The Amazing Spider-Man

Jul 10, 2012 20:38

.elokuva.
.ohjaaja: Marc Webb.
.pääosat: Andrew Garfield, Rhys Ifans ja Emma Stone.

Nykyteknologiasta kaiken irti ottava supersankarileffa näyttää Hämähäkkimiehen parhaassa mahdollisessa valossa, kunnioittaa kaanonia ja sisältää sangen hyviä roolisuorituksia. Harmi vain, että supersankarigenre alkaa olla niin saturoitunut tietyistä konventioista, ettei leffa aivan yllä lajityyppinsä loistavien huippujen joukkoon.

Ensinnä myönteiset asiat, joita on kyllä reippaasti. Aloitetaan teknologiasta. Hämähäkkimies jos jokin sankari on omiaan soveltamaan 3D-teknologiaa. Seittisinkoilukohtaukset ovat päätähuimaavia ja näyttää juuri siltä, miltä sen kuvitteleekin sarjakuvan sivuilta. Lisäksi Hämiksen taistelutyyli on todella hieno, paljon kieputtelua ja pyörähtelyä parkour-maisine liikkeineen. Myös elokuvan muut efektit on tehty taidokkaasti, (todellisuudessa varmaankin epäkäytännöllisistä) holografisista käyttöliittymistä Liskon animointiin. New York ei ole koskaan näyttänyt komeammalta.

Näyttelijänsuoritukset ovat hyviä. Garfield on todella hauska näyttelijä, mutta osaa myös näytellä vakavia osiaan: Social Networkissa raivostumista ja Hämiksessä surua. Martin Sheen on raskaansarjan näyttelijä joka soveltuu Ben-sedäksi paremmin kuin hyvin (ja Sheenin näyttelytaidoista huolimatta ei onneksi joudu vetämään kuolinkohtausta). Emma Stone on piristävän erilainen rakkausintressinä Gwen Stacyna: päättäväinen, omatoiminen ja aloitteellinen. Ainoastaan Rhys Ifansin suoritus on hieman.. tavallinen, mutta toisaalta pahisroolit ovat aina vähän tusinakamaa.

Juonikin kulkee reippaasti muttei kiirehtien. Liskon motivaatiot ovat uskottavia eikä pahiksen tyypillinen megalomaaninen juoni ole niin kaukaa haettu kuin yleensä. Yhteen pahikseen tyytyminen antaa paljon tilaa myös hahmonkehittelylle. Juoneen lainataan paljon Ultimate Spider-Man jatkumosta, mielestäni hyvällä tavalla, ja lisäksi alkuperäisestä kaanonista on mukana toimivia paloja. Hämiksen rääväsuisuus on mukana ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, mitä onkin jo kauan odotettu.

Huonona puolena täytyy kyllä mainita kaavamaisuus. Vaikka niin sanotuissa genreviihteessä (dekkarit, sairaalasarjat, toimintaelokuvat) ei kaavamaisuus mielestäni ole aina tai useinkaan huono asia, supersankarielokuvia on viime aikoina tehty niin paljon, että rima on väistämättä noussut. Tähän korkeampaan vaatimustasoon uusi Hämisleffa ei aivan yllä. Kaikki tapahtuu kuten tapahtuakin pitäisi, sivuhahmoista otetaan irti se mitä tuleekin ja pääpahiksen juoni kilpistyy kuten kuuluukin - loppuun ehditään vielä lisätä sopiva jatko-osakoukku.

Lievä omaperäisyyden puute vähentää pisteitä muuten hyvältä elokuvalta, joten 9+.

treppenwitz

Previous post Next post
Up