Tyytyväinen olo

Feb 28, 2007 21:47


Maailmassa on jotain hyvää. Sää on lauhtunut ja lenkkeily on huomattavasti mukavempaa kuin aiemmin kylmällä kaudella. Tämän päivän lenkistä olen tavattoman ylpeä, vaikkakin sen seurauksena olivat läpeensä märät lenkkivaatteet (pääosin hien takia). Päivän lenkkinä oli 6,7 km ja sain sen suoritettua aikaan 44 minuuttia ja se antaa keskinopeudeksi noin 9,1 km/h! Oma ennätykseni keskinopeuksissa =)

Sitten niitä huonompia uutisia. Ylihuomenna on fmp:stä ensimmäinen välikoe ja olen melkein paniikissa sen takia. Onneksi sinne saa ottaa yhden sivun mittaisen luntin, mutta en vain oikein tiedä mitä noista kaavoista lunttiin merkkaisin ja mitä jättäisin pois. Laskimiahan meillä ei tietenkään saa olla mukana, eikä taulukoita.

Minun mieleni tekee cappucinoa, joten taidan käydä huomenna aamupäivällä Elosella taas, kun ei se siellä ole paljoa kalliimpaa kuin Yliopiston kirjaston kahviossakaan, mutta lisukkeet taitavat ihme kyllä olla melkolailla samanhintaisia (tosin laadultaan parempia).

Ajatus

Monet viettävät puolet ajastaan unelmoiden siitä, mitä heillä voisi olla, elleivät he olisi käyttäneet puolta ajastaan unelmoimiseen.

- Alexander Woolcott -

välikoe, cappucino, lenkkeily

Previous post Next post
Up