I know you like me, but I like you not.
Viimeyö meni lähinnä Villen kanssa irkissä.
Oli helppo puhua kun molemmilla mennyt suhde poikki.
Ville kysyi jos lähtisin joskus Hellarin nuorteniltaan,
sanoin, etten siinä varmaan mitään menetäkkään,
ja lupasin lähteä joskus mukaan.
Sanat takeltelevat, enkä edes tiedä mitä haluan sanoa.
Haluan kai sanoa, etten pysty syömään, juomaan,
saati nukkumaan. Nukuin vain muutaman tunnin.
Aamulla heräsin ja huomasin nukkuvani yksin.
Tämä yö olisi pitänyt nukkua Patrikin kanssa.
Yöllä ajattelin, mitä Patrik sanoi.
En halua sua tollasena.
En siis enää kelpaa tälläisenä. Melkein 8kk kelpasin.
En vaan tajua, se poika oli eilen niin kylmä.
Tuntui, ettei se oikeasti välittänyt enää paskaakaan.
Eikä varmaan välittänytkään.
Miten se voi muutamassa päivässä muttua näin paljon.?
Oon mä ollu tätä mieltä jo kauan.
Miksi helvetissä se ei sanonut mitään.?
Ymmärrän kyllä, että siitä ei tulisi nyt mitään.
Patrikilla on YOt, laskeminen, bändi ja kaverit.
Silti. En vaan muuta halua kun Patrikin.
Illalla pystyin ajattelemaan paljon muutakin.
En kokoajan itkenyt Patrikkia.
Mutta nyt kun oon yksin ja kello on 9 aamulla,
ei paljon ole juttuseuraa enkä voi ajatella muuta.
Kysyn kokoajan vaan miksi.
Sen lisäksi että oon yksin, oon yksinäinen.
Just nyt vaan en haluais olla yksin, en nyt.
Kuulostaa helvetin tyhmältä, mutta pelkään alkaa seurustella.
Jos se aina kaatuu näin, jaksaako sitä edes yrittää.?
En ikinä tuu löytämään kenestäkään sitä,
mitä Patrik oli. En kenestäkään.
Patrik vaan oli niin. Ihana. Se oli niitä poikia,
ketä kehtasi viedä vanhemmille näytiksi.
Se oli niitä ketä halusi esitellä sukulaisille.
Se vaan oli niin herttanen ja sulonen.
Rakastin niin silittää sen poskea ja siirtää sen hiuksia naamalta.
Rakastin niin laittaa käden sen suun eteen kun se haukotteli.
Rakastin niin pörröttää sen tukkaa ja suudella sen lyttyyn.
Mutta Patrikille en enää kelpaakkaan tälläsenä.
Mikään ei muutu.
Ei jos ei halua minkään muuttuvan.
Musta siinä ei ollut mitään sellasta,
jonka takia ei olis voinut enää jatkaa.
Patrik ajatteli vaan niitä huonoja asioita mein suhteessa.
Se vaan oli niin kylmä. En voi tajuta.
Sen halaus oli löysä eikä se katsonut mua silmiin.
Kaiken tän lisäksi mut jätettiin IRC-Galleriassa.
Voiko enää huonommin mennä.
Jopa omat päivitykseni satuttavat.
En voi lukemaani enää toisen kerran lukea,
se sattuu niin paljon. Teille se on varmaan tyhjänpäiväistä.
Jopa omat entryni saavat minut itkemään.
Kaikki muistuttaa Patrikista. Aivan kaikki.
Kuvat kehyksissä, musiikki. Haluan pois täältä.
Kotona on niin ahdistavaa olla muistojen keskellä.
Aamulla heti herättyäni, kaikki ikävä iski suoraan päälle.
En osannut ajatella mitään muuta kun Patrikkia.
Yritin ajatella jotain muuta, mutta en vaan pystynyt.
Mun päässä pyöri vaan nää 8kk.
Olin onnellisempi kun ikinä. Enkä koskaan saa niitä takaisin.
Haluaisin niin vaan unohtaa.
Mulla on kokoajan hirveän ikävä Erikaa.
Tahtoisin vaan olla Erikan luona.
Mun en edes tee mieli polttaa tupakkaa.
Se on kai aika paljon. Oon niin hajalla.
Oon niin helvetin hajalla. Tän vaan ei pitäny vielä loppua.
Kurkkua kuristaa ja silmät on turvoksissa.
Kirvelee vaan kokoajan. Oon itkeny vaan kokoajan.
Oon itkeny eilen siitä lähtien kun Patrik ei vastannu puhelimeen.
Valehtelematta oon itkenyt melkeen 21 tuntia.
Eikä loppua tunnu tulevan.
Mulla vaan on niin huono olo. En mä pärjää yksin.
En mä tahdo olla yksin. En ilman Patrikkia.
Me oltiin niin. Me vaan oltiin Kati ja Patrik.
Ei meidän kuulunut erota vielä 7kk jälkeen.
Ei vielä.
Päivittäinen ruoka-annos on hyvin ravitseva.
Burana, Obsidan Fe++ ja e-pilleri. Pitkälle jaksetaan.
En yksinkertaisesti jaksa.
Oli helppo puhua kun molemmilla mennyt suhde poikki.
Ville kysyi jos lähtisin joskus Hellarin nuorteniltaan,
sanoin, etten siinä varmaan mitään menetäkkään,
ja lupasin lähteä joskus mukaan.
Sanat takeltelevat, enkä edes tiedä mitä haluan sanoa.
Haluan kai sanoa, etten pysty syömään, juomaan,
saati nukkumaan. Nukuin vain muutaman tunnin.
Aamulla heräsin ja huomasin nukkuvani yksin.
Tämä yö olisi pitänyt nukkua Patrikin kanssa.
Yöllä ajattelin, mitä Patrik sanoi.
En halua sua tollasena.
En siis enää kelpaa tälläisenä. Melkein 8kk kelpasin.
En vaan tajua, se poika oli eilen niin kylmä.
Tuntui, ettei se oikeasti välittänyt enää paskaakaan.
Eikä varmaan välittänytkään.
Miten se voi muutamassa päivässä muttua näin paljon.?
Oon mä ollu tätä mieltä jo kauan.
Miksi helvetissä se ei sanonut mitään.?
Ymmärrän kyllä, että siitä ei tulisi nyt mitään.
Patrikilla on YOt, laskeminen, bändi ja kaverit.
Silti. En vaan muuta halua kun Patrikin.
Illalla pystyin ajattelemaan paljon muutakin.
En kokoajan itkenyt Patrikkia.
Mutta nyt kun oon yksin ja kello on 9 aamulla,
ei paljon ole juttuseuraa enkä voi ajatella muuta.
Kysyn kokoajan vaan miksi.
Sen lisäksi että oon yksin, oon yksinäinen.
Just nyt vaan en haluais olla yksin, en nyt.
Kuulostaa helvetin tyhmältä, mutta pelkään alkaa seurustella.
Jos se aina kaatuu näin, jaksaako sitä edes yrittää.?
En ikinä tuu löytämään kenestäkään sitä,
mitä Patrik oli. En kenestäkään.
Patrik vaan oli niin. Ihana. Se oli niitä poikia,
ketä kehtasi viedä vanhemmille näytiksi.
Se oli niitä ketä halusi esitellä sukulaisille.
Se vaan oli niin herttanen ja sulonen.
Rakastin niin silittää sen poskea ja siirtää sen hiuksia naamalta.
Rakastin niin laittaa käden sen suun eteen kun se haukotteli.
Rakastin niin pörröttää sen tukkaa ja suudella sen lyttyyn.
Mutta Patrikille en enää kelpaakkaan tälläsenä.
Mikään ei muutu.
Ei jos ei halua minkään muuttuvan.
Musta siinä ei ollut mitään sellasta,
jonka takia ei olis voinut enää jatkaa.
Patrik ajatteli vaan niitä huonoja asioita mein suhteessa.
Se vaan oli niin kylmä. En voi tajuta.
Sen halaus oli löysä eikä se katsonut mua silmiin.
Kaiken tän lisäksi mut jätettiin IRC-Galleriassa.
Voiko enää huonommin mennä.
Jopa omat päivitykseni satuttavat.
En voi lukemaani enää toisen kerran lukea,
se sattuu niin paljon. Teille se on varmaan tyhjänpäiväistä.
Jopa omat entryni saavat minut itkemään.
Kaikki muistuttaa Patrikista. Aivan kaikki.
Kuvat kehyksissä, musiikki. Haluan pois täältä.
Kotona on niin ahdistavaa olla muistojen keskellä.
Aamulla heti herättyäni, kaikki ikävä iski suoraan päälle.
En osannut ajatella mitään muuta kun Patrikkia.
Yritin ajatella jotain muuta, mutta en vaan pystynyt.
Mun päässä pyöri vaan nää 8kk.
Olin onnellisempi kun ikinä. Enkä koskaan saa niitä takaisin.
Haluaisin niin vaan unohtaa.
Mulla on kokoajan hirveän ikävä Erikaa.
Tahtoisin vaan olla Erikan luona.
Mun en edes tee mieli polttaa tupakkaa.
Se on kai aika paljon. Oon niin hajalla.
Oon niin helvetin hajalla. Tän vaan ei pitäny vielä loppua.
Kurkkua kuristaa ja silmät on turvoksissa.
Kirvelee vaan kokoajan. Oon itkeny vaan kokoajan.
Oon itkeny eilen siitä lähtien kun Patrik ei vastannu puhelimeen.
Valehtelematta oon itkenyt melkeen 21 tuntia.
Eikä loppua tunnu tulevan.
Mulla vaan on niin huono olo. En mä pärjää yksin.
En mä tahdo olla yksin. En ilman Patrikkia.
Me oltiin niin. Me vaan oltiin Kati ja Patrik.
Ei meidän kuulunut erota vielä 7kk jälkeen.
Ei vielä.
Päivittäinen ruoka-annos on hyvin ravitseva.
Burana, Obsidan Fe++ ja e-pilleri. Pitkälle jaksetaan.
En yksinkertaisesti jaksa.