Erään poran anatomia

Aug 30, 2010 11:58

Olen tullut siihen tulokseen, että jokaisesta kerrostalosta löytyy nämä arkkityypit: naulaaja ja poraaja. En ole koskaan asunut talossa jossa näistä toista ei olisi.

Naulaajan elämän tehtävä on tehdä olohuoneensa seinä täyteen reikiä; ehkä taulut eivät asetu vuosien sijoittelun jälkeen oikein tai ehkä niitä tulee jatkuvasti lisää, en tiedä. Paras aika naulaamiselle on sunnuntai-ilta, kun naapurit ovat lähes varmasti kotona kuulemassa kuinka tämä elämänmittainen työ jatkuu. Eikä yksi naula riitä, naulataan kerralla kaikki mitä on viikon mittaan mieleen tullut.

Poraaja taas sijoittaa työnsä arkeen, mikä lienee hyvä jos tekee säännöllistä 9-16 työtä jolloin välttyy kuulemasta pärinää. Vuorotyöläiset, lomalaiset, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ym. tietävät mistä tässä on kyse. Poraus ei nimittäin ala inhimilliseenaikaan, eihei. Omalla kohdalla tilanne on usein se, että edellinen ilta ulkona on venynyt pikkutunneille, tai olen tullut seitsemän jälkeen aamulla yövuorosta. Silloin se alkaa, noin yhdeksän kieppeillä ("kyllä nyt jo on kaikki töissä", ajattelee poraaja). Järjetön pärinä kuuluu, kun remontti pitää aloittaa poraamalla aamusta. Kivipora on kaveri, parasta on remontoida kylpyhuonetta jolloin meteli kymmenkertaistuu ja leviää takuuvarmasti joklaiseen talon muuhun asuntoon. Kärsitään yhdessä remontista, ah tätä yhteisöllisyyttä.

Tässä talossa tiedetään asuvan molemmat, naulaaja ja poraaja. Tänä aamuna tapahtui jotain erityistä.

Kello yhdeksän alkaa päristä kivipora kantavien seinien läpi. Alku lähtee varoen liikkeelle, pieni vrumvrum ennen varsinaista orgastista eeposta. Tällä kertaa tämä ei riitä: soinnista muodostuu duetto, kun kylpyhuoneen elementtejä aletaan porata samanaikaisesti. Meteli huumaa korvia, mutta onneksi päättyy kohta, reikä on valmis. Ja vielä mitä, homma jatkuu tasaisin väliajoin, toisinaan vain toinen poraa ja toinen aloittaa edellisen lopetettua. Pärrrrrrrrrrrrrrrrrrrr pärrrrrrrrrrrrrrrrr pärrrrrrrrrrrrrrrrrrrr vrum vrum pärrrrrrrrrrrrrrrrrr pärrrrrrrrrrrrrrrrrrr vrum

Vrum

(tähän väliin mielenkiintoisia unia)

Vrum vrum pärrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr pärrrrrrrrrrrrrrrrrrrr pärrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr

Voi vittu. Sängyssä makaa kaksi lievästi kyrpiintynyttä ihmistä silmät puoliummessa. Mutinan keskeltä saa selvää sanoista "meen ton poraajan seinästä betonipiikkaajalla läpi vetään käkättimeen..."

Kello 11.00 hiljaisuus laskeutuu.

Kertokaa mulle, miksi remontti pitää tehdä aamulla? Eikö vois alottaa poraamisen vasta päivällä? Voisko naulata silloin samalla?
Previous post Next post
Up