Lay me down on a bed of roses
Oon lähössä huomenna (tänään) mökille parin kaverin kanssa, keskelle ei mitään ja mä oikeesti odotan sitä. Ihana, että oikeesti pääsee irtautumaan kaikesta, ei konetta, ei miljoonia ihmisiä, ei koulutehtäviä, vain me, aurinko ja puusauna, laituri, järvi ja grilliruoka.
Päästään säätämään tyttöjen kesken eikä kukaan tuu häiritsemään.
Heitän varmaan puhelimen äänettömäks ja tungen laukun pohjalle (okei, äiti sais varmaan paskahalvauksen, jos en viestittelis sille ees kerran, joten kai pitää olla hyvä tytär tai jotain..
Kuulin tänään ihan älyttömän hyvän biisin ja päätin, että haluun, että se soi mun hautajaisissa.
Joo, mä oikeesti mietin näitä asioita, koska ei sitä koskaan tiiä.. Mistä mä tiedän, että vaikka kuinka tarkasti ja hyvin mä ajaisin, ettei joku kuski ois päättäny lähtee tiistai-ajelulle vähän huonossa hapessa ja ajautuu meijän kaistalle ja... niin...
Mä oikeesti mietin näitä asioita, en mä sille voi mitään... Jotenki kuolema on hirveen monille semmonen tabu, että siitä ei puhuta ja se kielletään "älä puhu tommosta!" tai "ei sulle mitään käy."
Joo, no mut entä jos käy? Kyl mä haluisin, että ees joku ois selvillä mitä mä haluaisin ja että mä oikeesti rakastan niitä ihmisiä, jotka on (tai on ollu) osa mun elämää.
Joten.. niin... Mä oon ainoo, jolla on kortti, joten mä ajan sen n. 500km/suunta ja ei siinä muuten mitään, jos oisin yksin, mut en ikinä antaisi ittelleni anteeks, jos jotain kävis ja mun kavereille kävis jotain. Koska vaikka se ei oiskaan mun vika, mä syyttäisin itteäni, ihan varmasti syyttäisin (miks en hiljentäny, miksen kääntyny, miksen huomannu tarpeeks ajoissa... jotain).
Nää on kaikki spekulointeja, mutta jotenki mun vaan pitää saada purettua näitä asioita, piditte niistä tai ette. Mulle on jotenkin hirveen helppoa puhua näistä asioista ja oon pystyny kuuntelee myös mitä muut ajattelee, jos ne joskus kuolis, mitä ne haluais. Mulle se... en tiiä.. Jotenki haluisin kertoo porukoille, että mitä mä haluan, mutta tietenkin mä ymmärrän sen, ettei ne haluu kuulla sitä. Ei ne haluu ajatella sitä, että niiden 21 -vuotias tytär kuolis jossain auto-onnettomuudessa.
Mut niin, se biisi:
Mä oon tosi huono sanomaan mun vanhemmille/ystäville/sisaruksille/kellekään, että mä rakastan niitä, koska se sana on mulle jotenkin ihan helvetin vahva. Se tarkottaa niin paljon enemmän ku I love you... Se on... jotain tosi vahvaa mulle ja vaikka mun pitäis sanoa sitä useammin, mä en sano sitä, koska se on vaan tosi vaikee sanoa. En tiiä miks, mut en oo koskaan tottunu sanomaan sitä ja se harmittaa mua, koska haluisin sanoa porukoille, että mä rakastan niitä enemmän kuin mitään muuta <3
Tämmöstä tällä erää. Kohta nukkumaan ja keskipäivällä sitte kruisailemaan. Ei tietoa milloin palataan, mutta enköhän mä tuu takasin, jos en itteni takia, nii muiden <3
Päästään säätämään tyttöjen kesken eikä kukaan tuu häiritsemään.
Heitän varmaan puhelimen äänettömäks ja tungen laukun pohjalle (okei, äiti sais varmaan paskahalvauksen, jos en viestittelis sille ees kerran, joten kai pitää olla hyvä tytär tai jotain..
Kuulin tänään ihan älyttömän hyvän biisin ja päätin, että haluun, että se soi mun hautajaisissa.
Joo, mä oikeesti mietin näitä asioita, koska ei sitä koskaan tiiä.. Mistä mä tiedän, että vaikka kuinka tarkasti ja hyvin mä ajaisin, ettei joku kuski ois päättäny lähtee tiistai-ajelulle vähän huonossa hapessa ja ajautuu meijän kaistalle ja... niin...
Mä oikeesti mietin näitä asioita, en mä sille voi mitään... Jotenki kuolema on hirveen monille semmonen tabu, että siitä ei puhuta ja se kielletään "älä puhu tommosta!" tai "ei sulle mitään käy."
Joo, no mut entä jos käy? Kyl mä haluisin, että ees joku ois selvillä mitä mä haluaisin ja että mä oikeesti rakastan niitä ihmisiä, jotka on (tai on ollu) osa mun elämää.
Joten.. niin... Mä oon ainoo, jolla on kortti, joten mä ajan sen n. 500km/suunta ja ei siinä muuten mitään, jos oisin yksin, mut en ikinä antaisi ittelleni anteeks, jos jotain kävis ja mun kavereille kävis jotain. Koska vaikka se ei oiskaan mun vika, mä syyttäisin itteäni, ihan varmasti syyttäisin (miks en hiljentäny, miksen kääntyny, miksen huomannu tarpeeks ajoissa... jotain).
Nää on kaikki spekulointeja, mutta jotenki mun vaan pitää saada purettua näitä asioita, piditte niistä tai ette. Mulle on jotenkin hirveen helppoa puhua näistä asioista ja oon pystyny kuuntelee myös mitä muut ajattelee, jos ne joskus kuolis, mitä ne haluais. Mulle se... en tiiä.. Jotenki haluisin kertoo porukoille, että mitä mä haluan, mutta tietenkin mä ymmärrän sen, ettei ne haluu kuulla sitä. Ei ne haluu ajatella sitä, että niiden 21 -vuotias tytär kuolis jossain auto-onnettomuudessa.
Mut niin, se biisi:
Click to viewMä oon tosi huono sanomaan mun vanhemmille/ystäville/sisaruksille/kellekään, että mä rakastan niitä, koska se sana on mulle jotenkin ihan helvetin vahva. Se tarkottaa niin paljon enemmän ku I love you... Se on... jotain tosi vahvaa mulle ja vaikka mun pitäis sanoa sitä useammin, mä en sano sitä, koska se on vaan tosi vaikee sanoa. En tiiä miks, mut en oo koskaan tottunu sanomaan sitä ja se harmittaa mua, koska haluisin sanoa porukoille, että mä rakastan niitä enemmän kuin mitään muuta <3
Tämmöstä tällä erää. Kohta nukkumaan ja keskipäivällä sitte kruisailemaan. Ei tietoa milloin palataan, mutta enköhän mä tuu takasin, jos en itteni takia, nii muiden <3