Feb 06, 2006 16:47
mulla on kovin kummallinen olo. mielialat vaihtelee sanattoman onnellisesta lohduttoman masentuneeseen olemukseen, jota harrastan useimminten kotona ollessani. kolmantena vaihtoehtona hysteerisen stressaantunut iina, jos edellä mainitut eivät satu olemaan käytössä. oikeastaan kaikki kolme elävät yhdessä sopuisassa symbioosissa. ensin onnellinen, josta stressaantuneeseen, josta edelleen masennukseen. ja blaablaablaa. mut hyvä asia on, että viikonloput tuntuu joltain aurinkomatkalta ilman mitään negatiivisia tekijöitä, kun on saanut viikolla vähän kontrastia asiaan :D
jejee. jauhaisin koulujutuista kun ne on taas ensimmäisenä ajatuksissa, mut eipä se jauhaminen mitään auta. pitäisi alkaa tekemäänkin joskus, mutta useimminten uni vie voiton. herätyskello on saatanan keksintö. on on. mutta koulupäiviä on enää: 7. sitten voikin vaikka aloittaa hitaan kuolemisen uskonnon ja psykologian kirjojen parissa. no, kiva että on mitä odottaa.
oltiin mikon kanssa nyt lauantaina mun isän häissä, yh :D ihan mukavaa mutta karaokesetti oli maailman kamalin idea. siellä oli joku setä jolla oli nahkasaappaat ja ruutupaita ja henkselit ja iso maha ja se samainen setä oli hieman humps-huppelissa ja lauleli omaa tahtiaan aika kaukana nauhan perässä. monta kertaa, uudestaan ja uudestaan.. siinä vaiheessa kun boolimaljat tuli esiin, tungin pääni sinne aika nopsaan. sitten olikin kiihkeät poliittiset keskustelut (mikko+matti+minä, taisi se anniinakin jonkun sanan sanoa :D) koko automatkan metsän keskeltä kuopioon.
ps. oon menossa lostin 10. jaksossa, joka jäi pelottavaan kohtaan ja oon niin koukussa että pakko hakea taas lisää. 8(
pps. enää kaks tuntia ;)