25 - Unelliset taipumukset
Nukun aika paljon.
Yhdeksän tuntia yössä jos mikään ei estä. Yritän nukkua arkipäivinä vähän vähemmän, koska olen virkeämpi, jos nukun vain 6-7 tuntia, mutta kehitän sillä aina viikonloppuun mennessä selvän univelan. Herään yleensä ennen kymmentä riippumatta siitä, mihin aikaan menen nukkumaan.
Joskus mietin, pitäisikö nukkumiseen käyttämiäni tunteja käyttää johonkin muuhun. Olen kuitenkin aika harvoin iltaisin kovin aivotoiminnallinen, ja aamuisinkin vain hilpeästi hekumoin tuntikausia siinä, miten ei ihan vielä tarvitse tehdä mitään. Haluaisin olla sellainen ihminen, joka väsäilee kaikkea yömyöhään, mutta haluan oikeasti aina nukkumaan viimeistään joskus yhdeltä.
Muistan uniani vain kausittain, yleensä ne ovat Fellini-elokuvien tapaan sekavia ja ajoittain mahtavan seikkailullisia. Joskus alitajunnallani oli tapana terapioida itseään painajaisilla, niin että stressikausina saatoin uneksia jotain kauheaa ja herätä vähän paniikissa, sitten nukahtaa ja herätä aamulla uudestaan hyvinvoivana ja virkeänä. Nykyään herään ensin ja alan sitten vasta murehtia, niin että huonompina aikoina en oikeastaan enää juuri nuku.
Nukun puolentoista hengen sängyssä, josta vien ehkä kolmasosan, mutta vaihtelevan kolmaosan, koska pyörin paljon. Tykkäsin sängyn jakamisesta aika lailla silloin kun sellainen vielä oli tapana.
(Tämä oli ehkä vähiten mielenkiintoinen meemin kaikista aiheista.)
Yhdeksän tuntia yössä jos mikään ei estä. Yritän nukkua arkipäivinä vähän vähemmän, koska olen virkeämpi, jos nukun vain 6-7 tuntia, mutta kehitän sillä aina viikonloppuun mennessä selvän univelan. Herään yleensä ennen kymmentä riippumatta siitä, mihin aikaan menen nukkumaan.
Joskus mietin, pitäisikö nukkumiseen käyttämiäni tunteja käyttää johonkin muuhun. Olen kuitenkin aika harvoin iltaisin kovin aivotoiminnallinen, ja aamuisinkin vain hilpeästi hekumoin tuntikausia siinä, miten ei ihan vielä tarvitse tehdä mitään. Haluaisin olla sellainen ihminen, joka väsäilee kaikkea yömyöhään, mutta haluan oikeasti aina nukkumaan viimeistään joskus yhdeltä.
Muistan uniani vain kausittain, yleensä ne ovat Fellini-elokuvien tapaan sekavia ja ajoittain mahtavan seikkailullisia. Joskus alitajunnallani oli tapana terapioida itseään painajaisilla, niin että stressikausina saatoin uneksia jotain kauheaa ja herätä vähän paniikissa, sitten nukahtaa ja herätä aamulla uudestaan hyvinvoivana ja virkeänä. Nykyään herään ensin ja alan sitten vasta murehtia, niin että huonompina aikoina en oikeastaan enää juuri nuku.
Nukun puolentoista hengen sängyssä, josta vien ehkä kolmasosan, mutta vaihtelevan kolmaosan, koska pyörin paljon. Tykkäsin sängyn jakamisesta aika lailla silloin kun sellainen vielä oli tapana.
(Tämä oli ehkä vähiten mielenkiintoinen meemin kaikista aiheista.)