kevätaurinko, kalpea aavistus kesästä
Kevään ensimmäinen lenkki takana. Se oli lyhyt, mutta hiki tuli, ja siitä hyvä olo (ja auringosta myös).
Ristiriitaiset fiilikset. En toisaalta näe mitään mieltä missään (haluaisin vain painaa pääni tyynyyn ja lakata olemasta), mutta kaukana siintää tietyt toiveet ja tavoitteet, joita lähemmäs en edellä mainitulla "strategialla" pääse. Samaan aikaan masentaa jäykistyneet nivelet ja heikentyneet lihakset. Taivun sentään edelleen siltaan, huomasin ilokseni toissapäivänä, samalla totesin surukseni tuntevani sekä jaloissa että käsissä ihmeellistä heikkoutta, jota en muista ennen tunteneeni. Ja samalla, kun huomaan miten hyvältä taipuminen tuntuu, olen entistä päättäväisempi sen suhteen, että olen pian entinen vahva itseni.
En tykkää nykyään käydä kotona suihkussa (jostakin syystä kiirehdin sitä ja jälkitoimia aina), joten olen ottanut tavaksi käyttää kuntosalin suihkutiloja (toki jonkinlaisen "treenin" jälkeen). Se on sitä ajan pyhittämistä itselleen - kun aiemmin puhuin siitä, että arjessamme on liian vähän pyhiä rituaaleja.
Joten seuraavaksi kävelen punttikselle. Jossain välissä pitäisi lukea kielioppia ja katsoa muitakin opiskelujuttuja, samat ristiriitaiset fiilikset tämänkin jutun kanssa. Ristiriitaiset fiilikset tyyliin kaiken kanssa. Typ.
Nauran ylpeydelleni, joka astuu kehiin aina silloin, kun sen soisi pitävän turpansa tukossa. Ensi kerralla nauran ja annan sen pelätä tyhmiä pelkojaan ihan rauhassa, nauran ja toimin niin kuin oikeasti pitäisi. Kirjoitan vaikka muistilapun seinälle.
Kauko Röyhkä ja Riku Korhonen käyvät samoissa kuppiloissa ku mä (tai minä käyn samoissa paikoissa kuin he...). Turku on ihanan, pelottavan pieni paikka.
Ristiriitaiset fiilikset. En toisaalta näe mitään mieltä missään (haluaisin vain painaa pääni tyynyyn ja lakata olemasta), mutta kaukana siintää tietyt toiveet ja tavoitteet, joita lähemmäs en edellä mainitulla "strategialla" pääse. Samaan aikaan masentaa jäykistyneet nivelet ja heikentyneet lihakset. Taivun sentään edelleen siltaan, huomasin ilokseni toissapäivänä, samalla totesin surukseni tuntevani sekä jaloissa että käsissä ihmeellistä heikkoutta, jota en muista ennen tunteneeni. Ja samalla, kun huomaan miten hyvältä taipuminen tuntuu, olen entistä päättäväisempi sen suhteen, että olen pian entinen vahva itseni.
En tykkää nykyään käydä kotona suihkussa (jostakin syystä kiirehdin sitä ja jälkitoimia aina), joten olen ottanut tavaksi käyttää kuntosalin suihkutiloja (toki jonkinlaisen "treenin" jälkeen). Se on sitä ajan pyhittämistä itselleen - kun aiemmin puhuin siitä, että arjessamme on liian vähän pyhiä rituaaleja.
Joten seuraavaksi kävelen punttikselle. Jossain välissä pitäisi lukea kielioppia ja katsoa muitakin opiskelujuttuja, samat ristiriitaiset fiilikset tämänkin jutun kanssa. Ristiriitaiset fiilikset tyyliin kaiken kanssa. Typ.
Nauran ylpeydelleni, joka astuu kehiin aina silloin, kun sen soisi pitävän turpansa tukossa. Ensi kerralla nauran ja annan sen pelätä tyhmiä pelkojaan ihan rauhassa, nauran ja toimin niin kuin oikeasti pitäisi. Kirjoitan vaikka muistilapun seinälle.
Kauko Röyhkä ja Riku Korhonen käyvät samoissa kuppiloissa ku mä (tai minä käyn samoissa paikoissa kuin he...). Turku on ihanan, pelottavan pieni paikka.