Pikapika.
Mulla on termarissa sencha mandariinia, pöydällä Vägen till ett nytt språk ja aikaa vajaa kolme tuntia lukea se loppuun. Tällä viikolla enää kaksi työpäivää, huh, ja sitten Lutakko liekeissä ja Anu, ah! Oltiin vähän myös viime viikonloppuna mökillä ja käytiin kurkkaamassa palanutta autoa jonka sisällä on varmasti kulta-aarre ja pelattiin varmaan tunti rikkinäistä puhelinta ja naurettiin ihan kippurassa! Maanantaina on tentti, johon en ilmeisesti kerkeä valmistautua niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta toivotaan parasta, muuten Kela älähtää. Ens viikolla on viimeiset, luojan kiitos viimeiset työpäivät, joiden jälkeen oon vaan viikon ja teen ihan mitä haluan. Viides päivä on ihana Ghost Brigade ja katsotaan sitten, mitä tehdään. Koulu alkaa pian, mikä tarkoittaa vapaa-aikaa, ah ihanaa, mulla on taas tosi vähän tunteja mut hirveästi tekemistä! Liikunnalla on latinobiciä, jazz-tanssia, uimahallivuoroja ja salivuoroja.
Toivon, että kerkeän vielä ensi viikolla mustikkaan, viimeiset vadelmat poimin eilen, enää niitä ei tule, mutta toivottavasti mustikat jaksavat vielä ensi viikkoon. Ne ovat pullukoita ja täydellisen makeita ja niitä on hirveästi. Mieli lepää, kun on yhtä metsän kanssa ja myrskytuuli raapii selkäpiitä ja tuntee olevansa selviytyjä kaikkien niiden mustikoiden keskellä. Mun omenapuu on jo tehnyt lähes täydelliset omenat (niitä on satoja) ja ensi viikolla niitä voi jo kerätä. Teen pelkkiä omenaherkkuja seuraavat kaksi viikkoa!
Nyt tähän on mennyt jo seitsemän minuuttia ja se seitsemän minuuttia on pois lukuajasta, joten on pakko lopettaa. Sanottakoon vielä, että mun ympärillä on ollut tosi rakkaita ihmisiä joiden kanssa olemisesta olen nauttinut suurin siemauksin. Myös metsä on jaksanut rakastaa. Villasukat jalassa on hyvä nukkua, kun selkää vasten tuhisee Mies ja mahaa vasten unia näkee Koira. Ah, syksykin tulee.
Kahdeksan minuuttia, nyt luen! Kerron enemmän sitten kun on aikaa!
Toivon, että kerkeän vielä ensi viikolla mustikkaan, viimeiset vadelmat poimin eilen, enää niitä ei tule, mutta toivottavasti mustikat jaksavat vielä ensi viikkoon. Ne ovat pullukoita ja täydellisen makeita ja niitä on hirveästi. Mieli lepää, kun on yhtä metsän kanssa ja myrskytuuli raapii selkäpiitä ja tuntee olevansa selviytyjä kaikkien niiden mustikoiden keskellä. Mun omenapuu on jo tehnyt lähes täydelliset omenat (niitä on satoja) ja ensi viikolla niitä voi jo kerätä. Teen pelkkiä omenaherkkuja seuraavat kaksi viikkoa!
Nyt tähän on mennyt jo seitsemän minuuttia ja se seitsemän minuuttia on pois lukuajasta, joten on pakko lopettaa. Sanottakoon vielä, että mun ympärillä on ollut tosi rakkaita ihmisiä joiden kanssa olemisesta olen nauttinut suurin siemauksin. Myös metsä on jaksanut rakastaa. Villasukat jalassa on hyvä nukkua, kun selkää vasten tuhisee Mies ja mahaa vasten unia näkee Koira. Ah, syksykin tulee.
Kahdeksan minuuttia, nyt luen! Kerron enemmän sitten kun on aikaa!