Suomalaisuudesta
Berg en Dal, tai ainakin De Holdeurn, on peittynyt usvaan. Nijmegenissa sataa tihuuttaa kuin maaliskuussa ikään. Busseissa on ensimmäistä kertaa täyttä muutenkin kuin ruuhka-aikaan.
Eilisen irkkupubireissun jälkeen oli hyvä herätä sateen ropinaan ikkunassa, käydä suihkussa ja syödä aamupalaa rauhassa. Luulen, että Hollanti tekee hyvää elämäntavoilleni; olen oppinut syömään aamupalaa ja heräämään jopa tuntia ennen lähtöä. Käveltyä tulee väkisinkin enemmän kuin tarpeeksi ja opiskelu tuntuu mielekkäältä kun opittavana on paikallinen kieli eikä mitään muuta. Jos tää jatkuu edes melkein samanlaisena sitten Groningenissa kun virallinen vaihtokausi alkaa, niin hienoa.
Niin mahtavia kun nää kanssakielikurssilaiset onkin, viisi päivää samoissa tiloissa koko ajan jonkun seurassa alkaa tuntua vaivalloiselta. Onneksi olen aina osannut ottaa omaa tilaa kun siltä tuntuu, ja tänään lähdinkin heti oppituntien jälkeen yksin kaupungille enkä jäänyt muiden kanssa istumaan nettiin koulun koneille. Sade tuntui yltyneen päivän mittaan, ja keskusta oli varsinainen kaatosadealue. Kuulokkeista kaikuva musiikki, harvinainen yksinolo ja Nijmegen ylipäätään sai sateen kuitenkin vain kuulumaan kuvaan mukaan eikä mikään olisi saanut lähtemään takaisin koululle lämpimään sadesuojaan muiden seuraan.
Kävin ruokakaupassa, en sen kummempaa, mutta jo niin yksinkertainen asia kuin koko bussimatka yksin ilman kenenkään seuraa virkisti ihmeen paljon. Takaisin palattuani vietin vielä aikaa omassa asunnossa, laitoin ruokaa ensimmäistä kertaa siellä enkä isommassa yhteistilassa ja tein kotitehtävät itsekseni ennen kuin kumpikaan kämppiksistä ehti takaisin. Nyt on taas enemmän kuin mukavaa istua muiden kanssa yhteistiloissa dataamassa ja vaihtamassa pari sanaa silloin tällöin. Ajattelin vielä lakata kynnet, juoda Rochefort 10:ni loppuun (2,50€ kaupasta!) ja ehkä lueskella jotain ennen aikaista nukkumaanmenoa - taas yksi uusista tavoistani, joka oli muka jotenkin mahdoton saavutus kotona.
Ei sillä, että vielä kehtaisin väittää meneväni ajoissa nukkumaan aina. Eilenkin päädyttiin takaisin kämpille varmaan lähempänä yhtä, ja istuin vielä koneella puoli kolmeen tai jonnekin. Lukujärjestys on kuitenkin ajoitettu niin, että tiistaisin ja torstaisin tunnit alkaa vasta yhdeltä, ja ollaan aika hyvin ajoitettu illanviettojamme sen mukaan, miten tarvitsee seuraavana aamuna herätä. Tuntien torkuttamisen sijaan olenkin siis aamulla painanut torkkua kerran ja noussut ylös ennen kuin se kymmenen minuuttia on kulunut - toki myöhempään kuin huonekaverini ja vierushuoneen tyttö, mutta tunti aikaa ennen lähtöä on enemmän kuin tarpeeksi allekirjoittaneelle.
Ulkona sataa vieläkin, ropinasta ja tuulesta päätellen jopa kovempaa kuin päivällä. Kuulostaa kesän rankkasateilta, vaikka pimeys viekin ajatuksia enemmän kovien syysmyrskyjen suuntaan. Nyt voi vaan todeta, että onneksi päätin viime huhtikuussa hakea vaihtoon jahkailuista huolimatta, koska jo tällä kokemuksella voisi olla tyytyväinen omiin saavutuksiinsa melko pitkään. Ja silti täytyy olla hurjan kiitollinen siitä puolestatoista tunnista, jonka vietin itsekseni kaupungilla vesisateessa musiikin kanssa. Välillä on hyvä olla ihan itsekseen, mieluiten satojen tuntemattomien joukossa sillä täysin tyhjiin paikkoihin liittyy niin voimakkaasti itsensä etsimistä ja ajattelua ettei ehdi samalla tavalla nauttia.
Kaivattiin salmiakkia, oikeaa ruisleipää ja Fazerin sinistä tänään suomalaisten kanssa. Muista vain Christoffer ymmärtää salmiakin hienouden, muille jo hollantilainen melkein-muttei-ihan-salmiakki on jo mahdotonta syötävää.
Eilisen irkkupubireissun jälkeen oli hyvä herätä sateen ropinaan ikkunassa, käydä suihkussa ja syödä aamupalaa rauhassa. Luulen, että Hollanti tekee hyvää elämäntavoilleni; olen oppinut syömään aamupalaa ja heräämään jopa tuntia ennen lähtöä. Käveltyä tulee väkisinkin enemmän kuin tarpeeksi ja opiskelu tuntuu mielekkäältä kun opittavana on paikallinen kieli eikä mitään muuta. Jos tää jatkuu edes melkein samanlaisena sitten Groningenissa kun virallinen vaihtokausi alkaa, niin hienoa.
Niin mahtavia kun nää kanssakielikurssilaiset onkin, viisi päivää samoissa tiloissa koko ajan jonkun seurassa alkaa tuntua vaivalloiselta. Onneksi olen aina osannut ottaa omaa tilaa kun siltä tuntuu, ja tänään lähdinkin heti oppituntien jälkeen yksin kaupungille enkä jäänyt muiden kanssa istumaan nettiin koulun koneille. Sade tuntui yltyneen päivän mittaan, ja keskusta oli varsinainen kaatosadealue. Kuulokkeista kaikuva musiikki, harvinainen yksinolo ja Nijmegen ylipäätään sai sateen kuitenkin vain kuulumaan kuvaan mukaan eikä mikään olisi saanut lähtemään takaisin koululle lämpimään sadesuojaan muiden seuraan.
Kävin ruokakaupassa, en sen kummempaa, mutta jo niin yksinkertainen asia kuin koko bussimatka yksin ilman kenenkään seuraa virkisti ihmeen paljon. Takaisin palattuani vietin vielä aikaa omassa asunnossa, laitoin ruokaa ensimmäistä kertaa siellä enkä isommassa yhteistilassa ja tein kotitehtävät itsekseni ennen kuin kumpikaan kämppiksistä ehti takaisin. Nyt on taas enemmän kuin mukavaa istua muiden kanssa yhteistiloissa dataamassa ja vaihtamassa pari sanaa silloin tällöin. Ajattelin vielä lakata kynnet, juoda Rochefort 10:ni loppuun (2,50€ kaupasta!) ja ehkä lueskella jotain ennen aikaista nukkumaanmenoa - taas yksi uusista tavoistani, joka oli muka jotenkin mahdoton saavutus kotona.
Ei sillä, että vielä kehtaisin väittää meneväni ajoissa nukkumaan aina. Eilenkin päädyttiin takaisin kämpille varmaan lähempänä yhtä, ja istuin vielä koneella puoli kolmeen tai jonnekin. Lukujärjestys on kuitenkin ajoitettu niin, että tiistaisin ja torstaisin tunnit alkaa vasta yhdeltä, ja ollaan aika hyvin ajoitettu illanviettojamme sen mukaan, miten tarvitsee seuraavana aamuna herätä. Tuntien torkuttamisen sijaan olenkin siis aamulla painanut torkkua kerran ja noussut ylös ennen kuin se kymmenen minuuttia on kulunut - toki myöhempään kuin huonekaverini ja vierushuoneen tyttö, mutta tunti aikaa ennen lähtöä on enemmän kuin tarpeeksi allekirjoittaneelle.
Ulkona sataa vieläkin, ropinasta ja tuulesta päätellen jopa kovempaa kuin päivällä. Kuulostaa kesän rankkasateilta, vaikka pimeys viekin ajatuksia enemmän kovien syysmyrskyjen suuntaan. Nyt voi vaan todeta, että onneksi päätin viime huhtikuussa hakea vaihtoon jahkailuista huolimatta, koska jo tällä kokemuksella voisi olla tyytyväinen omiin saavutuksiinsa melko pitkään. Ja silti täytyy olla hurjan kiitollinen siitä puolestatoista tunnista, jonka vietin itsekseni kaupungilla vesisateessa musiikin kanssa. Välillä on hyvä olla ihan itsekseen, mieluiten satojen tuntemattomien joukossa sillä täysin tyhjiin paikkoihin liittyy niin voimakkaasti itsensä etsimistä ja ajattelua ettei ehdi samalla tavalla nauttia.
Kaivattiin salmiakkia, oikeaa ruisleipää ja Fazerin sinistä tänään suomalaisten kanssa. Muista vain Christoffer ymmärtää salmiakin hienouden, muille jo hollantilainen melkein-muttei-ihan-salmiakki on jo mahdotonta syötävää.