Jäätelökesä

May 19, 2010 19:03

Paikallisessa Maskussa pidettiin jonkin asteista näyttelyä / messutilaisuutta, jonne olin jollain ilveellä eksynyt.

Paikalle saapuu eräs henkilö, jonka kanssa en ole kovin hyvissä väleissä. Tämä henkilö kävelee minua vastaan, ja vaikka tilaisuudessa on hyvin väljää, hän kuitenkin pukkaa minua ja vetää vielä karateiskulla kyynärvarteeni. Kovaa. Vittuunnun koko mestaan ja tilaan taksin viemään minut torille parin kilometrin päähän.

Taksi pysähtyy liikennevaloihin kirjakaupan eteen ja jämähtää siihen. Käsken kuskia odottamaan siinä, kun kävelen näköetäisyydellä olevalle torille ostamaan jäätelöä.

Jäätelökioski onkin auki eikä jonoa ole. Ennen kuin ehdin edes makuvaihtoehtoja vilkaista, myyjätyttö alkaa pyörittää palloja aitovohveliin. Katsahdan makuvaihtoehtojen suuntaan, ainostaan huomatakseni, että niitä on vain yksi. Itsensä Jouni Hynysen suunnittelema annos, jossa verenpunainen mansikkasorbettipallo ja sen kyljessä kaksi vaaleanpunaista palloa. Ei hajuakaan, mitä makua.

Annokseni valmistuu, mukana on lisäksi mustia strösseleitä. Kaivan rahapussin esille. Tyttö pamauttaa hinnaksi 21 euroa, onhan kyseessä suuren rokkarin taideteos. Häkellyn ja etsin jostain hintatietoja. Kuvassa annoksen vieressä lukee 19 euroa. Ihmettelen ylimääräistä kahta euroa, ja myyjä ilmoittaa, että se tulee strösseleistä. Hän laittoi niitä minullekin, koska kaikki haluavat niitä. Kysyn, miksei se ole alunperin ilmoitettu hinnassa, johon saan nenäkkään vastauksen, että "Me myydään kato jätskiä".

Alan laskea hilujani ja yritän kasata niistä 21 euroa. Paikalle saapuu taksinkuljettajani, joka on jostain repinyt päälleen nuhjuisen popliinitakin, sekä poliisi, jolla on päässään englantilaisista sarjoista tuttu korkea kypärä. Samanlainen, kuin muumien poliisimestarilla. Yhdessä alamme laskea rahojani.

Rahojen seasta löytyy kiiltävä kahden euron kolikko, joka näyttää kummalliselta. Poliisi kertoo sen olevan erikoispainos ja miljoonien arvoinen. En kehtaa antaa sitä pois ja laitan sen taskuuni. Tämän jälkeen käteeni sattuu kaksi hopeista, pikkurillin kynnen kokoista 195 jenin kolikkoa. Suomessa kun ollaan, ne eivät kelpaa. Nekin päätyvät taskuuni.

Herään näillä paikkeilla. En koskaan saanut kasaan 21 euroa enkä siis päässyt maistamaan Jouni Hynysen suunnittelemaa jäätelöannosta.

kesä'10

Previous post Next post
Up