Matkailua maailmalla ja mielessä
Olen kotiutunut viikon aurinkolöhölomalta Mallorcan paahteisen auringon alta. Kirjoitin siellä joitakin sivuja hyvin yksityisluonteista päiväkirjaa, jonka olennaisimpia otteita ajattelin kuitenkin tälle foorumille puhtaaksi kirjoittaa. Sanottakoon, että vaikkao lin todella loman tarpeessa ja samoista kuvioista poistuminen oli suunnattoman houkuttelevaa, eikä matkaseurueessa ollut valittamista, suhtauduin epäilevästi perhehotelliin, aurinkorantaan ja turistirysäykseen. Alkuun kyllästyinkin, kunnes keskustelin äidin kanssa, ja veljeni Villen kanssa, ja tarkkailin muiden olemista ja elämistä, kuuntelin ja olin itse hiljaa, harvinaista minulle. Aloin arvostaa perheeni jäseniä aivan uudella tavalla, ja lopulta koin syvää, rakastavaa läheisyyttä jokaiseen. Viikossa. Kyllähän se kannatti.
Maanantai 13.6.2011
Päivät ovat toistensa kaltaisia ja tyhjää täynnä. Tästä tunnelmasta kai pitäisi osata nauttia. On käyty Cala Bonassa joka päivä syömässä, oleiltu altaalla, syöty vähän lisää ja nukuttu. Päiväni murmelina. Täällä voi tylsistyä kuoliaaksi tai aktivoitua - lapset pitävät äidin ja sisarukseni hyvinkin aktiivisena. Tykkään toki itsekin olla sisarusten ja lasten parissa, mutta kaipaan suunnattomasti hiljaisuutta, haluan olla itsekseni. En jaksa altaalta ja hotellin käytäviltä kantautuvaa melua, ja toisinaan koen itseni yksinäiseksi ja turhautuneeksi. Tarvitsisin seuraa jonka elämäntilanne on samanlainen, kuin omani, tarvitsisin Erkan tänne. Kaipaan seikkailua, johonkin autenttisempaan tutustumista. Jospa huomenna lähtisi kohti Capdeperan keskiaikaista kylää, tai tippukiviluolille?
Jos viettäisin pidemmän aikaa matkustellen, vaikka vuoden, travellerhengessä, voisin tulla Mallorcalle rauhoittumaan tai tehdä kesäsesongin töitä. Muita kohteita olisi kevyesti koko maailma, tarkemmin ajatellen ainakin Balkanin niemimaan alueet, lähi-Itä, Vietnam, Intia ja Tiibet, Mauritius, Brasilia, Argentiina, Chile, Karibianmeren saaret, Yhdysvallat (L.A., New York ja Seattle kaupungeista), ja Kanadan kansallispuistot, vuoristot ja erämaat. Nyt olen kuitenkin täällä, turistina, viikon löhölomalla, eikä tämä oikeasti ole niin paha kuin miltä sain aluksi kuulostamaan. Ei ole kiire mihinkään, voi tehdä asioita omalla tahdilla tai olla tekemättä, ei tarvita kelloa saati kalenteria. Voi ihan huoletta hukkua toimettomuuteen, mikä lieneekin se mikä itseä näin alkuun ahdistaa. Olisi vielä kolme päivää aikaa retkeillä, ja se Capdepera kiehtoisi kovasti. Muut suunnittelevat retkeä Palmaan, joka ei itseä juuri innosta kaukaisuutensa takia. Ehkä teen itsenäisen retken?
(Myöhemmin samana iltana) Tänä iltana pilvet ovat kuin Claude Monet'in taivaasta. Luonnottoman kirkas auringonvalo hohtaa lännestä ja pilvien sävy vaihtelee keltaisesta hailakan punaiseen ja siniharmaaseen. Mojito on vahvaa, ja meri-ilma tekee ihosta nahkea. Unohdun haaveissani Harlekiinien maailmaan, ja huomaan nähneeni monta kiihkeää unta etelän yössä.
En noudattanut vaistojani kun astuin sisään katalaanien pitämään nuorten suosikkibaariin. Tyhjänpäiväinen musiikki iski kylmänä päin kasvoja, ja tarjoilijoiden teennäinen seksuaalisuus ja ilo tuntuivat vieraalta. Piilottelin itseäni harteiden väliin, tutkin puhelinta ja yritin saada drinkkini alas. Nyt, istuessani Cafe del Solissa, tunnen olevani rauhassa yksin. Pimeä meri ja täyskuun valaisema taivas, autio ranta joka kylpee kelmessä valossa, rantabulevardi ja kynttilöiden valaisemat pöydät. Musiikkia soittaa jokin yhtye torvineen kaikkineen. Kahvi oli ihana, mutta sangria aika mautonta, ehkä tiivistettä. Alan kaivata pehmeitä lakanoita, ja otan taksin hotellille. Uni tekee hyvää.
Tiistai 14.6.
Lohikäärmeen luola, Cuevas del Drach.
Epätoivoisen hikisen bussimatkan myötä herännyt epäilys karsi ensimmäisillä askelilla luolaan. Yhdeksänsataa metriä maan alla kosteus tuntui ihanalta, ja viileys helli helteen väsyttämien matkustajien kehoa. Kalsiumkarbonaatista muodostuneet stalaktiitit hiljentävät ja kauhistuttavat levittäytyessään joka puolella ympärillä kelmeän vaaleina. Tunnelma oli suorastaan epätodellinen. Luolassa oli äärettömän kaunista, ja valojen hiipuessa sai käsityksen todellisesta, synkästä pimeydestä. Miten yleensä niin ahdistava pimeys voikin tuntua suorastaan lohdulliselta suunnattomien luilen syvyydessä. En olisi halunnut lähteä pois.
Jopa pienimmät jaksoivat kävellä tuon 1,2 kilometrin mittaisen matkan ihastellen ikivanhoja muodostumia. Koska kuvaus oli kielletty, ostin matkamuistomyymälästä englannin kielisen opuksen, joka kertoo niin luolien löytämisestä, turistinähtävyydestä, mystiikasta ja musiikista jota kamariorkesterin soittajat esittävät maanalaisella merellä. Opus sisältää myös kauniita, yksityiskohtaisia kuvia.
Loput toiste, leffa kutsuu...
Maanantai 13.6.2011
Päivät ovat toistensa kaltaisia ja tyhjää täynnä. Tästä tunnelmasta kai pitäisi osata nauttia. On käyty Cala Bonassa joka päivä syömässä, oleiltu altaalla, syöty vähän lisää ja nukuttu. Päiväni murmelina. Täällä voi tylsistyä kuoliaaksi tai aktivoitua - lapset pitävät äidin ja sisarukseni hyvinkin aktiivisena. Tykkään toki itsekin olla sisarusten ja lasten parissa, mutta kaipaan suunnattomasti hiljaisuutta, haluan olla itsekseni. En jaksa altaalta ja hotellin käytäviltä kantautuvaa melua, ja toisinaan koen itseni yksinäiseksi ja turhautuneeksi. Tarvitsisin seuraa jonka elämäntilanne on samanlainen, kuin omani, tarvitsisin Erkan tänne. Kaipaan seikkailua, johonkin autenttisempaan tutustumista. Jospa huomenna lähtisi kohti Capdeperan keskiaikaista kylää, tai tippukiviluolille?
Jos viettäisin pidemmän aikaa matkustellen, vaikka vuoden, travellerhengessä, voisin tulla Mallorcalle rauhoittumaan tai tehdä kesäsesongin töitä. Muita kohteita olisi kevyesti koko maailma, tarkemmin ajatellen ainakin Balkanin niemimaan alueet, lähi-Itä, Vietnam, Intia ja Tiibet, Mauritius, Brasilia, Argentiina, Chile, Karibianmeren saaret, Yhdysvallat (L.A., New York ja Seattle kaupungeista), ja Kanadan kansallispuistot, vuoristot ja erämaat. Nyt olen kuitenkin täällä, turistina, viikon löhölomalla, eikä tämä oikeasti ole niin paha kuin miltä sain aluksi kuulostamaan. Ei ole kiire mihinkään, voi tehdä asioita omalla tahdilla tai olla tekemättä, ei tarvita kelloa saati kalenteria. Voi ihan huoletta hukkua toimettomuuteen, mikä lieneekin se mikä itseä näin alkuun ahdistaa. Olisi vielä kolme päivää aikaa retkeillä, ja se Capdepera kiehtoisi kovasti. Muut suunnittelevat retkeä Palmaan, joka ei itseä juuri innosta kaukaisuutensa takia. Ehkä teen itsenäisen retken?
(Myöhemmin samana iltana) Tänä iltana pilvet ovat kuin Claude Monet'in taivaasta. Luonnottoman kirkas auringonvalo hohtaa lännestä ja pilvien sävy vaihtelee keltaisesta hailakan punaiseen ja siniharmaaseen. Mojito on vahvaa, ja meri-ilma tekee ihosta nahkea. Unohdun haaveissani Harlekiinien maailmaan, ja huomaan nähneeni monta kiihkeää unta etelän yössä.
En noudattanut vaistojani kun astuin sisään katalaanien pitämään nuorten suosikkibaariin. Tyhjänpäiväinen musiikki iski kylmänä päin kasvoja, ja tarjoilijoiden teennäinen seksuaalisuus ja ilo tuntuivat vieraalta. Piilottelin itseäni harteiden väliin, tutkin puhelinta ja yritin saada drinkkini alas. Nyt, istuessani Cafe del Solissa, tunnen olevani rauhassa yksin. Pimeä meri ja täyskuun valaisema taivas, autio ranta joka kylpee kelmessä valossa, rantabulevardi ja kynttilöiden valaisemat pöydät. Musiikkia soittaa jokin yhtye torvineen kaikkineen. Kahvi oli ihana, mutta sangria aika mautonta, ehkä tiivistettä. Alan kaivata pehmeitä lakanoita, ja otan taksin hotellille. Uni tekee hyvää.
Tiistai 14.6.
Lohikäärmeen luola, Cuevas del Drach.
Epätoivoisen hikisen bussimatkan myötä herännyt epäilys karsi ensimmäisillä askelilla luolaan. Yhdeksänsataa metriä maan alla kosteus tuntui ihanalta, ja viileys helli helteen väsyttämien matkustajien kehoa. Kalsiumkarbonaatista muodostuneet stalaktiitit hiljentävät ja kauhistuttavat levittäytyessään joka puolella ympärillä kelmeän vaaleina. Tunnelma oli suorastaan epätodellinen. Luolassa oli äärettömän kaunista, ja valojen hiipuessa sai käsityksen todellisesta, synkästä pimeydestä. Miten yleensä niin ahdistava pimeys voikin tuntua suorastaan lohdulliselta suunnattomien luilen syvyydessä. En olisi halunnut lähteä pois.
Jopa pienimmät jaksoivat kävellä tuon 1,2 kilometrin mittaisen matkan ihastellen ikivanhoja muodostumia. Koska kuvaus oli kielletty, ostin matkamuistomyymälästä englannin kielisen opuksen, joka kertoo niin luolien löytämisestä, turistinähtävyydestä, mystiikasta ja musiikista jota kamariorkesterin soittajat esittävät maanalaisella merellä. Opus sisältää myös kauniita, yksityiskohtaisia kuvia.
Loput toiste, leffa kutsuu...