"Jumalauta kerää ittes"
Päivitän taas ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jostakin aiheesta. Tästä vähän hassua päivittää nyt "ensimmäistä kertaa", koska aihe on sellainen, josta en oikeastaan ole osannut edes puhua kenellekään. Tai siis, olen vain valinnut, etten tahdo ottaa asiaa esille, koska sen käsittely on juuri nyt epämukavaa enkä löydä sanoja, joilla sen sanominen ääneen olisi yhtään helpompaa.
Mut niin, melkein viikko sitten eli viime maanantaina minä ja Anssi erottiin. Ehdittiin me jonkun aikaa ollakin, 18.3.2005 lähtien. Asia tuntuu nyt jotenkin ihan liian yksinkertaiselta: jokaiselle, joka on kysynyt, olen vain vastannut, että "niin se vaan meni". Joskus ei vaan kuulu olla, joidenkin ei kuulu olla. Jokainen on tyytynyt vastaukseen ja silti tuntuu että sanon liian vähän. Varsinkaan Anssille ymmärrettävästi tuo ei tainnut riittää vastaukseksi. Mut en mä sitä enää rakasta. Ehkä erittelen tätä joskus vähän paremmin perspektiivin avulla, nyt en osaa.
Tämä viikko on ollut osittain aika kamala. Toimintani vastaa jotain mielenterveyspotilaan käytöskaavaa: aamut alkavat ihan hyvin, mutta mieliala laskee psykoottisen masentuneeksi iltaa myöten. Melkein vituttaa, että olen aina koulussa niin hiton hyväntuulinen, kun oikeasti tahtoisin vaan purskahtaa itkuun kesken uskonnon esitelmän. Niin että jumalauta joku näkisi ja tulisi ja silittäisi. :( Tiistaina, eron jälkeisenä päivänä, yritin avautua mun tukipilaripojalle. En edes itkenyt, istuin vaan paikallani ja tuijotin eteenpäin. Niin mä teen, tuijotan seiniä ja vitsailen asiasta. Silloin tuntuu, ettei osaa enää itkeä. Mut ei huolta! Sit tulee ne hetket öisin pimeässä, kun tuntuu, että joltain niin tärkeältä on pudonnut pohja, ettei vaan ole mitään järkeä olla. Toivoo et joku tulis ja vaan löis tosi kovaa. "Jumalauta kerää ittes." Tarkoitus oli lähteä perjantaina baarittelemaanjuhlimaan, mutta into meni aika lailla. Koin jotain aivan liittymätöntä ihmissuhdedraamaa tämän hyväkaveripojan kanssa ja en mä tiedä. Se vaan tietää niin hvyin, miten mut saa pahalle mielelle, vaikkei sitä tarkottaisikaan. Perjantai-iltaan mennessä viikko oli ollut enemmän aivan kamala kuin hyvä, ja päädyin sänkyyn puoli kymmeneksi.
Mutta nyt juuri tällä hetkellä mulla on hyvä olo.
pee äs edit. Tämä sama poika myös ehdotti, et hankkisin mentaalihoitoa. =D Jes. Sama henkilö, joka kysyi, olenko koskaan miettinyt sitä mahdollisuutta, että mun diagnoosi olisi bipolaarisuus. ;o ^ 10.
Mut niin, melkein viikko sitten eli viime maanantaina minä ja Anssi erottiin. Ehdittiin me jonkun aikaa ollakin, 18.3.2005 lähtien. Asia tuntuu nyt jotenkin ihan liian yksinkertaiselta: jokaiselle, joka on kysynyt, olen vain vastannut, että "niin se vaan meni". Joskus ei vaan kuulu olla, joidenkin ei kuulu olla. Jokainen on tyytynyt vastaukseen ja silti tuntuu että sanon liian vähän. Varsinkaan Anssille ymmärrettävästi tuo ei tainnut riittää vastaukseksi. Mut en mä sitä enää rakasta. Ehkä erittelen tätä joskus vähän paremmin perspektiivin avulla, nyt en osaa.
Tämä viikko on ollut osittain aika kamala. Toimintani vastaa jotain mielenterveyspotilaan käytöskaavaa: aamut alkavat ihan hyvin, mutta mieliala laskee psykoottisen masentuneeksi iltaa myöten. Melkein vituttaa, että olen aina koulussa niin hiton hyväntuulinen, kun oikeasti tahtoisin vaan purskahtaa itkuun kesken uskonnon esitelmän. Niin että jumalauta joku näkisi ja tulisi ja silittäisi. :( Tiistaina, eron jälkeisenä päivänä, yritin avautua mun tukipilaripojalle. En edes itkenyt, istuin vaan paikallani ja tuijotin eteenpäin. Niin mä teen, tuijotan seiniä ja vitsailen asiasta. Silloin tuntuu, ettei osaa enää itkeä. Mut ei huolta! Sit tulee ne hetket öisin pimeässä, kun tuntuu, että joltain niin tärkeältä on pudonnut pohja, ettei vaan ole mitään järkeä olla. Toivoo et joku tulis ja vaan löis tosi kovaa. "Jumalauta kerää ittes." Tarkoitus oli lähteä perjantaina baarittelemaanjuhlimaan, mutta into meni aika lailla. Koin jotain aivan liittymätöntä ihmissuhdedraamaa tämän hyväkaveripojan kanssa ja en mä tiedä. Se vaan tietää niin hvyin, miten mut saa pahalle mielelle, vaikkei sitä tarkottaisikaan. Perjantai-iltaan mennessä viikko oli ollut enemmän aivan kamala kuin hyvä, ja päädyin sänkyyn puoli kymmeneksi.
Mutta nyt juuri tällä hetkellä mulla on hyvä olo.
pee äs edit. Tämä sama poika myös ehdotti, et hankkisin mentaalihoitoa. =D Jes. Sama henkilö, joka kysyi, olenko koskaan miettinyt sitä mahdollisuutta, että mun diagnoosi olisi bipolaarisuus. ;o ^ 10.