Koodinimi Kekkis
Kotitaloutemme on nyt saanut vihdoin ja viimein uuden jäsenen. Tarkan ja toisaalta ei niin tarkan mietinnän jälkeen uusi jäsenemme sai nimen Kekkis. Takana on tällainen tarina:
Tuossa joskus taannoin Turun Sanomien Extra-liitteessä (tai sitten se oli Treffi-liite; eihän niitä muutenkaan toisistaan erota) oli joku koirajuttu, jonka yhteydessä haastateltiin ihmisiä lemmikeistä. Noh, siinä sitten sellainen teinipoika sanoi, ettei omista lemmikkiä, mutta jos hän saisi koiran, hän antaisi sille nimeksi Kekkonen. Onpas härö koiran nimi, me ajateltiin. Mutta sitten jostain mielemme syövereistä repäisimme ajatuksen, että sittenhän tuosta nimestä voisi vääntää lempinimen Kekkis. Eikä tuosta nimestä tuon ajatuksen jälkeen enää päässyt eroon. Emme olleet tuolloin vielä päättäneet varmasti hankimmeko koiran vai emme, mutta joka tapauksessa aloimme puhua Kekkiksestä. Hankitaanko Kekkis vai ei ja koska hankitaan Kekkis jos hankitaan. Se oli kuin salanimi. Ja miten kummassa olisimme voineet nimetä kullannuppumme joksikin muuksi, kun olemme jo kymmenet viikot puhuneet vain ja ainoastaan Kekkiksestä? Ei ollut koiraa, ei pentua, ei mitään muuta kuin Kekkis. Ja sitten se jäi. Eikä tule heti toista samannimistä vastaan. Tosin googlettamalla löytyi kerran kamala villakoira, jonka nimi on Kekkonen ja yksi lempinimistä Kekkis, mutta onneksi sen voi unohtaa.
Elämä on nyt siis muuttunut. Matka Tampereelta Turkuun meni ihan hyvin. Alussa vikistiin ja vinguttiin, mutta kyllä se siitä sitten helpotti. Kekkis löysi turvan mun takin alta. Sinne se käpertyi ja nukahti. Tänne uuteen kotiinsa Kekkis tuntuu sopeutuneen hyvin. Välillä on kauhea meno päällä ja sitten taas yhtäkkiä simahdetaan jonnekin. Ihanasti tassut luistaa lattialla, ja välillä vähän liukastellaankin. On kyllä maailman ihaninta katsottavaa!
Fiksuudesta ei myöskään ole puutetta; tarpeetkin osataan tehdä nätisti sanomalehden päälle. Sitä paitsi Kekkis ei vierastanut yhtään vanhempia, jotka kävivät tänään katsomassa. Kyllä on niin reipas koira että!
Tässä kuva häiriintynyt peura -varoitusmerkistä. En odota, että tämä on kenenkään muun kuin minun mielestäni hauskaa, mutta haluan silti ikuistaa sen tänne.
Maailman paras kuski!
Jaa että mitäkö ajattelen? No Kekkistä tietty.
Road movie -hetki.
Ja sitten päästiin viimein asiaan!
Ensimmäisiä hetkiä uudessa kodissa.
Hassu asento, mutta kyllä hän tykkäs.
Mamin päällä on aina hyvä olla. :) Se tykkää muuten hirmuisesti tulla tolla tavalla päälle!
Söpöin naama ikinä!
Välillä pitää levätäkin.
Voiko maailmassa olla jotain ihanampaa?
Tuossa joskus taannoin Turun Sanomien Extra-liitteessä (tai sitten se oli Treffi-liite; eihän niitä muutenkaan toisistaan erota) oli joku koirajuttu, jonka yhteydessä haastateltiin ihmisiä lemmikeistä. Noh, siinä sitten sellainen teinipoika sanoi, ettei omista lemmikkiä, mutta jos hän saisi koiran, hän antaisi sille nimeksi Kekkonen. Onpas härö koiran nimi, me ajateltiin. Mutta sitten jostain mielemme syövereistä repäisimme ajatuksen, että sittenhän tuosta nimestä voisi vääntää lempinimen Kekkis. Eikä tuosta nimestä tuon ajatuksen jälkeen enää päässyt eroon. Emme olleet tuolloin vielä päättäneet varmasti hankimmeko koiran vai emme, mutta joka tapauksessa aloimme puhua Kekkiksestä. Hankitaanko Kekkis vai ei ja koska hankitaan Kekkis jos hankitaan. Se oli kuin salanimi. Ja miten kummassa olisimme voineet nimetä kullannuppumme joksikin muuksi, kun olemme jo kymmenet viikot puhuneet vain ja ainoastaan Kekkiksestä? Ei ollut koiraa, ei pentua, ei mitään muuta kuin Kekkis. Ja sitten se jäi. Eikä tule heti toista samannimistä vastaan. Tosin googlettamalla löytyi kerran kamala villakoira, jonka nimi on Kekkonen ja yksi lempinimistä Kekkis, mutta onneksi sen voi unohtaa.
Elämä on nyt siis muuttunut. Matka Tampereelta Turkuun meni ihan hyvin. Alussa vikistiin ja vinguttiin, mutta kyllä se siitä sitten helpotti. Kekkis löysi turvan mun takin alta. Sinne se käpertyi ja nukahti. Tänne uuteen kotiinsa Kekkis tuntuu sopeutuneen hyvin. Välillä on kauhea meno päällä ja sitten taas yhtäkkiä simahdetaan jonnekin. Ihanasti tassut luistaa lattialla, ja välillä vähän liukastellaankin. On kyllä maailman ihaninta katsottavaa!
Fiksuudesta ei myöskään ole puutetta; tarpeetkin osataan tehdä nätisti sanomalehden päälle. Sitä paitsi Kekkis ei vierastanut yhtään vanhempia, jotka kävivät tänään katsomassa. Kyllä on niin reipas koira että!
Tässä kuva häiriintynyt peura -varoitusmerkistä. En odota, että tämä on kenenkään muun kuin minun mielestäni hauskaa, mutta haluan silti ikuistaa sen tänne.
Maailman paras kuski!
Jaa että mitäkö ajattelen? No Kekkistä tietty.
Road movie -hetki.
Ja sitten päästiin viimein asiaan!
Ensimmäisiä hetkiä uudessa kodissa.
Hassu asento, mutta kyllä hän tykkäs.
Mamin päällä on aina hyvä olla. :) Se tykkää muuten hirmuisesti tulla tolla tavalla päälle!
Söpöin naama ikinä!
Välillä pitää levätäkin.
Voiko maailmassa olla jotain ihanampaa?