Tiskejä ja muita sirkushuveja
Avatumisissa kotimaan suuntaan on aina aikamoiset paineet; monesti kaverit ottaa yhteyttä tyyliin "mulle ei kuulu mitään, mutta sulle varmaan kuuluu jotain järjettömän hienoa?" Öh, ei. Se, että on ulkomailla unohtuu varsin nopeasti, kun luennoilla ja ruokakaupassa on käytävä ja rahojen riitettävä. Toki voisin yksityiskohtaisesti kuvailla kävelyjäni Sainsbury'sille ja takaisin, mutta siitä olisi glamour aika kaukana. Tosin viime kauppareissulla näin elämäni isoimman hämähäkin tekemässä verkkoaan lyhtypylvääseen.
Olen vähitellen herännyt siihen todellisuuteen, että koulun eteen on tehtävä jotain. En ole tähänasteisella yliopistourallani kirjoittanut vielä yhtään ainutta esseetä (ihan oikeasti, olenhan käännös"tieteilijä"), ja nyt pitäisi pykätä kaksi ennen joulua. Aiheet ovat kyllä ihan mielenkiintoisia, mutta inhoan syvästi tieteellisen tekstin kirjoittamista. Kirjoittelisin mieluusti omista havainnoistani, mutta kun ne täytyy liittää teoriapohjaan täysin toisenlaisella lähdeviitetekniikalla kuin mihin on tottunut, kiinnostukseni lopahtaa saman tien.
Muutenkaan ei oikein malta odottaa joulua. Jotenkin olen aika täynnä kylmyyttä, kosteutta ja kimppa-asumista. Tämä asunnon jakaminen tekee varmaan mulle oikein hyvää, mutta aikansa kutakin. Melkein joka päivä joudun muistuttamaan itseäni, että en ole näiden ihmisten äiti; minun hommani ei ole siivota heidän jälkiään. Kämppikseni ovat kaikki herttaisia, mutta kovin erilaisia tavoiltaan kuin minä. Espanjalainen kämppikseni esimerkiksi kokkaa joka ilta kunnon ruokaa, mikä sinänsä onkin ihailtavaa, mutta hän myös ihanaisen välimerelliseen tapaan käyttää litrakaupalla oliiviöljyä, joka sitten lainehtii pitkin hellaa niin kauan kunnes jollain toisella menee hermot ja putsaa sen. Muutenkin minua välillä etoo laittaa ruokaa keittiössä, jossa saksalaisen kämppikseni mielestä on täysin luonnollista jättää tortellinit hellalle kattilaan yöksi ja jatkaa niiden popsimista seuraavana päivänä... Jotkut keittiö-erot ovat vain hilpeitä: ainakin yksi kämppiksistäni (en ole saanut selville kuka) ei tiskattuaan huuhtele astioita, vaan laittaa ne saippuavettä valuvina kuivumaan. Mietin vain välillä, kuinka paljon yhden ihmisiän aikana on terveellistä syödä Fairya.
Kaikesta huolimatta kämppikseni ovat kuitenkin mukavia ja reiluja tyttöjä, jotka pitävät kiinni yhdessä sovituista jutuista. Olisi kamalaa, jos aina vessassa tai suihkussa käydessä joutuisi laittamaan makuuhuoneen oven lukkoon. Se, että espanjalaisen poikakaveri asuu käytännössä viidentenä kämppiksenä meillä on sentään pientä.
Välillä on vaikeaa muistaa, että jouluun tosiaan on niin vähän aikaa, kun ulkona on lehdet puissa ja nurmikko vihertää. Ilma on myös ollut suhteellisen lämmin, kymmenisen astetta. Parin päivän ajan saatiin kuitenkin kokea, mitä mahdollinen talvi tulee olemaan. En olisi ikinä voinut kuvitella, että parin plusasteen sää voi tuntua niin kylmältä, kun siihen yhdistetään n. 95% suhteellinen ilmankosteus ja navakka tuuli. Vaikka kuinka puki päälleen lisää kerroksia, se ei vaan auttanut. Jäätävä kosteus tuli toki myös sisälle, eikä pikkuisesta patteristani ollut sille vastusta. Se oli aivan käsittämättömän kamalaa. Huvittavinta oli, että kun lämpötila sitten yhdeksi päiväksi laski oikeasti pakkasen puolelle, en ollut yhtään kylmissäni. Ilma oli kirkas ja raikas, ja aurinko paistoi. Olin ihan että tämän minä kyllä hallitsen, näitä lisää.
Talojen eristys ON kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Repeilin itsekseni, kun radiossa kerrottiin uudesta (sinänsä oikein järkevästä) kampanjasta energian säästämiseksi: kun keittää itselleen teetä, pitäisi keittimeen laittaa vain sen verran vettä kuin oikeasti käyttää, eikä lämmittää litraa vettä yhtä mukillista varten. Onhan tuo ihan totta, mutta kyllä se vähän hymyilytti, kun makoilin ikkunan alla olevassa sängyssäni ja kasvoilleni oikeasti TUULI suljetusta ikkunasta. Joka ilta kiskon sängyn keskelle huonetta, koska niin kauan kuin se oli ikkunan alla, olin myös jatkuvassa flunssassa vedon takia. Aamulla ikkunat taas valuu vettä, kun kosteus on tiivistynyt kylmään lasiin. Luulisi oikeasti, että ei olisi niin vaikeata rakentaa kunnollisia taloja, mutta kyllä se ilmeisesti on. Aluksi kuvittelin, että eristys on näin huono vain halvalla kyhätyissä opiskelija-asunnoissa, mutta yksityisellä asuvat kaverit sanoo tilanteen olevan ihan sama sielläkin. Energian säästäminen teenkeitossa on hieno asia, mutta ehkä vähän pisara valtameressä niin kauan kuin talojen lämmityksessä puhalletaan rahaa ja sähköä (ja öljyä and whatnot) taivaan tuuliin. Mutta niin, britit eivät ole ennenkään olleet muutospostiivista kansaa: if it ain't broken, why fix it? Ja tällä maalla on ydinaseita, voi hyvänen aika...
On vaikea muistaa, että Britannia on sodassa oleva maa. Itse asiassa tämä tuli mieleeni vasta, kun ihmettelin ihmisten rintapieliin yhtäkkiä ilmestyneitä paperiunikkoja. Kävi ilmi, että niitä kannetaan Remembrance Dayn, veteraanien muistopäivän kunniaksi. Vasta silloin tuli mieleen, että veteraanit voivat täällä oikeasti olla kaksikymppisiä Irakista tulevia poikia. Aikamoista. Mutta on kyllä mielenkiintoista, että unikkoja kantavat ihan kaikenikäiset ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista. En voisi Suomessa kuvitella koko kansan kantavan jotain veteraaneja kunnioittavia symboleja, ja meillä on sentään jäljellä enää muutama vanha pappa.
Toinen kansallinen juhlapäivä, joka on saanut huomiota, on Guy Fawkes Day eli Bonfire Night. Guy Fawkes yritti ilmeisesti joskus 1700-luvulla (?) räjäyttää Parlamentin, ja hänen epäonnistumistaan juhlitaan edelleen kokoilla, joissa poltetaan olki-Guy-Hawkseja. Tai jotain. (En minä tiedä, lisätietoa voi etsiä elokuvasta V for Vendetta.) Joka tapauksessa noin kahden viikon ajan täällä räjähteli raketit joka ilta, ja viime lauantaina kampuksella oli iso kokko ja ilotulitus. (Ei sentään olkinukkeja, olin pettynyt.) Siellä pääsin myös toteuttamaan n. elämänpituisen tavoitteeni ja syömään toffee applen. Hyvää oli. Oli myös mukavaa olla kokon lähettyvillä ilman että sukulaiset kyselevät, koska valmistun maisteriksi.
Kaiken kaikkiaan täällä näytetään tykkäävän kaikennäköisistä värikkäistä yhteisöllisistä tapahtumista. Tällä viikolla oli Loughborough Fair, jossa kaupunkiin tuli kiertävä tivoli, ja joulunajalle on ilmeisesti suunnitteilla vaikka mitä käsityöläistoreja. Mikä tahansa häppeninki onkaan, aina paikalla on kojuja, joista saa chipseja, hampurilaisia, hattaraa ynnä muita tivolielintarvikkeita. En muuten tiennyt, että brittienglannissa hattaraa kutsutaan nimellä candy floss eikä cotton candy niin kuin Ameriikoissa. Nyt tiedän senkin. (Candy floss kuulostaa kyllä vähän ällöttävältä, miettikää nyt jotain karkkihammaslankaa...) Ihan söpöä joka tapauksessa.
Olen vähitellen herännyt siihen todellisuuteen, että koulun eteen on tehtävä jotain. En ole tähänasteisella yliopistourallani kirjoittanut vielä yhtään ainutta esseetä (ihan oikeasti, olenhan käännös"tieteilijä"), ja nyt pitäisi pykätä kaksi ennen joulua. Aiheet ovat kyllä ihan mielenkiintoisia, mutta inhoan syvästi tieteellisen tekstin kirjoittamista. Kirjoittelisin mieluusti omista havainnoistani, mutta kun ne täytyy liittää teoriapohjaan täysin toisenlaisella lähdeviitetekniikalla kuin mihin on tottunut, kiinnostukseni lopahtaa saman tien.
Muutenkaan ei oikein malta odottaa joulua. Jotenkin olen aika täynnä kylmyyttä, kosteutta ja kimppa-asumista. Tämä asunnon jakaminen tekee varmaan mulle oikein hyvää, mutta aikansa kutakin. Melkein joka päivä joudun muistuttamaan itseäni, että en ole näiden ihmisten äiti; minun hommani ei ole siivota heidän jälkiään. Kämppikseni ovat kaikki herttaisia, mutta kovin erilaisia tavoiltaan kuin minä. Espanjalainen kämppikseni esimerkiksi kokkaa joka ilta kunnon ruokaa, mikä sinänsä onkin ihailtavaa, mutta hän myös ihanaisen välimerelliseen tapaan käyttää litrakaupalla oliiviöljyä, joka sitten lainehtii pitkin hellaa niin kauan kunnes jollain toisella menee hermot ja putsaa sen. Muutenkin minua välillä etoo laittaa ruokaa keittiössä, jossa saksalaisen kämppikseni mielestä on täysin luonnollista jättää tortellinit hellalle kattilaan yöksi ja jatkaa niiden popsimista seuraavana päivänä... Jotkut keittiö-erot ovat vain hilpeitä: ainakin yksi kämppiksistäni (en ole saanut selville kuka) ei tiskattuaan huuhtele astioita, vaan laittaa ne saippuavettä valuvina kuivumaan. Mietin vain välillä, kuinka paljon yhden ihmisiän aikana on terveellistä syödä Fairya.
Kaikesta huolimatta kämppikseni ovat kuitenkin mukavia ja reiluja tyttöjä, jotka pitävät kiinni yhdessä sovituista jutuista. Olisi kamalaa, jos aina vessassa tai suihkussa käydessä joutuisi laittamaan makuuhuoneen oven lukkoon. Se, että espanjalaisen poikakaveri asuu käytännössä viidentenä kämppiksenä meillä on sentään pientä.
Välillä on vaikeaa muistaa, että jouluun tosiaan on niin vähän aikaa, kun ulkona on lehdet puissa ja nurmikko vihertää. Ilma on myös ollut suhteellisen lämmin, kymmenisen astetta. Parin päivän ajan saatiin kuitenkin kokea, mitä mahdollinen talvi tulee olemaan. En olisi ikinä voinut kuvitella, että parin plusasteen sää voi tuntua niin kylmältä, kun siihen yhdistetään n. 95% suhteellinen ilmankosteus ja navakka tuuli. Vaikka kuinka puki päälleen lisää kerroksia, se ei vaan auttanut. Jäätävä kosteus tuli toki myös sisälle, eikä pikkuisesta patteristani ollut sille vastusta. Se oli aivan käsittämättömän kamalaa. Huvittavinta oli, että kun lämpötila sitten yhdeksi päiväksi laski oikeasti pakkasen puolelle, en ollut yhtään kylmissäni. Ilma oli kirkas ja raikas, ja aurinko paistoi. Olin ihan että tämän minä kyllä hallitsen, näitä lisää.
Talojen eristys ON kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Repeilin itsekseni, kun radiossa kerrottiin uudesta (sinänsä oikein järkevästä) kampanjasta energian säästämiseksi: kun keittää itselleen teetä, pitäisi keittimeen laittaa vain sen verran vettä kuin oikeasti käyttää, eikä lämmittää litraa vettä yhtä mukillista varten. Onhan tuo ihan totta, mutta kyllä se vähän hymyilytti, kun makoilin ikkunan alla olevassa sängyssäni ja kasvoilleni oikeasti TUULI suljetusta ikkunasta. Joka ilta kiskon sängyn keskelle huonetta, koska niin kauan kuin se oli ikkunan alla, olin myös jatkuvassa flunssassa vedon takia. Aamulla ikkunat taas valuu vettä, kun kosteus on tiivistynyt kylmään lasiin. Luulisi oikeasti, että ei olisi niin vaikeata rakentaa kunnollisia taloja, mutta kyllä se ilmeisesti on. Aluksi kuvittelin, että eristys on näin huono vain halvalla kyhätyissä opiskelija-asunnoissa, mutta yksityisellä asuvat kaverit sanoo tilanteen olevan ihan sama sielläkin. Energian säästäminen teenkeitossa on hieno asia, mutta ehkä vähän pisara valtameressä niin kauan kuin talojen lämmityksessä puhalletaan rahaa ja sähköä (ja öljyä and whatnot) taivaan tuuliin. Mutta niin, britit eivät ole ennenkään olleet muutospostiivista kansaa: if it ain't broken, why fix it? Ja tällä maalla on ydinaseita, voi hyvänen aika...
On vaikea muistaa, että Britannia on sodassa oleva maa. Itse asiassa tämä tuli mieleeni vasta, kun ihmettelin ihmisten rintapieliin yhtäkkiä ilmestyneitä paperiunikkoja. Kävi ilmi, että niitä kannetaan Remembrance Dayn, veteraanien muistopäivän kunniaksi. Vasta silloin tuli mieleen, että veteraanit voivat täällä oikeasti olla kaksikymppisiä Irakista tulevia poikia. Aikamoista. Mutta on kyllä mielenkiintoista, että unikkoja kantavat ihan kaikenikäiset ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista. En voisi Suomessa kuvitella koko kansan kantavan jotain veteraaneja kunnioittavia symboleja, ja meillä on sentään jäljellä enää muutama vanha pappa.
Toinen kansallinen juhlapäivä, joka on saanut huomiota, on Guy Fawkes Day eli Bonfire Night. Guy Fawkes yritti ilmeisesti joskus 1700-luvulla (?) räjäyttää Parlamentin, ja hänen epäonnistumistaan juhlitaan edelleen kokoilla, joissa poltetaan olki-Guy-Hawkseja. Tai jotain. (En minä tiedä, lisätietoa voi etsiä elokuvasta V for Vendetta.) Joka tapauksessa noin kahden viikon ajan täällä räjähteli raketit joka ilta, ja viime lauantaina kampuksella oli iso kokko ja ilotulitus. (Ei sentään olkinukkeja, olin pettynyt.) Siellä pääsin myös toteuttamaan n. elämänpituisen tavoitteeni ja syömään toffee applen. Hyvää oli. Oli myös mukavaa olla kokon lähettyvillä ilman että sukulaiset kyselevät, koska valmistun maisteriksi.
Kaiken kaikkiaan täällä näytetään tykkäävän kaikennäköisistä värikkäistä yhteisöllisistä tapahtumista. Tällä viikolla oli Loughborough Fair, jossa kaupunkiin tuli kiertävä tivoli, ja joulunajalle on ilmeisesti suunnitteilla vaikka mitä käsityöläistoreja. Mikä tahansa häppeninki onkaan, aina paikalla on kojuja, joista saa chipseja, hampurilaisia, hattaraa ynnä muita tivolielintarvikkeita. En muuten tiennyt, että brittienglannissa hattaraa kutsutaan nimellä candy floss eikä cotton candy niin kuin Ameriikoissa. Nyt tiedän senkin. (Candy floss kuulostaa kyllä vähän ällöttävältä, miettikää nyt jotain karkkihammaslankaa...) Ihan söpöä joka tapauksessa.