Yksyhteen
Tulkitsen olemista usein sellaisen pienimuotoisen, vaivihkaisen symboliikan kautta.
Maastrichtissa, kun päätin että haluaisin olla vähän rennompi tyyppi, vähän itsevarmempi ja harvemmin huolissani siitä, millaisen vaikutelman annan ulospäin, kävin zumba-tunneilla ja yritin siinä, Shakiran ja kuulemma usein aika härskin reggaetonin soidessa, opetella sheikkaamaan. Koko vartalolla, kaikilta osin, pyllyä ja tissiä ja kaikkea minkä vaan saa rennosti ja rytmillisesti heilumaan. Ajattelin, että jos kykenisin olemaan fyysisesti niin rento, että sellainen kokonaisvaltainen sheikkaus onnistuu, voisin jotenkin siirtää sen kokemuksen ja kehityksen sosiaalisiin tilanteisiin. Ehkä se jopa välillä toimi, ainakin oli aina tosi hauskaa siinä sheikkaillessa.
Nyt kotiinpaluun jälkeen olen leiponut vain huonoja kakkuja. Ei varsinaisesti pahanmakuisia, mutta usein koostumukseltaan vähän omituisia ja muutenkin aika kaukana sellaisista, joihin yritin päätyä. Yleensä onnistuneet improvisoinnit ovat toistuneesti päätyneet lässähtämisiin (suosikkini on uunijuustokakun päälle joutunut mangolima, joka muuttui päivä päivältä enemmän muovin kaltaiseksi).
Tämä kaikki on mennyt tasaisesti yhteen sen kanssa, että pieni joukko uusia, elämän perusasioihin liittyviä juttuja vyöryi ylleni vähän odottamattomasti, enkä tiennyt, mitä niille olisi pitänyt tehdä, etenkään maailmassa, jossa kaikilla muilla tuntuu olevan Suunnitelma™ tai Parisuhde™ tai molemmat tai jotain muuta hienoa, eikä mikään tästä tunnu vertautuvan siihen, missä itse olen.
Alakuloisena on vaikeaa leipoa.
Näiden asioiden välillä ei pitäisi olla mitään erityistä loogista yhteyttä, mutta uskon tapojeni vastaisesti siihen silti.
Tänään kävi sitten niin, että vietin pitkän, hitaan lauantaiaamun, ja tulinkin aika hyvin juttuun uusien työkavereideni kanssa, ja lopulta, pyöräiltyäni hiekasta lakaistuilla pyöräteillä valmiin päivällisen ja mukavan seuran luo, kirosin vahingossa vapun (olen pahoillani jos sataa) ja tein niin sanoinkuvaamattoman porkkanakakun että se on melkein Suuri Muinainen.
Niin että. En tiiä. Alkaa ehkä olla taas ainesosat kohdallaan. Pitäis ehkä kokeilla sheikkaamistakin taas.
Maastrichtissa, kun päätin että haluaisin olla vähän rennompi tyyppi, vähän itsevarmempi ja harvemmin huolissani siitä, millaisen vaikutelman annan ulospäin, kävin zumba-tunneilla ja yritin siinä, Shakiran ja kuulemma usein aika härskin reggaetonin soidessa, opetella sheikkaamaan. Koko vartalolla, kaikilta osin, pyllyä ja tissiä ja kaikkea minkä vaan saa rennosti ja rytmillisesti heilumaan. Ajattelin, että jos kykenisin olemaan fyysisesti niin rento, että sellainen kokonaisvaltainen sheikkaus onnistuu, voisin jotenkin siirtää sen kokemuksen ja kehityksen sosiaalisiin tilanteisiin. Ehkä se jopa välillä toimi, ainakin oli aina tosi hauskaa siinä sheikkaillessa.
Nyt kotiinpaluun jälkeen olen leiponut vain huonoja kakkuja. Ei varsinaisesti pahanmakuisia, mutta usein koostumukseltaan vähän omituisia ja muutenkin aika kaukana sellaisista, joihin yritin päätyä. Yleensä onnistuneet improvisoinnit ovat toistuneesti päätyneet lässähtämisiin (suosikkini on uunijuustokakun päälle joutunut mangolima, joka muuttui päivä päivältä enemmän muovin kaltaiseksi).
Tämä kaikki on mennyt tasaisesti yhteen sen kanssa, että pieni joukko uusia, elämän perusasioihin liittyviä juttuja vyöryi ylleni vähän odottamattomasti, enkä tiennyt, mitä niille olisi pitänyt tehdä, etenkään maailmassa, jossa kaikilla muilla tuntuu olevan Suunnitelma™ tai Parisuhde™ tai molemmat tai jotain muuta hienoa, eikä mikään tästä tunnu vertautuvan siihen, missä itse olen.
Alakuloisena on vaikeaa leipoa.
Näiden asioiden välillä ei pitäisi olla mitään erityistä loogista yhteyttä, mutta uskon tapojeni vastaisesti siihen silti.
Tänään kävi sitten niin, että vietin pitkän, hitaan lauantaiaamun, ja tulinkin aika hyvin juttuun uusien työkavereideni kanssa, ja lopulta, pyöräiltyäni hiekasta lakaistuilla pyöräteillä valmiin päivällisen ja mukavan seuran luo, kirosin vahingossa vapun (olen pahoillani jos sataa) ja tein niin sanoinkuvaamattoman porkkanakakun että se on melkein Suuri Muinainen.
Niin että. En tiiä. Alkaa ehkä olla taas ainesosat kohdallaan. Pitäis ehkä kokeilla sheikkaamistakin taas.