Dec 31, 2013 10:36
On erityisen huvittavaa nykyään kuinka monet puhuvat "työläisistä" aikana kun koko konsepti on täysin vanhentunut. On ymmärrettävä muutos jonka Mooren laki on jo saanut aikaan ja tulee saamaan aikaan myöhemmin. Mooren laki ilmaisee, tai siis sen hieman kehittyneempi versio, Mooren laki itsessään oli rajallisempi. Olennaista on että muistitila, laskuteho jne. ja oikeastaan kaikki tietokoneiden ominaisuudet tuplaavat voimansa suurinpiirtein kerran puolessatoista vuodessa ja tämä kehitys on siis eksponentiaalista. Tämä tarkoittaa että teho joka yhdellä rahayksilöllä per mittayksikkö saadaan tuplaantuu puolessatoista vuodessa. Jos käytettävä rahamäärä pidetään vakiona saadaan enemmän laskutehoa per mittayksikkö, mikä muuttaa sen mikä on mahdollista: tietokoneet ovat pienentyneet huoneen kokoisista mahtumaan taskuun - yhdellä puhelimella on nyt enemmän tehoa kuin mitä koko Nasalla kun se sai ihmisen kuuhun - yksi laulava synttärikortti omaa enemmän voimaa kuin koko liittoutuneiden armeijakunta aikanaan.
Mikäli laskuteho pidetään vakiona niin joko tilaa johon kone mahtuu voidaan pienentää tai sitten se voi olla halvempi. Tähän mennessä padeihin ja isoruutuisiin puhelimiin on laitettu enemmän ja enemmän rahaa että saadaan nopeammin uudet funktiot käyttöön, niin että littanat näytöt lähestyvät - ja ylittävät - sen mitä paperilla voidaan tehdä, jolloin teollisuudenala toisensa jälkeen voidaan digitalisoida ja nyt on kirjojen vuoro. Kun päästään tarpeeksi littanaan, niin kaksiulotteisen median luvussa voidaan käyttää vain halvempia ja halvempia laitteita. Seuraavaksi on tavallisessa käytössä 3d medioiden vuoro, niin todellisuuden päälle rakennettavien asioiden (tekstitys vieraalla kielellä, informaatio ihmisestä jos hän sen sallii tai pahimmassa tapauksessa ilman jne.) mutta siihen on matkaa. Lisäksi toki tieteen mullistukset sovelletaan käyttöön - padini kertoo minulle nyt missä olen koska satelliittien atomikellot säädetään suhteellisuusteorian mukaan. Nyt kehitetään koneita jotka ottavat kvanttimekaniikan kummalliset ominaisuudet käyttöön.
Tämä johtaa muutoksiin niin kotonamme olevissa koneissa, serveripalveluissa, tehtaiden tuotantorakenteessa, aivan kaikilla tasoilla. Nyt toki 3d ilmenee erilaisissa konemallinnuksissa ja tehdas on nykyään paikka joka tulostaa tiedoston, joko joukkomitassa tai kerran. Pilvipalvelut perustuvat siihen, että koska serverihalli voi olla suurehko, ja siihen käytettävät investoinnit merkittäviä, saadaan laskutehoa ja muistia niin tolkuttomasti, että sekä säilytystilasta että dataliikenteestä saadaan käytännössä ilmaista. Tämä tarkoittaa että jos samalla myydään palvelu, voidaan säilytystilaa antaa käytännössä rajattomasti. Koska kaksiulotteiset objektit ja ääni - kirjojen sivut, valokuvat, video, musiikki jne. - eivät vie paljon tilaa, niitä voidaan asettaa tilaan rajatta. Melko pian ollaan tilanteessa jossa koko aiempi kulttuuri voidaan säilyttää yhdellä muistilla jokaisessa kodiss - kun teollisuus koettaa rakentaa virtuaalitiloja joiden kolmiulotteisuus vaatii enemmän. Siksi youtube ja facebook ovat olemassa - säilytystila on niin halpaa että epämääräiset mainostulot kattavat sen. Dropbox antaa kaikille 5 gigaa ilmaiseksi, koska ne jotka haluavat 500 tai enemmän maksavat kaiken muun vaikka niitä olisi 1% käyttäjistä. Toki tämä johtaa vaikeuksiin, kun NSA keksii, että viiden ikean tilassa voidaan säilyttää ja pitää loputtomiin datamainausta varten kaikki data mitä siirretään kaikkialla. Puolentoista vuoden kuluttua tilaa tarvitaan 2.5 ikeaa, kolmen vuoden päästä 1.25 ja niin edelleen. Ratkaisu tähän ei tietenkään ole ludiitismi, koska se että ei käytä näin mahtavaa julkaisuvoimaa ei ole askel eteenpäin. Askel eteenpäin on kryptografia josta edes NSA ei voi saada tolkkua, koska se perustuu alkulukuihin jotka on nostettu valtaviin potensseihin.
Internetin urlit riittävät mihin tahansa määrään lataus tai näyttösivuja joita voidaan luoda, ja koska kaikki on kopiotavissa, niin kaikki myös kopioidaan. Toki kehitystä ovat vieneet eteenpäin bitTorrentin kaltaiset sivut (vaikkapa vapaa julkaisusivu Pirate Bayssä) joilla liikenne on hajautettua eikä serverillä tarvitse olla kuin sivu joka määrittää koneiden välisen siirron suhteita. Kryptovaluutat voivat siirtää rahaa paikasta toiseen lähes ilmaiseksi, koska ne käyttävät laskutehoa joka suurelta osin jää käyttämättä kotikoneilla ja jopa puhelimissa. Idiootit pitävät älypuhelimia vain tapana jolla hipsterit voivat lähettää instagrammiin kuvia kaakaostaan, ja niitä epäilemättä käytetäänkin niin. Fundamentaalisesti ne kuitenkin ovat voimakkaita tietokoneita jotka mahtuvat taskuun, ja jotka eivät siksi voi olla muuttamatta maailmaa.
Tehtaissa on tapahtunut erottuminen varsinaisen tuotannon ja suunnittelun välillä - ne eivät enää ole sama asia. Jos Gutenbergin laatoissa laatat itse olivat kirja jota vain tehtiin paljon niin tulostin voi painaa yhden kirjan ja mielivaltaisen konfiguraation kirjaimia. Näitä kirjoja voidaan tehdä joko yksi tai mielivaltainen määrä - toki kappalehinta halpenee, mutta 1 on jo ostettavissa, jolloin tarvepainatus muuttaa logiikan siten, että kaikki kirjat voidaan ottaa tiedostoina sisään, ja niitä voidaan printata tilauksen mukaan. 3d printterit ovat kiinnostavia samasta syystä, joskaan eivät kotikäytössä vaan pienehköissä tehtaissa - koko luo rajoituksen, pienissä asunnoissa ei vain ole mieltä pitää konetta joka voi printata tuolin, puhumattakaan seinistä tai sitä suuremmista esineistä. Nyt toki lupaus on "printtaa älytöntä muovikrääsää kotona!" mutta jos tuoli, lampunvarjostin ja mitä nyt keksii tarvitsevansa on tulostettavissa, niin miksi se pitäisi valmistaa kiinassa? Cad tiedosto voi pitää sisällään minkä tahansa esineen. Tämä tarkoittaa tietenkin myös että kaikkia näitä tiedostoja voidaan jakaa vapautuneesti.
Mitä tämä muuttaa?
1. Keskeinen tuotantoväline, tietokone, on koko väestön hallussa kotikäytössä. Sellainen minkä tuottaminen oli mahdollista vain massiivisessa skaalassa, on nyt kaikilla. Tuotannon demokratisoituminen.
2. Hyllytila on rajatonta. Kun vertaamme kirjaa kaupassa tai lehden sivua, näiden markkinat ovat rajalliset. Jos sama asia on tiedosto joka voidaan näyttää kotikoneilla, niin aivan kaikki voidaan ottaa sisään, ja jättää markkinat järjestämään informaation. Runsauden ekonomia.
3. Sama koskee tuotantoa. Kuka tahansa voi laittaa onDemand kirjan markkinoille käytännössä ilmaiseksi. Asiakas maksaa painamisen, joten tuotantoriskiä ei ole. Sama koskee suurempaa ja suurempaa osaa tuotantoa. Tarvepainatus.
4. Marxilainen ajatus että "se joka kontrolloi tuotantovälineitä määrää siitä mikä on mahdollista" on ohi - turhamainen lehden päätoimittaja voi estää liian kriittistä toimittajaa toimimasta, vaikka hän olisi loistava tuote. Tämä on kapitalismin periaatteiden vastaista mutta se on mahdollista joten niin myös tehdään koska valta korruptoi. Google ei päätä siitä mitä kirjoitan blogspottiin. Se ei ehdi eikä ole siitä kiinnostunut. Runsauden ekonomian seuraus.
5. Materiaalinen tuotanto on, sanoaksemme asian kevyesti, kompleksista. Tämä johtaa kasvavaan määrään automatisaatiota ja siksi kasvavaan määrään teknololgista tuottavuutta. Ensinnäkin, se miten paljon tarvitaan ihmisiä tuotantoon vähenee, yksinkertaisesti suurelle osalle ei ole hommia. Toisekseen kognition rajat tulevat vastaan. Kyse ei ole "tavallisista ihmisistä" ja "vähälahjaisista" vaan tavallisista ihmisistä ja poikkeuksellisen nerokkaista. En osaa, enkä tule koskaan osaamaan suunnitella älypuhelinta. Ikinä. Siihen tarvitaan aivan toisenlainen kognitiivinen profiili jollaista suurella osaa ihmisistä ei ole. Olen monessa asiassa poikkeuksellisen älykäs, mutta en oikeissa asioissa tältä kannalta. Toisekseen teknologian muutoksen nopeus saa aikaan kasvavan kohtaanto-ongelman. Ihmiset eivät yksinkertaisesti voi olla "siirrettävissä" tuotannon vaiheesta toiseen. Teknologinen työttömyys, eikä kasvavaa joukkoa ihmisiä voida pitää etsimässä ruokaa sieltä mistä he sitä saavat, mikä jo viittaa seuraavan lopputulemaan.
6. Tuotannon keskeisten alojen siirtyminen palkkatyön ulkopuolelle, koska ne on radikaalisti hajautettu. Idiootit ajattelevat facebookkia paikkana jossa olla turhamainen ja laittaa kuvia itsestään jakoon, ja sitä toki siihen käytetään, mutta yksinkertaisesti memeettiset verkostot - irc kanavat, facebook, foorumit ja mitä niitä onkaan - ovat työpajoja, joissa siirrämme informaatioesineitä tosillemme. Väestö kokonaisuudessaan tekee rajattoman hyllyn sisällön järjestämisen. Jos nyt niitä käytetäänkin lampaiden heittelyyn, niin toki ajan kanssa ihmiset oppivat jakamaan kiinnostavaa informaatiota. Perustulo. Työtön väestö on tuottavaa koska heillä on samat tuotantovälineet. Perustulolla ei siis ole mitään tekemistä politiikan kanssa, se on teknologinen välttämättömyys. Politiikkaa voidaan kuitenkin käyttää luddiitismin vahinkojen korjaamiseen.
7. Teknologinen työttömyys ei siis oikeasti ole työttömyyttä, se on vain vapaa tuotannon alue. Koska tätä aluetta ei voida kontrolloida, kaikki mitä voidaan kopioida, kopioidaan ja kaikkea mitä voidaan näyttää jollain näytöllä eli toistaa, voidaan myös kopioida. Tämä tarkoittaa virtuaalisen tuotannon sosialisoimista, mitä toisenlaiset idiootit kutsuvat "piratismiksi" - mutta se ei ole varastamista, vaan sosialisoimista, koska kaikki mikä kerran laitetaan esiin, kuuluu kaikille. Tämä sopii erityisen hyvin taiteelle ja tieteelle, missä näin on tarkoituskin olla.
Koska kuten jo sanoin, tämä koskee jo kaikkia, mutta tämä efekti tulee vain lisääntymään. Tietokoneet eivät ole kerskakulutusta. Niillä toki on tämäkin funktio, mutta perustavasti ne ovat tapa jolla maailma toimii. Mainitsemistani syistä juuri työttömät ovat se ryhmä jonka on tultava tietoisiksi itsestään luokkana ja muutettava maailma. Niin sanotut työläiset ovat vain joukko joka yrittää pitää kynsin ja hampain kiinni kuolleesta maailmasta. Tietokoneisiin liittyy ongelmia, mutta ne ovat ainoa lifeline uuteen maailmaan. Vaikka kaikesta muusta voitaisiin tinkiä, Mooren Laista ei koskaan. Jos siis jokatapauksessa edessämme on uusi maailma, jossa ihmiset ovat vapaita tekemään ja tuottamaan mitä tahtovat. Jos voimme olla näin vapaita kapitalismissa, miksi emme säilyttäisi kapitalismia? Voidaan toki väitellä missä määrin kapitalismi on antanut meille Mooren lain. Väittäisin itse että sen on antanut tieteellinen kehitys ja sota - tarkemmin kylmä sota. Ilman kylmää sotaa internettiä ei olisi rakennettu hajautetuksi, koska sen funktio oli kestää ydinsota. Tätä tieteellistä työtä joka johti mainittuihin voimiin tehtiin myös kansojen vankilassa Neuvostoliitossa ja tiede joka sitä ajoi oli lännessäkin aivan toisissa kantimissa kuin siinä mikä tuottaa voittoa. Yhtäkaikki voidaan myös ajatella että moinen teknologia olisii kehittynyt joka tapauksessa, tai että tällä alalla kapitalistinen suunniteltu hajoaminen on hyvä asia, koska miksi pitää yli 5 vuotta kone, jos siinä ajassa on jo luotu uusi maailma? Sillä ei ole kuitenkaan väliä. On katsottava eteenpäin.
Kapitalismia ei voida säilyttää. Se rakentuu rajattomalle kasvulle kaikilla aloilla, ei vain tietotekniikan tehossa. Sitä ei voida pitää, koska luonnonvarat ovat rajalliset. Niin yksinkertaista. Sikäli vaihtoehdot ovat vain sotilasvalta tai jokin muu tekniikka, joka pystyy rajoittamaan tuotantoa. Kyse on siitä ovatko ihmiset tuotannon ulkopuolella vapaita, ja saammeko torjuttua neukkutyylisen irrationalismin, jossa ihmiset laitetaan kaivamaan ojaa vain koska työläiset vaativat muitakin olemaan työläisiä. Nykyinen maailmammekin on sitä toki jo täynnä - ja tietenkin on torjuttava yhä absurdimmaksi muuttuva hetkeksi torjuttu luokkayhteiskunta, jossa toiset ovat olemassa siivotakseen toisten lattiota, tarjotakseen heidän kahvinsa, pyyhkiäkseen porvarin vessassakäynnin aikana ja niin edelleen, jossa aikuiset ihmiset eivät siivoa omia kotejaan ja leikkaa ystäviensä hiuksia ja omia hiuksiaan. 5, 10, 20, 40 prosentta väestöstä ei voida pitää etsimässä ruokaa sieltä mistä he sitä saavat, koska sellainen joukko on liian vahva. Meitä ei voida pitää ilman ostovoimaa, koska mihis myyt tuotteesi jos kellään ei ole rahaa. Eikä voida tuottaa mielipuolisuuksia loputtomiin, se vain maksaa ja se saa aikaan sisällissodan. Mutta menkäämme eteenpäin kapitalismista.
Kropotkin ajatteli edellisen teollisen vallankumouksen kynnyksellä että kaikki voitaisiin tehdä 4 tunnilla työtä ja toisella 4 tunnilla joka olisi käytettävissä vapaasti itsensä ja maailman kehittämiseen ja oli siinä aivan oikeassa. Nyt riittää verrattomasti pienempi määrä pakollista raadantaa. Miten kuitenkaan voimme yhdistää vapauden ja rajoitukset? On selvää ettei kaiken hinta voi olla 0 ja jätettäisiin kaikki valikoimaan mikä heistä on kohtuullista, koska emme tiedä. Emme osaa arvioida hankkimamme tuotteen ekologista painoa. Se on mahdotonta.
Ehdotan että tietenkin säilytämme kaikille kotikoneen ja kannettavan näytön, joka vastaa nykyisiä padeja, jotka tietenkin voivat jatkuvasti parantua ja yhdessä voimme alkaa myös tukia kolmiulotteisia virtuaalisia maailmoja. 3d printteri teollisessa tehossa tulee olla jokaisessa korttelissa tai taloyhtiössä, jopa talossa, niinkuin nykyiset pesulat. Muutoin tietotekniikan takia monella alalla voi olla rajattomat markkinat, kaikki tuotteet voivat olla esillä ja nämä kotien vapaat työpajat - kuten jo nyt - toimivat anarkistisen kommunismin periaatteiden mukaan. Eräänlainen raha olisi kuitenkin olemassa, joka pohjautuisi jonkenlaisiin kryptovaluutoihin, kuten bitCoiniin. Se ei kuitenkaan olisi raha jota saadaan työstä, työ olisi järjestettyä, mutta vain välttämättömyyksien osalta. Valuutan kokonaismäärä vastaisi yksinkertaisesti kestäviä päästöjä - koska me kaikki haluamme joitain esineitä, mutta kaikki tuotanto kuluttaa joitain luonnonvaroja, nykyään tunnemme syyllisyyttä koska tämä ei ole hallittavaa eikä ymmärrettävää. Tietenkin kaikille annettu perustaso - pieni asunto, riittävä määrä ruokaa, niin että saamme kylliksemme mutta mikään ei pilaannu ja niin edelleen on vakio. Mutta olemme vapaat sisustamaan sen aivan kuten tahdomme, kuten nykyäänkin niille joilla on paljon rahaa. Voimme koneellamme suunnitella itse vihkomme ja kirjamme ja mitä tahdommekin, tai sitten voimme valikoida ne loputtomasta hyllystä. Tällöin paine hintojen laskemiseen tarkoittaa teknologian kehittämistä. Epäilemättä jotkin näistä tarvitsevat keskittämistä, jopa mainittua sotilasvaltaa. Se on kuitenkin hyvin rajattu valta. Jos konesuunnittelija ei ole hyvä, hän voi milloin vain lähteä ja mennä muualle, eikä siihen kuole. Hän on vapaa kehittämään itseään kuten tahtoo. Steve Jobs on osoittanut ettei hyviä tietokoneita voida tehdä ilman autoritaarisuutta. Vapaa softa voi olla paikallaan, mutta taiteilijan on tehtävä lopputuote, ja taide on diktatuuri. Jos autoritaarisuus on kuitenkin hyvin, hyvin rajatulla alueella, sillä ei ole väliä.
Kapitalismi muistuttaa peliä, ja sen palkkiojärjestelmä on sama kuin vaikkapa pelissä Robot Unicorn Attac - siinä on pieniä tehtäviä "työ", josta saa palkintoja, pelirahaa "palkka" jolla voi sitten modifioida unikorniaan "kulutus" sekä työkaluilla että identiteettimarkkerilla kuten prinsessaponi tai musta hevonen jne. ja me toki kaikki harjoitamme joitain tälläisiä. Itselleni niitä ovat vaikkapa Paper Blancsin hienot kirjat ja tachenin taidekirjat, niin pöljiä ja turhamaisia kuin ne tavallaan ovatkin, mutta me kaikki kaipaamme jotain kaunista ympärillemme. Voidaan toki miettiä, pitäisikö syvempien motiivien lisäksi järjestelmässä olla jonkenlaista pelirahaa. Niin että ekologisen kokonaismäärän lisäksi jos vaikkapa tekee jonkin merkittävän keksinnön, saisi jonkun pienen palkinnon, kuten korotetun rahamäärän hetkeksi. Vaiko sittenkin vain energy pointteja, jonkenlaisia sinänsä tyhjiä valuuttamuotoja? Näitä incentiivejä voi toki miettiä. Olennaista kuitenkin on, että kaikille olisi varmistettu perusta.
Tiellä tähän maailmaan me työttömät olemme uuden maailman siemen. Kaiken muun on väistyttävä tieltämme.