivää edeltävänä iltapäivänä polttaa valmiita inserttejä dvd:lle. Pientä paniikin tunnelmaa oli kieltämättä ilmassa, kun materiaalit sai noukittua roskakorista vain irrallisina leikkeinä. Ensimmäisen noukinnan jälkeen ohjelma kaatui, ja silloin haettiin koneista vastaava virastomestari apuun. Hän sai materiaalin uudestaan esiin, ja sitten auskukollegan kanssa kasattiin insertit uudestaan (oppilaiden koulupäivä oli siis jo loppunut.) Homma saatiin onneksi valmiiksikin, ja insertit saatiin vietyä studioon kuten oli sovittu.
Opettajan on tärkeä osata käyttää laitteita myös siksi, että hän hahmottaa, mikä on mahdollista ja mikä ei. Ohjaamani ryhmä esimerkiksi teki puhelinhaastattelun, joka otettiin insertin ääniraidaksi ja kuvitettiin muuten kuvatulla materiaalilla. Nykyaikaisilla puhelimilla voi nauhoittaa puheluita, ja ryhmäläiset ehdottivat, että tehdään niin. Kysyin ehkä hieman hölmönä, että mitenkäs sen sitten saa editointiohjelmaan, ja he vastasivat reippaasti että vaikka USBilla tai bluetoothilla (tai jotain.) Ajattelin, että kyllä nuoret tietävät, mutta sovimme silti, että puhelu kuvataan myös videokameralla, jolloin ääniraidan saa tarvittaessa otettua siitä materiaalista. Kuvauspäivää edeltävänä iltana minulle tuli kuitenkin mieleen, että editointiohjelmaan saa äänitettyä suoraankin ääniraidan, ja sen käsittely voisi olla kaikkein helpointa. Äänitimme siis puhelun sekä puhelimen muistiin, videokameralla että editointiohjelmalla. Vaikka viime hetken järjestelyt editointiohjelmalla äänityksen kanssa aiheuttivat meikäläiselle hieman verenpainetta, oli hyvä, että niin tehtiin. Kuten olin epäillyt, puhelimella nauhoitettu ääniraita oli muodossa, jota ohjelma ei tunnistanut. Toinen, yllättävämpi asia oli se, että videokamera otti puhelimesta häiriötä, joten sen ääninauhaa ei olisi voinut käyttää. Onneksi olin siis vaatinut, että äänitämme puhelun kaiuttimen avulla myös suoraan koneelle. Tätä ääniraitaa oli myös erittäin helppo muokata. Puhelimella nauhoitetun tiedoston tiedostomuodon muuttaminen olisi minun nähdäkseni ollut jo verkko-opettajan asiantuntijatasoa. Nyt liikuin edistyneellä tasolla, ja olen siihen varsin tyytyväinen.
Käykää ihmeessä lukemassa netti-tv -projektin norssin osuus! Studio-osuuskin on nyt siis onnellisesti purkissa, ja ohjelma valmistuu lopullisesti hiihtolomaa (ensi viikko) seuraavalla viikolla. Ilmoittelen siitä kyllä vielä täällä!