Malesia osa 8
Juhannus meni hyvan ruoan ja kauniiden auringonlaskujen parissa. Ostin meille isot australialaiset pihvit, jotka soimme perunoiden kera.
Lauantaina aamu-uinnin jalkeen lahdimme ajamaan kohti orankiensuojelukeskusta. Ajomatka oli vain noin tunnin pituinen ja tiemaksutkaan eivat olleet kalliit. Lisaksi paasimme vihdoinkin mantereen puolelle! Tie olisi ihan hyvin voinut olla Suomessa, silla se kulki metsamaisemien lapi- tosin metsa oli sademetsaa ja palmuviljelmia!
Tama paikka missa orankisaari sijaitsee on enemmankin paikallisten kun turistien lomakohdepaikka ja erityisen suosittu koulujen loma-aikoina. Sita on turha etsia turistioppaista ja me kuulimmekin siita talta hollantilaiselta pariskunnalta (ja he puolestaan kuulivat paikasta joltain paikalliselta Kuala Lumpurissa). Lisaksi sinne paasee vain omalla autolla. Mitaan muuta kiinnostavaa sielta ei sitten loydykaan kuin nama orankit. Paikasta loytyy kyllakin vesipuisto, ekopuisto, peliluolia (tyyliin Sarkanniemi), rihkamakauppoja ja hotelleja, mutta nama eivat ole vierailun arvoisia kohteita. Ekopuistokin on kuulemma vain elaintarha. Ostimmekin liput vain talle orankisaarelle ja suuntasimme odottamaan venetta, joka kulkee 30 minuutin valein sinne. Noin 5 minuutin venematkan jalkeen matkamme kohtasi akkipysahdyksen. Osuimme jarven pohjaan. Jouduimme vaihtamaan pienempaan veneeseen, mutta paikoitellen sekin hipoi jarvenpohjaa. Veden korkeus oli kuulemma normaalia alempana. Paasimme kuitenkin saarelle vaikeuksista huolimatta!
Orankeilla naytti olevan isot aitaukset ja hyvat oltavat emmeka me vierailijat paasseet kuin ihan pieneen osaan saarta. Taman lyhyen kierroksen toisessa paassa oli kahden noin kaksi vuotiaan orangin leikkipaikka, jossa saimme seurata heidan leikkejaan. Paatalolla, jonne myoskin veneet toivat vierailijat, oli vauvaorankien hoito-osasto, jossa nelja pienta orankivauvaa nukkui vaipat paalla ja tuttipullot vieressaan (vierailijat saivat katsella heita ikkunan takaa). Taalta paatalolta pystyi myos seuraamaan isomman orankiryhman toimia viereisessa aitauksessa ja he olivatkin aika hauskoja seurattavia. Kaksi orankinuorukaista naytti leikkivan hippaa ja aina valilla myos painittiin.
Kaiken kaikkiaan retki orankisaarelle oli todella hieno kokemus ja viela paremmaksi sen tekee ettei meidan tarvinnut menna Borneoon asti katsomaan orankeja!
Taman viikonlopun suunnitelmissamme on ajaa Kuala Lumpuriin. Sinne on vahan yli 300 kilometria, mutta G:n tyokaverit sanoivat, etta omalla autolla sinne paasee nopeammin ja mukavammin lentokentalla odottelun sijaan.