Elämästä Lyonissa pähkinänkuoressa
1) Koulu on super. Musta tuntuu mahtavalta, että saan keskittyä mun kuoronjohdon opintoihin täysillä, ja että sen lisäks saan opiskella myös laulua ja pianonsoittoa. Suomessa mulla on ehkä paremmat opettajat, mutta täällä mulla on aikaa ja erinomaiset puitteet - harjoiteltavaa ja tehtävää ja myöskin aikaa omille ajatuksille ja rentoutumiseen.
Nicole Corti, se mun "pääopettaja", on aivan mahtava, TODELLA hyvä ja vaativa opettaja, juuri oikea opettaja mulle tällä hetkellä. Oon nyt jo oppinut tosi paljon, vaikka vasta kuukausi on mennyt. Mun perustekniikka on aika hyvällä pohjalla, mutta nyt alkaa todellinen työ, kaikkien sävyjen etsiminen omassa johtamisessa. Ja ihanaa, että opetustilanteessa Nicole on niin vaativa, mutta vapaa-ajalla todella huolehtiva ja äidillisenkin oloinen.
Ja Karine Locatelli, assistentti, on aivan mahtava myös. Karine johtaa oopperan lapsikuoroa ja on tehnyt vielä kuoromusiikkiakin enemmän orkesterinjohtoakin, ja se on tosi hyvä! Ollaan ruumiinrakenteelta aika samanlaisia, joten mun on hyvä ottaa teknistä oppia Karinesta, ja ollaankin tehty paljon perusteknisiä harjoituksia.
On ollut NIIIN luksusta opiskella täällä, saan tehdä just sitä mitä haluan! Aivan mahtavaa.
2) Kaupunki. LOVE IT! Asun ihan keskustassa, 1er arrondissementilla kaupungintalon vieressä. Valitettavasti tää mun kämppä on aika vaarallisella alueella, oli jo kerran ihan lähellä ettei mua raiskattu. Tossa parisen viikkoa sitten tulin kotiin baarista yksin yöllä (kun baari oli ihan lähellä 2 korttelin päässä) klo 2. Sellanen jamaicalainen sano mulle kadulla "bonsoir" ja ignorasin sen. Se sniikkas ittensä mun perässä meidän sisäpihalle ja alko haukkumaan mua rasistiks, koska olin ollu sille niin töykeä. Yritin selittää ystävällisesti että en ole rasisti, vaan pelkästään varovainen, ja sanoin päättäväisesti että ole hyvä ja poistu. Hetken kinastelun jälkeen mies tarttu mua käsistä ja yritti suudella mua. Sanoi vielä että "eihän sulla oo mitään hätää vaikka tekisin näin..." Tajusin, etten mitenkään pystyis omin voimin ensinnäkään avaamaan ovea (joka aukeaa vielä sisäänpäin) ja työntämään miestä ovesta ulos. Nohh hyvä et mulla on kova ääni, kirkasin pariin otteeseen niin kovaa että vuokranantaja vaimoineen kuuli, ne tuli ulos kämpästään, näki tilanteen ja setä lähti aika vikkelään karkuun. Muutama yö sen jälkeen olin aika paniikissa aina ku piti kotiin palata ja yks yö heräsinkin siihen, että se jamaicamies lauloi kadulla klo 3, ja jonain päivänä näinkin sen palatessani kotiin --- päivällä tosin --- ja se hymyili leveästi takaisin, CREEPY. Mutta nyt voin jo aika hyvin, joskin yritän olla varovainen kotiin tullessani. Oli aika pelottavaa huomata, että fyysisesti oon kyllä aina alakynnessä, etten välttämättä pysty oikeesti tekee mitään jos joku päättää mut raiskata!
Mutta muuten kaupunki on siis tosi kaunis, ihania vanhoja värikkäitä taloja, kaks jokea ja niiden rannalla käveleminen/juokseminen... Ah! Kaikki on kaunista. Ihmiset on tosi ystävällisiä, alussa mua ahdisti se, että kaupoissakin palvellaan niin perusteellisesti ja ollaan jotenkin tuttavallisia, ja kaduillakaan ei pysty kävelemään ilman että ihmiset ottaa kontaktia. Helsingissähän saa mennä aika lailla omia menojaan eikä kukaan tunnu välittävän. Itse asiassa Pariisi tuntui kotoisalta, koska oli helpompi olla osa massaa - ihmiset oli samalla tavalla välinpitämättömiä kuin Suomessakin.
Ja sää on ihan ok, iltaisin on pimeää, mutta täällä pärjää lämpimissä syysvaatteissa. Kiva syksy täällä niin !
3) Kontaktin ottamisesta puheenollen... ranskalaiset miehet on ihan hulluja. Suomalaiset on näihin verrattuna niiiiin ujoja. Ihan sairasta kun saatan esimerkiks oottaa bussia pysäkillä ja joku tulee sanomaan että moikka SÄ OOT KAUNIS!!! Voin vaan kuvitella millasta ois elää Italiassa. Mun vuokranantaja on kans italialainen +50 mies, ja seki sen raiskausjupakan jälkeenki ehti kutsuu mut niille 4 kertaa kylään ja drinksuille ja syömään ja antoi numeronsakin että SOITA MILLON VAAN.
Pojat on täällä kyllä aivan mielettömän kauniita! Tyypit näyttää luonnostaan ihan elokuvatähdiltä, siihen en oo Suomessa tottunut... Ja se vielä että tommoset hyvännäköset pyytää kahville ! Toisaalta baarista/bileistä löytää sellaisia poikiamiehiä, joiden kanssa on tasan yhteistä se, että käy baareissa. Hyvännäköset on täälläkin yleensä tyhmiä, rumien poikien täytyy kuitenkin kehittää mukava persoonallisuus voidakseen lisääntyä... <3
Bilekulttuuri on sinänsä kyllä samankaltainen kuin Suomessa, että tyypit juo paljon ja sitten sählää toistensa kanssa.
4) Kieli. Kielen puhumisen sujuvuus on täysin riippuvainen siitä, millaisella tuulella oon. Jos oon huonolla tuulella tai väsynyt, niin ei auta. Ymmärrän jo paljon puhuttua ranskaa, mutta puhuminen on paljon vaikeampaa, varsinkin vilkkaassa keskustelussa. Ranskalaiset on älyttömän nopeita sosiaalisissa tilanteissa, sanomisia ei kauheasti mietitä vaan ne sanotaan saman tien kun tulee mieleen. Sen takia ne töksäytteleekin välillä ihan epäkohteliaita juttuja. Ranskalaisten huumori on myös välillä outoa, toisten kustannuksella vitsaillaan ihan tosissaan, siitä vois melkein loukkaantuakin välillä! Ja puhuessaan ranskalaiset on myös tosi kärsimättömiä, samaa asiaa ei kauaa jakseta käsitellä, vaan puheenaiheet vaihtuu tosi nopeesti. (Esim. "Missä maissa oot käynyt?" "Suomessa, Ruotsissa, Belgiassa, Saks..." "Aa Belgiassa, mäkin! Mitä tykkäsit...")
Puhumista on helpottanut kuitenkin se, että oon lukenut ääneen. Siinä saa sen kielen rytmin omaan puheeseen. Puhun myös kotona itsekseni, jesss. Oon ostanut täältä yhden kirjan, yhden naisorkesterinjohtajan omaelämänkerran, ja sen lisäks ostin Pariisista Harry Potter 1:n ranskaks.
5) Kaverit. Musta tuntuu että oon aika hyvä sellaisten pinnallisten baari/biletuttavuuksien luomisessa, mutta pinnallisiks ne jääkin. Ranskalaisten kanssa täytyy kuitenkin olla itse tosi aktiivinen. Kyllä musta tuntuu että ihmiset, joiden kanssa oon jutellu, ajattelee että oon ihan hyvä tyyppi. On mulla jo muutama kaveri, joiden kanssa hengailee vapaa-ajallakin! Bileissä tietysti tutustuu lähinnä pelkkiin lahopäihin mutta joo, eiköhän se kaveripiiri muodostu tässä pikkuhiljaa. Erasmus-vaihtareissa on kans tosi kivoja tyyppejä, brittien kanssa on kiva hengailla, kun on niin paljon helpompaa puhua englantia ku ranskaa. Mun puheliaisuudesta on kyllä paljon hyötyä, bileissäkin jotkut on kehunut että hyvin menee:) Että oppisin kyllä älyttömän nopeasti, jos olisin aina satumaisen hyvällä tuulella. Noh, kyllä se siitä helpottaa, kun vaan jaksaa reippaasti yrittää!!!
Nicole Corti, se mun "pääopettaja", on aivan mahtava, TODELLA hyvä ja vaativa opettaja, juuri oikea opettaja mulle tällä hetkellä. Oon nyt jo oppinut tosi paljon, vaikka vasta kuukausi on mennyt. Mun perustekniikka on aika hyvällä pohjalla, mutta nyt alkaa todellinen työ, kaikkien sävyjen etsiminen omassa johtamisessa. Ja ihanaa, että opetustilanteessa Nicole on niin vaativa, mutta vapaa-ajalla todella huolehtiva ja äidillisenkin oloinen.
Ja Karine Locatelli, assistentti, on aivan mahtava myös. Karine johtaa oopperan lapsikuoroa ja on tehnyt vielä kuoromusiikkiakin enemmän orkesterinjohtoakin, ja se on tosi hyvä! Ollaan ruumiinrakenteelta aika samanlaisia, joten mun on hyvä ottaa teknistä oppia Karinesta, ja ollaankin tehty paljon perusteknisiä harjoituksia.
On ollut NIIIN luksusta opiskella täällä, saan tehdä just sitä mitä haluan! Aivan mahtavaa.
2) Kaupunki. LOVE IT! Asun ihan keskustassa, 1er arrondissementilla kaupungintalon vieressä. Valitettavasti tää mun kämppä on aika vaarallisella alueella, oli jo kerran ihan lähellä ettei mua raiskattu. Tossa parisen viikkoa sitten tulin kotiin baarista yksin yöllä (kun baari oli ihan lähellä 2 korttelin päässä) klo 2. Sellanen jamaicalainen sano mulle kadulla "bonsoir" ja ignorasin sen. Se sniikkas ittensä mun perässä meidän sisäpihalle ja alko haukkumaan mua rasistiks, koska olin ollu sille niin töykeä. Yritin selittää ystävällisesti että en ole rasisti, vaan pelkästään varovainen, ja sanoin päättäväisesti että ole hyvä ja poistu. Hetken kinastelun jälkeen mies tarttu mua käsistä ja yritti suudella mua. Sanoi vielä että "eihän sulla oo mitään hätää vaikka tekisin näin..." Tajusin, etten mitenkään pystyis omin voimin ensinnäkään avaamaan ovea (joka aukeaa vielä sisäänpäin) ja työntämään miestä ovesta ulos. Nohh hyvä et mulla on kova ääni, kirkasin pariin otteeseen niin kovaa että vuokranantaja vaimoineen kuuli, ne tuli ulos kämpästään, näki tilanteen ja setä lähti aika vikkelään karkuun. Muutama yö sen jälkeen olin aika paniikissa aina ku piti kotiin palata ja yks yö heräsinkin siihen, että se jamaicamies lauloi kadulla klo 3, ja jonain päivänä näinkin sen palatessani kotiin --- päivällä tosin --- ja se hymyili leveästi takaisin, CREEPY. Mutta nyt voin jo aika hyvin, joskin yritän olla varovainen kotiin tullessani. Oli aika pelottavaa huomata, että fyysisesti oon kyllä aina alakynnessä, etten välttämättä pysty oikeesti tekee mitään jos joku päättää mut raiskata!
Mutta muuten kaupunki on siis tosi kaunis, ihania vanhoja värikkäitä taloja, kaks jokea ja niiden rannalla käveleminen/juokseminen... Ah! Kaikki on kaunista. Ihmiset on tosi ystävällisiä, alussa mua ahdisti se, että kaupoissakin palvellaan niin perusteellisesti ja ollaan jotenkin tuttavallisia, ja kaduillakaan ei pysty kävelemään ilman että ihmiset ottaa kontaktia. Helsingissähän saa mennä aika lailla omia menojaan eikä kukaan tunnu välittävän. Itse asiassa Pariisi tuntui kotoisalta, koska oli helpompi olla osa massaa - ihmiset oli samalla tavalla välinpitämättömiä kuin Suomessakin.
Ja sää on ihan ok, iltaisin on pimeää, mutta täällä pärjää lämpimissä syysvaatteissa. Kiva syksy täällä niin !
3) Kontaktin ottamisesta puheenollen... ranskalaiset miehet on ihan hulluja. Suomalaiset on näihin verrattuna niiiiin ujoja. Ihan sairasta kun saatan esimerkiks oottaa bussia pysäkillä ja joku tulee sanomaan että moikka SÄ OOT KAUNIS!!! Voin vaan kuvitella millasta ois elää Italiassa. Mun vuokranantaja on kans italialainen +50 mies, ja seki sen raiskausjupakan jälkeenki ehti kutsuu mut niille 4 kertaa kylään ja drinksuille ja syömään ja antoi numeronsakin että SOITA MILLON VAAN.
Pojat on täällä kyllä aivan mielettömän kauniita! Tyypit näyttää luonnostaan ihan elokuvatähdiltä, siihen en oo Suomessa tottunut... Ja se vielä että tommoset hyvännäköset pyytää kahville ! Toisaalta baarista/bileistä löytää sellaisia poikiamiehiä, joiden kanssa on tasan yhteistä se, että käy baareissa. Hyvännäköset on täälläkin yleensä tyhmiä, rumien poikien täytyy kuitenkin kehittää mukava persoonallisuus voidakseen lisääntyä... <3
Bilekulttuuri on sinänsä kyllä samankaltainen kuin Suomessa, että tyypit juo paljon ja sitten sählää toistensa kanssa.
4) Kieli. Kielen puhumisen sujuvuus on täysin riippuvainen siitä, millaisella tuulella oon. Jos oon huonolla tuulella tai väsynyt, niin ei auta. Ymmärrän jo paljon puhuttua ranskaa, mutta puhuminen on paljon vaikeampaa, varsinkin vilkkaassa keskustelussa. Ranskalaiset on älyttömän nopeita sosiaalisissa tilanteissa, sanomisia ei kauheasti mietitä vaan ne sanotaan saman tien kun tulee mieleen. Sen takia ne töksäytteleekin välillä ihan epäkohteliaita juttuja. Ranskalaisten huumori on myös välillä outoa, toisten kustannuksella vitsaillaan ihan tosissaan, siitä vois melkein loukkaantuakin välillä! Ja puhuessaan ranskalaiset on myös tosi kärsimättömiä, samaa asiaa ei kauaa jakseta käsitellä, vaan puheenaiheet vaihtuu tosi nopeesti. (Esim. "Missä maissa oot käynyt?" "Suomessa, Ruotsissa, Belgiassa, Saks..." "Aa Belgiassa, mäkin! Mitä tykkäsit...")
Puhumista on helpottanut kuitenkin se, että oon lukenut ääneen. Siinä saa sen kielen rytmin omaan puheeseen. Puhun myös kotona itsekseni, jesss. Oon ostanut täältä yhden kirjan, yhden naisorkesterinjohtajan omaelämänkerran, ja sen lisäks ostin Pariisista Harry Potter 1:n ranskaks.
5) Kaverit. Musta tuntuu että oon aika hyvä sellaisten pinnallisten baari/biletuttavuuksien luomisessa, mutta pinnallisiks ne jääkin. Ranskalaisten kanssa täytyy kuitenkin olla itse tosi aktiivinen. Kyllä musta tuntuu että ihmiset, joiden kanssa oon jutellu, ajattelee että oon ihan hyvä tyyppi. On mulla jo muutama kaveri, joiden kanssa hengailee vapaa-ajallakin! Bileissä tietysti tutustuu lähinnä pelkkiin lahopäihin mutta joo, eiköhän se kaveripiiri muodostu tässä pikkuhiljaa. Erasmus-vaihtareissa on kans tosi kivoja tyyppejä, brittien kanssa on kiva hengailla, kun on niin paljon helpompaa puhua englantia ku ranskaa. Mun puheliaisuudesta on kyllä paljon hyötyä, bileissäkin jotkut on kehunut että hyvin menee:) Että oppisin kyllä älyttömän nopeasti, jos olisin aina satumaisen hyvällä tuulella. Noh, kyllä se siitä helpottaa, kun vaan jaksaa reippaasti yrittää!!!