Writing: Close to the end (TBL)
I haven't updated my journal in ages. Don't worry, I still won't :'D I'm just here to deliver something from my inner consciousness. This belongs to a OC universe I'm playing in with a couple of my friends. It's tough to play a character that's supposed to die from the beginning. Actually, had died before the beginning. One has to cry when having a wonderful character, who grows up fast and has so many wonderful things ahead of him, but whose flight is cut short, just to feed the bigger picture.
Anyway, for my English readers, I'm sorry. There's not much English in this. Our universe works in having the narration and Japanese in Finnish, mostly, and only the English in English. For the Finnish readers, welcome welcome ♥ It's a wonderful story, tho we don't really play it chronologically, and it's mostly hidden in our heads. For more, visit tokyo_band_life
Universe: Tokyo Band Life
Character: Sam Setsuna Stevens
Sam no negai
”Boku no negai wo kiite hoshii”, hän kuiskaa käheästi huoneelle, joka tuntuu tyhjältä. Ei mitään. Ei ketään. Ja silti viileät kädet sulkevat hänen kätensä omiinsa. Hän ei puhu japania tottuneesti, mutta hän ei uskalla pyytää mitään, ei haluta mitään englanniksi, pelosta että hänen isänsä kuulee siitä. Viimeiseen asti hän pelkää isäänsä eniten, huolimatta siitä, kuinka tärkeä mies hänelle on.
”Setsuna…” pehmeä, heikko ääni kantaa hänen korviinsa. ”Oshiete kudasai.” Hän pelkää, mutta pelko tuntuu kaukaiselta. Tohtori on jo antanut tuomionsa. Ei ole enää mitään. Eikä ketään muuta, jonka hän haluaa nähdä. Satoru….Kunhan Satoru vain ei pelästyisi, kun hän on mennyt pois.
”I want to disappear…” hän huokaa huoneelle, jota hän ei näe, ei halua nähdä.
”Setsuna!” naisen ääni henkäisee kauhistuneena, mutta sillä ei ole enää väliä. Millään ei ole mitään väliä. Hän kuolee kaikissa mahdollisissa skenaarioissa. Vaikka hän kestäisi vielä yhden leikkauksen… Vaikka he leikkaisivat hänet auki vielä kerran, se ei pelastaisi häntä. Ja hän on jo väsynyt tähän kaikkeen. Hän on ollut väsynyt jo pitkään. Hän ei jaksa enää toivoa.
”Hahaue…” hän puhuu viimein ääneen, hänen äänensä heikkona hänen omissa korvissaankin. ”If I have to lose him, I want to have never existed at all. Boku wa ano hito wo, Zack wo, aishiteimasu. Zach wo aitai.”
”Your father only does what he thinks is best for you, my dear boy…” Hänen äitinsä englanti on pehmeä kulmistaan, mutta se tuntuu kuin teräviltä rakeilta hänen kipeään mieleensä. Hän ei olettanutkaan muuta. Hän ei ole tärkeä kenellekään. Ei kenellekään, paitsi…
Hän kääntää päänsä poispäin äidistään ja raottaa silmiään. Ulkona syysruska on parhaimmillaan. Miksi maailma näyttää parastaan vain silloin, kun kaikki on lopussa? Onko hänen olemassaolonsa todella niin väärin, että luontokin iloitsee hänen katoamisestaan?
”What’s best for me is killing me.” Hän kuulee naisen vetävän katkonaisesti henkeä ja katuu hetken sanojaan. On yksi asia tuntea ja toinen asia satuttaa tunteillaan lähimmäisiään. ”The pain medication is making me tired, hahaue”, hän sanoo sitten lopullisella äänellä. ”Leave me alone.”
Koska jos maailma ei halua häntä, hän ei halua maailmaa, ja jos hänen on tarkoitus kuolla yksin, hän ei halua kuulla sen olevan ”parasta” hänelle. Hän ei halua kuulla enää. Ei mitään. Ei ketään. Hän ei ajattele enää ketään muuta. Vain… Vain…
Uni, ja lempeä tuuli hänen kasvoillaan. Aurinko, joka häikäisee, ja poika, joka makaa auringossa kuin suuri kissa, venytellen pitkiä jalkojaan. Hymy, joka valaisee hänen maailmaansa enemmän kuin tuhat aurinkoa, joka lämmittää hänen yksinäistä sydäntään.
Zach.
I don’t want to die like this.
Anyway, for my English readers, I'm sorry. There's not much English in this. Our universe works in having the narration and Japanese in Finnish, mostly, and only the English in English. For the Finnish readers, welcome welcome ♥ It's a wonderful story, tho we don't really play it chronologically, and it's mostly hidden in our heads. For more, visit tokyo_band_life
Universe: Tokyo Band Life
Character: Sam Setsuna Stevens
Sam no negai
”Boku no negai wo kiite hoshii”, hän kuiskaa käheästi huoneelle, joka tuntuu tyhjältä. Ei mitään. Ei ketään. Ja silti viileät kädet sulkevat hänen kätensä omiinsa. Hän ei puhu japania tottuneesti, mutta hän ei uskalla pyytää mitään, ei haluta mitään englanniksi, pelosta että hänen isänsä kuulee siitä. Viimeiseen asti hän pelkää isäänsä eniten, huolimatta siitä, kuinka tärkeä mies hänelle on.
”Setsuna…” pehmeä, heikko ääni kantaa hänen korviinsa. ”Oshiete kudasai.” Hän pelkää, mutta pelko tuntuu kaukaiselta. Tohtori on jo antanut tuomionsa. Ei ole enää mitään. Eikä ketään muuta, jonka hän haluaa nähdä. Satoru….Kunhan Satoru vain ei pelästyisi, kun hän on mennyt pois.
”I want to disappear…” hän huokaa huoneelle, jota hän ei näe, ei halua nähdä.
”Setsuna!” naisen ääni henkäisee kauhistuneena, mutta sillä ei ole enää väliä. Millään ei ole mitään väliä. Hän kuolee kaikissa mahdollisissa skenaarioissa. Vaikka hän kestäisi vielä yhden leikkauksen… Vaikka he leikkaisivat hänet auki vielä kerran, se ei pelastaisi häntä. Ja hän on jo väsynyt tähän kaikkeen. Hän on ollut väsynyt jo pitkään. Hän ei jaksa enää toivoa.
”Hahaue…” hän puhuu viimein ääneen, hänen äänensä heikkona hänen omissa korvissaankin. ”If I have to lose him, I want to have never existed at all. Boku wa ano hito wo, Zack wo, aishiteimasu. Zach wo aitai.”
”Your father only does what he thinks is best for you, my dear boy…” Hänen äitinsä englanti on pehmeä kulmistaan, mutta se tuntuu kuin teräviltä rakeilta hänen kipeään mieleensä. Hän ei olettanutkaan muuta. Hän ei ole tärkeä kenellekään. Ei kenellekään, paitsi…
Hän kääntää päänsä poispäin äidistään ja raottaa silmiään. Ulkona syysruska on parhaimmillaan. Miksi maailma näyttää parastaan vain silloin, kun kaikki on lopussa? Onko hänen olemassaolonsa todella niin väärin, että luontokin iloitsee hänen katoamisestaan?
”What’s best for me is killing me.” Hän kuulee naisen vetävän katkonaisesti henkeä ja katuu hetken sanojaan. On yksi asia tuntea ja toinen asia satuttaa tunteillaan lähimmäisiään. ”The pain medication is making me tired, hahaue”, hän sanoo sitten lopullisella äänellä. ”Leave me alone.”
Koska jos maailma ei halua häntä, hän ei halua maailmaa, ja jos hänen on tarkoitus kuolla yksin, hän ei halua kuulla sen olevan ”parasta” hänelle. Hän ei halua kuulla enää. Ei mitään. Ei ketään. Hän ei ajattele enää ketään muuta. Vain… Vain…
Uni, ja lempeä tuuli hänen kasvoillaan. Aurinko, joka häikäisee, ja poika, joka makaa auringossa kuin suuri kissa, venytellen pitkiä jalkojaan. Hymy, joka valaisee hänen maailmaansa enemmän kuin tuhat aurinkoa, joka lämmittää hänen yksinäistä sydäntään.
Zach.
I don’t want to die like this.