Muutakin kuin :-) ?
Kirjoitin tässä eräänä päivänä viestiä ja lisäsin tekstin perään taas hymiön. Ja pyyhin sen pois koska se ei ehkä sittenkään oikein sopinut siihen. Mutta jotenkin virke tuntui silti kaipaavan loppuunsa jotain enemmän kuin vain pisteen tai huuto- tai kysymysmerkin. Virkkeestä tuntui jäävän puuttumaan jotain ilman hymiötä. Huomasin käyttäväni hymiöitäi kuin välimerkkejä - niitä oli melkein jokaisen virkkeen lopussa, tai ainakin jokaisen kappaleen lopussa.
Olen kuullut sanottavan, että liikaa hymiöitä sisältävä teksti on rauhatonta ja rasittavaa lukea, joten yritin karsia ja vähentää niitä. Mutta ilman :-) -hymiötä virkkeet tuntuivat jotenkin vaillinaisilta, tunteettomilta ja tylyiltä, ja ajatus näytti jäävän roikkumaan keskeneräisenä. Miksi ihmeessä, koska sanat eivät olleet mitenkään tylyjä vaan aivan tavallisia ja neutraaleja?
En ole kielentutkija, joten arvaan, että kyse on tottumuksesta. Hymiöitä on niin tottunut käyttämään ja lukemaan, että niistä on tullut kiinteä osa tekstiä - niillä on oma merkityksensä ja osuutensa kirjallisessa ilmaisussa aivan kuin ! ja ? -merkeillä. Samahan sanojenkin kanssa on, niiden merkitys ja sävy syntyy yhteyksistä, joissa totumme kuulemaan niitä. Olen tottunut lukemaan lauseen sävyn hymiöstä, joten ilman sitä se tuntuu puuttuvan.
Joten jos haluan poistaa ja vähentää hymiöitä, minun täytyy ilmaista hymiön sisältämä informaatio jotenkin muuten, sanoilla.
Siinä kohtaa aloin miettiä, onko jopa niin, että hymiöiden käyttäminen on sallinut minun kaventaa kirjallista ilmaisuani? Onhan laiskan helpompi ja nopeampi kuitata ajatus kolmen merkin hymiöllä kuin selittää sitä monella sanalla seikkaperäisesti. Olemmeko alkaneet kirjoittaa sanoihin pelkän karun asian ja siirtäneet tunnesisällön hymiöihin, niin että kun hymiöt karsitaan pois, jäljelle jäävä ilmaisu tuntuu karulta? Emmekö enää osaa käyttää sanoja kertomaan mitä haluamme sanoa? Siis mitä todella tarkoitamme sanoa? Koska hymiöt ovat helppo, nopea ja suoraviivainen tapa ilmaista ajatuksiaan, niitä tulee käyttäneeksi aina vain useammin. Toisaalta käytettävissä on lopulta aika suppea valikoima ilmaisuja: :-) ;-) :-( :-/ :-l (jollei halua riskeerata monimutkaisempien ja todennäköisesti lukijalle tuntemattomien hymiöiden kanssa) joten ilmaisu kapenee entisestään. Olen usein kaivannut silmienpöyrittelyhymiötä, olankohtautushymiötä tai ironiahymiötä, mutta en ole vielä löytänyt, siis noista välimerkeillä tehtävistä. Animoidut hymiöt ovat tietysti ihan oma lukunsa - viesteissäni lukee joskus "tähän se paniikissa ympäriinsä säntäilevä hymiö".
Johtopäätös: kirjoitustaitoni on rapistunut ja rapistuu entisestään, jos en vähennä hymiöiden käyttöä ja ala miettiä, miten kirjoittaisin sävyn ja tunnesisällön itse tekstiin sen sijaan. Osattiinhan niin tehdä entisinä aikoinakin! Vastedes kirjoittaisin: "On kyllä ihan sellainen olo, että tekisi mieli säntäillä paniikissa ympäriinsä."
Toki on tilanteita, joissa hymiöt ovat tarpeen. Vaikka parhaansa yrittäisi, kirjoitettuun tekstiin on vaikeaa tai joskus aivan mahdotonta saada haluamaansa sävyä, ja siksi kirjoitettu teksti onkin paras väärinymmärrysten aiheuttaja. Varsinkin kirjoitettu sarkasmi on suorastaan viisaiden juoma, joka useinmiten olisi tarvinnut päälleen samanlaisen varoitusetiketin kuin tupakka-askit tai energiajuomatölkit: "Sisältää sarkasmia. Se voi väärin ymmärrettynä aiheuttaa ärtymystä ja suuttumusta."
Enkä sano, että hymiöitä ei saisi käyttää lainkaan tai etten itse vastedes enää niitä käyttäisi. Tekstareita käyttäessä tai chatissa tai kommentteja kirjoittassa on paljon helpompi ja nopeampi sekä vastata että vastaanottaa: "Kiitos! :-)" kuin "Kiitos paljon, hyvä juttu, minusta tuntui tosi hyvältä ja tulin iloiseksi, kun autoit minua niin nopeasti ja ystävällisesti." Ei niin, ettekö jälkimmäinen varmaan tuntuisi vastaanottajasta vielä paremmalta, mutta hyvältä tuntuu varmasti myös se, kun kiitosviesti tai vastaus kilahtaa takaisin samantien ja on luettavissa ilman scrollaamista tai joissain tapauksissa koko viestin avaamista. Mutta vaikka on monia yhteyksiä, joissa koruton ja nopea ilmaisu hymiöillä höystettynä on paikallaan tai jopa edellytys, toisaalta se ainakin minun kohdallani köyhdyttää ja kaventaa ilmaisua muuallakin, ja sitä vastaan haluan taistella edes omalla kohdallani. Netin sisällöt ja henkilökohtainen viestintä ovat yhä suurelta osin kirjoitettua tekstiä, joten taito sanoa asiansa täsmällisesti, tunnesisältö ja sävy mukaanlukien, on minusta yhä tärkeää. Nih!
Olen kuullut sanottavan, että liikaa hymiöitä sisältävä teksti on rauhatonta ja rasittavaa lukea, joten yritin karsia ja vähentää niitä. Mutta ilman :-) -hymiötä virkkeet tuntuivat jotenkin vaillinaisilta, tunteettomilta ja tylyiltä, ja ajatus näytti jäävän roikkumaan keskeneräisenä. Miksi ihmeessä, koska sanat eivät olleet mitenkään tylyjä vaan aivan tavallisia ja neutraaleja?
En ole kielentutkija, joten arvaan, että kyse on tottumuksesta. Hymiöitä on niin tottunut käyttämään ja lukemaan, että niistä on tullut kiinteä osa tekstiä - niillä on oma merkityksensä ja osuutensa kirjallisessa ilmaisussa aivan kuin ! ja ? -merkeillä. Samahan sanojenkin kanssa on, niiden merkitys ja sävy syntyy yhteyksistä, joissa totumme kuulemaan niitä. Olen tottunut lukemaan lauseen sävyn hymiöstä, joten ilman sitä se tuntuu puuttuvan.
Joten jos haluan poistaa ja vähentää hymiöitä, minun täytyy ilmaista hymiön sisältämä informaatio jotenkin muuten, sanoilla.
Siinä kohtaa aloin miettiä, onko jopa niin, että hymiöiden käyttäminen on sallinut minun kaventaa kirjallista ilmaisuani? Onhan laiskan helpompi ja nopeampi kuitata ajatus kolmen merkin hymiöllä kuin selittää sitä monella sanalla seikkaperäisesti. Olemmeko alkaneet kirjoittaa sanoihin pelkän karun asian ja siirtäneet tunnesisällön hymiöihin, niin että kun hymiöt karsitaan pois, jäljelle jäävä ilmaisu tuntuu karulta? Emmekö enää osaa käyttää sanoja kertomaan mitä haluamme sanoa? Siis mitä todella tarkoitamme sanoa? Koska hymiöt ovat helppo, nopea ja suoraviivainen tapa ilmaista ajatuksiaan, niitä tulee käyttäneeksi aina vain useammin. Toisaalta käytettävissä on lopulta aika suppea valikoima ilmaisuja: :-) ;-) :-( :-/ :-l (jollei halua riskeerata monimutkaisempien ja todennäköisesti lukijalle tuntemattomien hymiöiden kanssa) joten ilmaisu kapenee entisestään. Olen usein kaivannut silmienpöyrittelyhymiötä, olankohtautushymiötä tai ironiahymiötä, mutta en ole vielä löytänyt, siis noista välimerkeillä tehtävistä. Animoidut hymiöt ovat tietysti ihan oma lukunsa - viesteissäni lukee joskus "tähän se paniikissa ympäriinsä säntäilevä hymiö".
Johtopäätös: kirjoitustaitoni on rapistunut ja rapistuu entisestään, jos en vähennä hymiöiden käyttöä ja ala miettiä, miten kirjoittaisin sävyn ja tunnesisällön itse tekstiin sen sijaan. Osattiinhan niin tehdä entisinä aikoinakin! Vastedes kirjoittaisin: "On kyllä ihan sellainen olo, että tekisi mieli säntäillä paniikissa ympäriinsä."
Toki on tilanteita, joissa hymiöt ovat tarpeen. Vaikka parhaansa yrittäisi, kirjoitettuun tekstiin on vaikeaa tai joskus aivan mahdotonta saada haluamaansa sävyä, ja siksi kirjoitettu teksti onkin paras väärinymmärrysten aiheuttaja. Varsinkin kirjoitettu sarkasmi on suorastaan viisaiden juoma, joka useinmiten olisi tarvinnut päälleen samanlaisen varoitusetiketin kuin tupakka-askit tai energiajuomatölkit: "Sisältää sarkasmia. Se voi väärin ymmärrettynä aiheuttaa ärtymystä ja suuttumusta."
Enkä sano, että hymiöitä ei saisi käyttää lainkaan tai etten itse vastedes enää niitä käyttäisi. Tekstareita käyttäessä tai chatissa tai kommentteja kirjoittassa on paljon helpompi ja nopeampi sekä vastata että vastaanottaa: "Kiitos! :-)" kuin "Kiitos paljon, hyvä juttu, minusta tuntui tosi hyvältä ja tulin iloiseksi, kun autoit minua niin nopeasti ja ystävällisesti." Ei niin, ettekö jälkimmäinen varmaan tuntuisi vastaanottajasta vielä paremmalta, mutta hyvältä tuntuu varmasti myös se, kun kiitosviesti tai vastaus kilahtaa takaisin samantien ja on luettavissa ilman scrollaamista tai joissain tapauksissa koko viestin avaamista. Mutta vaikka on monia yhteyksiä, joissa koruton ja nopea ilmaisu hymiöillä höystettynä on paikallaan tai jopa edellytys, toisaalta se ainakin minun kohdallani köyhdyttää ja kaventaa ilmaisua muuallakin, ja sitä vastaan haluan taistella edes omalla kohdallani. Netin sisällöt ja henkilökohtainen viestintä ovat yhä suurelta osin kirjoitettua tekstiä, joten taito sanoa asiansa täsmällisesti, tunnesisältö ja sävy mukaanlukien, on minusta yhä tärkeää. Nih!