Jan 08, 2012 23:14
Tänään on ollut kiva päivä, ainakin niin kiva kuin töihin käytetty sunnuntai voi olla. Väikkärin 20 ja puoli ensimmäistä sivua on nyt kutakuinkin kyhätty kasaan. Jotenkin jännä fiilis. Kirjoitin niistä tänään neljä ja puoli sivua, mikä on varmaan oma ennätys. En pysty montaa sivua hyvää tekstiä yhden päivän aikana tuottamaan, mutta kaipa se oli tuo deadline joka piti minut fokusoituna. Huomenna pitää tsekata, jotta kaikki lähteet on listattu ja muokata hieman ennen ohjaajille lähettämistä.
Päivän kivuuspisteistä nosti myös hyvä ruoka. Marinoin taas tofua, keitin nuudeleita ja lisäsin ne wokkiin retiisin, sellerin, porkkanan ja paprikan kanssa. Join pitkin päivää myös ihania, erilaisia teitä (mikä ihme on sanan 'tee' monikko?), joita sain lahjaksi Heidiltä. Itse hyvän teen lisäksi teen juonnin mukavuutta lisäsi ihanan iso, myöskin joululahjaksi saatu Taika-sarjan muki. Illalla palkitsin itseni katsomalla Sherlockin toisen kauden ensimmäisen jakson suht terveellisesti herkutellen, eli dippailen porkkanaa ja paprikaa pestoon.
random blabbering,
phd