~ O B S C U R I T A S ~

[232163r]

PART 5/?
A/N: Piiitkääää. No nyt kun tässä on näitä vastapuolen hahmoja kuvaillaan jonkun verran niin alkaa varmaan selviämään ketä siellä varjoissa lymyilee. Muuten... no comments.


SIN istui aamukahvilla television ääressä Lotuksen tullessa yläkertaan.
”Saimme vieraita.”
”Keitä?”
”Naomi ja Hayashi. Naomi tuli tapaamaan Jamieta ja Hayashi Eerikaa.”
”Ah, vai niin.” SIN meni ihan uteliaisuudesta katsomaan millaisia ihmisiä he olivat. Hayashi oli hyvin pitkä ja kalpea mies, jolla oli kirkkaan vihreillä otsahiuksilla varustetut mustat pitkät hiukset. Hänen vaatetuksensa värit olivat hyvin samantapaiset. Mustaa ja vihreätä, niittejä ja hakaneuloja. Hänellä oli karkkia mukanaan kissanminttua Eerikalle. Eerika näytti ilahtuvan hänen näkemisestään, mutta hänen huomatessaan itse reaktionsa, hän vain nappasi kissanmintun itselleen ja käyttäytyi kylmästi. SIN:iä nauratti, tyttö yritti olla katu-uskottava tällaisessakin tilanteessa, salaten oikeasti inhimillisen puolensa murinan ja sähähtelyn taakse. Hayashi ei tuntunut huomaavan, tai edes välittävän siitä, aivan kuin hän olisi nähnyt tytön kovaksi keitetyn kuoren lävitse.
Naomi taas, hänellä oli ruskeat pitkät hiukset ja tummat silmät. Hänellä oli korkeat kengät ja hänen hameensa oli hyvin lyhyt, SIN tunsi hieman punastuvansa kun Naomi huomasi hänen tuijotuksensa. Hän toivoi että saisi tilaisuuden tutustua tyttöön, ja olikin heittäytyä halaamaan Lotusta joka antoi hänen tehtäväkseen mennä saattamaan Naomia Jamien luo.
Koko matkan hän salaa tarkkaili tyttöä ja oli hieman pettynyt heidän päästyään ovelle asti, hän oli tavattoman ujo kun oli kyseessä vastakkaisen sukupuolenedustajia. Hän avasi kuitenkin oven ja huomasi jäävänsä taas tuijottamaan Naomia. Tyttö käveli huoneeseen ja asteli yhä nukkuvan näköisen Jamien luo.
Jamie ei nukkunut.
Naomi huusi. SIN juoksi hänen luoksensa.

”Mikä hätänä?”
”Jamie. Hän ei hengitä!?”
Ei auttanut vaikka kuinka monta kertaa SIN kokeili hänen pulssinsa. Sydän ei lyönyt. Tyttö oli muuttunut sinertäväksi, hänen silmänsä olivat kiinni, ja jos jompikumpi heistä olisi osannut katsoa tarpeeksi tarkasti, hän olisi voinut huomata pieniä mustelmia tytön kaulassa. Tilanne oli kamala. Komori saapui pian hälytyksen saatuaan. Hän nosti Jamien käsivarsillensa ja vei hänet tutkimuksia varten sairaala huoneeseen. Lotus lohdutti murtunutta Naomia, joka oli menettänyt itsekurinsa, kuten kuka tahansa ihminen surun hetkellä. SIN ei kyennyt ymmärtämään miten kaikki oli tapahtunut. Se oli käynyt liian nopeasti. Komori oli komentanut hänet Kyuuketsukin luokse. Hänellä kun oli kuuleman jotain asiaa. SIN ei kyllä juurikaan kuunnellut, hänen ajatuksensa pyörität Jamiessa. Oliko hänen virheensä aiheuttanut kuoleman? Mitä oli tapahtunut ja miksi? Kuollut, noin vain, ilman ääntäkään, ilman että ketään olisi aavistanut tämän tulevan.
Mitä helvettiä täällä tapahtui?

Kyuuketsuki toisti sanansa useaan otteeseen. Hän silitteli sängyllä istuvaa poikaa, kun olisi lohduttanut tätä, vaikka tosiasiassa, hänellä ei ollut aavistustakaan mitä oli tapahtunut.
”Kuulin käytävältä ääniä eilen yöllä, yöllä.” Kyuuketsuki kuiskaili. SIN kääntyi katsomaan häntä, ilmeettömänä.
”Mitä sanoit?”
”Ääniä yöllä. Itkua.” Kyuuketsuki innostui huomatessaan saaneensa huomion itseensä. Hänen hymynsä muuttui ahnaaksi virnistykseksi ja silittäminen alkoi pian muuttua kovakouraiseksi.
”Itkua?”
”Ja huutoa, huutoa.”
SIN katsoi hämmästyneenä kalpeaa miestä.
”Joku varmasti näki pahaa unta vain.” SIN sanoi ja käänsi katseensa pois jälleen, jaksamatta kiinnostua sen enempää hullun kotkotuksista.
”EI!” Kyuuketsuki sanoi ja tarttui pojasta tiukasti kiinni, hän näytti siltä että oli aikeissa ravistaa. Hänen silmissään oli kummallinen valo ja hän nuoli huuliaan hitaasti. SIN ravistautui irti liian tiukasta otteesta ja pomppasi ylös potilaan sängyltä.
”Meillä on nyt suurempiakin huolia kun se ketä itki missäkin yöllä.”
”Sittenhän näet.” Kyuuketsuki sanoi ja hipaisi vielä kerran SIN:iä ennen kuin tämä poistui. SIN käveli hermostuneesti hetken aikaa käytävällä edestakaisin ennen kuin päätti mennä alakertaan.

Infossa olivatkin kaikki henkilökunta jo koolla. Myös silmänsä punaisiksi ja turvonneiksi itkenyt Naomi oli paikalla. Mutta ei Cletoa.
”Mitä on tekeillä?”
SIN sanoi katsellen kaikkia vuorotellen, heidän ilmeensä vaihtelivat surullisesta jäykkään, yksi tunteeton, mutta ei yhtään ainakaan virnistystä.
”Komori kertoo tuomion.”
Komori rykäisi kerran kuin saadakseen heidän jakamattoman huomionsa ja aloitti sitten.
”Otan syvästi osaa Jamien vuoksi, hän oli hyvä ihminen. Tutkin hänen ruumiinsa ja näyttää siltä että hän koki sairaudelleen tyypillisen kuoleman. Hän on oireillut lähiaikoina, kuten henkilökunnastamme kaikki tietävät, eikä sydän vain näyttänyt kestävän enempää. Olen todella pahoillani, voin vannoa että hän koki hiljaisen ja täysin tuskattoman kuoleman.”
Fredric näytti epäuskoiselta. Siinäkö kaikki? Ei voinut olla.

”Hän on hyvin nuori, eikä hänellä ollut muita perinnöllisiä sairauksia havaittu, hänen sydämensä olisi pitänyt kestää…” Fredric tokaisi tarkkaillen tiukasti Komorin eleitä.
”Fredric, minusta on erittäin loukkaavaa että jatkat käyttäytymistä kun en olisi yhtä taitava lääkäri kuin sinäkin. Jamie oli nuori ja hyväkuntoinen, mutta valitettavasti se ei koskaan takaa tervettä elämää. Kuten itsekin tiedät, Jamie sai kohtauksen eilen, erittäin rajun sellaisen. Hänen sydämensä sanoi itsensä irti. Siinä se.” Komori sanoi hilliten sisällä kiehuvaa raivoaan. Doroboo ei kommentoinut, näytti epäilyttävästi siltä, ettei hän edes välittänyt. SIN painoi päänsä alas surkeana. Aivan kuten hän oli arvellut, se oli hänen hoitovirheensä. Hänen takiansa Jamie oli kuollut yksin kurjassa sellissään.

”Olen erimieltä. Sallinette minun tutkia ruumista.” Fredricin äänestä kykeni kuulemaan sivistyneiden sanojenkin alta aistimaan kiihtymyksen. Se ei ollut pyyntö.
”Fredric! Minua kyllästyttää tämä! Voisitko edes joskus luottaa minuun.” Komori ei enää pyrkinyt hillitsemään itseään. Hän näytti raivon mikä oli piillyt ovelan hymyn alla. Ihmiset olivat täällä kaikki petollisia. Fredric oli vastaamassa samalla raivolla, ettei nyt ollut kyseessä ammattiylpeys, vaan toisen ihmisen kuolema, mutta Naomi keskeytti.
”Mikä tämän merkitys nyt enää on! Hän on kuollut. Hänellä ei ole sukulaisia, joten minä olen ainoa ketä hänestä pitää enää huolta. En halua enää mitään poliisitutkimuksia, tahdon ettei hän enää kärsi enempää…Teistä kukaan ei ollut paikalla silloin kun hän kuoli…”
Kaikki kääntyivät katsomaan Naomia joka oli purskahtaa itkuun jälleen. Komori hymähti ja näytti tyytyväiseltä itseensä. Hän puristi tytön olkapäitä, muka osaa ottavasti.
”Olen samaa mieltä neidin kanssa, poliiseille on jo ilmoitettu. He soittivat hautaustoimistolle. Ruumis tullaan hakemaan parin päivän sisällä. Näin Cleto olisi toiminut.” Hän painotti Cleton nimeä lauseessaan, kuten näyttääkseen olevansa heitä muita ylempänä.
Fredric ei sanonut mitään. Hän tiesi että Cleton ollessa poissa, toinen, lähes yhtä paha vaihtoehto oli johdossa täällä. Komori. Hän poistui paikalta asuinsiipeen, luomatta vilkaisuakaan muihin.

”Missä Cleto on?”
SIN kysyi Toralta joka seisoi vakavan näköisenä hänen vieressään.
”Komori sanoi tämän lähteneen liikematkalle, palaavan mahdollisimman pian. Koko talo on aivan sekaisin. Komori on ylempi valtuutettu Cleton ollessa poissa, hän on käytännössä hätäjohtaja... Minusta Fredric olisi kyllä parempi.”
SIN nyökkäsi. Hiljaisuus painoi huoneen tunnelmaa. Lotus kysyi tahtoiko Naomi jäädä odottamaan ruumisauton saapumista vai poistuisiko hän samalla kyydillä kun Hayashi poistuisi myöhemmin illalla. Naomi tahtoi jäädä.
Komori komenteli ihmisiä jatkamaan hommiansa aivan kuten ennen, talossa oli kuollut aikaisemminkin ihmisiä luonnollisesti tai sairauksiin. Heidän piti vain totutella. Toran piti tyhjentää Jamien huone yhdessä Naomin kanssa. Tämä oli sairasta, epäinhimillistä.

Cleto havahtui hereille kovalla lattialla. Huoneessa oli edelleen hämärää. Hän ei ymmärtänyt miten oli kyennyt nukahtamaan näin epämiellyttävälle alustalle. Hän katseli ympärilleen. Huoneen tapetit olivat lähes irronneet, niitä repsotti siellä täällä seinästä. Huonekaluja oli vähän ja nekin kaikki olivat likaisia ja rikki. Papereita, vanhoja sanomalehtiä ja pölyä oli joka puolella. Hänen edessään sohvalla nukkui laiha hahmo. Hän nukkui koomisen näköisesti takapuoli pystyssä. Cletoa ei kuitenkaan naurattanut. Hahmon hiukset olivat valkoiset ja hapsottivat joka ilmansuuntaan.
Cleto huomasi olevansa sidottuna edelleen. Hän ei tulisi pääsemään pakoon, vaikka vartija ei näyttänytkään mitenkään erityisen viisaalta. Silti, kuin tottumuksesta, hän koetti repiä käsiään vapaaksi. Vankka köysi raapi ihoa ilkeästi, hän kesti sen ajatellessaan Jeesuksen kärsimystä ristillä. Hän kärsi meidän takiamme. Minäkin kärsin teidän takianne, pelastan teidät, kuten Hän pelasti minut. Cleto hymähti ja luovutti, pian ymmärtäessään riuhtomisen olevan turhaa.
Häntä alkoi nukuttaa pian uudestaan, hän sai rauhan ajatellessaan jumalaa. Lausuen hiljaa lempi rukoustaan.

SIN seisoi vapisten käytävällä, huoneen 13 edessä. Numero 13 oli aina ollut pahanonnennumero, siitä seurasi pahoja asioita ja huonoa onnea, hän oli kuullut jopa, että Amerikassa saatettiin jättää kerrostaloista 13:sta kerros kokonaan välistä. Olivat vain kerrokset 12 ja 14. Tietenkin se toimi kuten kaikki muutkin taikauskoon liittyvät ilmiöt, ne toimivat mikäli niihin uskoo. Hän ei ollut aivan varma uskoiko sellaiseen ja ennen kaikkea, miksi ajatteli tällaisia asioita juuri nyt.
”No tuletko sinä?”
Komori sanoi seisten jo valmiina ovella avaimet kourassaan. SIN nyökkäsi ja käveli hermostuneena ovelle. Vartti sitten Komori oli sanonut Jamien kuolleen luonnollisen kuoleman ja heidän piti jatkaa töitänsä, SIN ei voinut uskoa kaikkea tätä todeksi. Hän vihasi tätä. Vihasi paljon. Miten he pystyivät jatkamaan normaalia elämää kun yksi hyvin oleellinen pala oli poissa siitä. Kun tiesi että huone 12 olisi tyhjillään. Oli epäinhimillistä repiä ihmisiä näin, mutta hän pysyi vaiti. Komori avasi oven ja tervehti Aoita joka makasi sängyllään katse kohti kattoa. Tuntui ettei potilailla oikeastaan muuta tekemistä ollutkaan pienissä ja ahtaissa hiirenloukuissaan. Vain vähän omia tavaroita, ei puhelimia eikä tietokonetta. Ilmeisesti myös tavaroiden takavarikoiminen kävi rangaistuksena tottelemattomasta käytöksestä.
”Sulje ovi perässäsi.”
Komori sanoi ja SIN totteli välittömästi sulkien mahdollisen pakoreitin takanaan, hän ei ollut lainkaan varma oliko se pakoreitti hänelle vai potilaalle. Aoi havahtui istumaan ja suuntasi katseensa hoitajiin. Komori kurkotti kohti valokatkaisijaa ja naksautti ennestään niin hämärän huoneen täyteen valoa. Hän kääntyi hymyilemään pöllämystyneen näköiselle Aoille reippaana.
”Mitä nyt?”
Aoin äänensävy ei kuitenkaan ollut lainkaan hämmästynyt, vaan se kallistui pahaa enteilevän torjuvaksi. Hänellä taisi olla aavistus mitä olisi tulossa.
”Ole ihan rauhassa. Meillä on vain pieni tehtävä täällä, pakollinen valitettavasti. Taidat tietää ikävä kyllä mitä seuraavaksi tapahtuu…” Komori sanoi kuin olisi itse asiassa ollutkin pahoillaan.
SIN:iä ärsytti kun vaikutti että hän oli ainoa ketä ei tiennyt mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan, hänenhän pitäisi nimenomaan tietää, mikäli hänen pitäisi olla avuksi Komorille. Aoi katsoi epäilevästi Komoria, yrittäen tutkia tämän ilmeestä mitä olisi tulossa.
”Nobu, avaisitko tuon oven meidän takanamme.”
Komori sanoi ja viittasi pieneen oveen huoneen sivustalla. SIN kipitti oven luo, avasi sen ja kurkisti varovaisesti sisään.

Ovi johti pieneen kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneen kaakelit olivat kai joskus olleet valkoisia, mutta nyt ne olivat tumman lian peitossa ja metalliosat olivat ruostuneet ja vääntyneet niin, ettei huone näyttänyt miltään kovin hygieeniseltä. Joshua olisi varmasti saanut sydänkohtauksen, mikäli olisi nähnyt tämän. Huoneen toisessa päässä oli pieni huuruinen ikkuna, josta päivänvalo koetti epätoivoisesti lämmittää rujoa huonetta. Komorin ääni kuului taas.
”Laske kylpyvesi, ole niin hyvä.”
SIN nyökkäsi hitaasti ja lähestyi kylpyammeen suihkua. Hänen piti vääntää vanhaa suihkun vedensäätimiä koko voimallaan ennen kuin sai edes hieman vettä tulvahtamaan hanasta. Hän väänsi kovempaa. Vesi oli samaa ällöttävän kuparisen, ellei jopa punaisen, näköistä kun hoitajienkin suihkuista. Samoin vesi oli hirvittävän kylmää, ennen kuin se pikkuhiljaa rupesi lämpenemään hitaasti. SIN kääntyi katsomaan toiseen huoneeseen missä Aoin ilme oli muuttunut jälleen. Tällä kertaa hänen katseensa oli pelokas, lähes epätoivoisen pelokas. Komori lähestyi potilasta hitaasti.
”Aoi, on pesun aika.” hänen äänensä oli rauhallinen ja ilme tyyni. Aoi kääntyi katsomaan tätä järkyttyneenä ja huudahti pienesti.
”EI!”
SIN jäykistyi paikoilleen. Mitä helvettiä tapahtui? Miksi Komori ei ollut voinut selittää aikaisemmin mitä hänen piti tehdä? Nyt hän ei kyennyt kuin seisomaan typertyneenä tekemättä yhtään mitään. Aoi perääntyi sänkynsä toiseen päähän ja yritti potkaista häntä kohti kurkottavaa Komoria.
”Nobu! Tartu Aoin käsistä kiinni!” Komori huudahti saatuaan maistaa Aoin sukkaa. SIN juoksi heidän luo ja pienen tappelun jälkeen sai vangittua potilaan kädet. SIN katsoi Aoin arpisia ranteita joista hän piti kiinni, ne kertoivat tarinaa siitä tuskasta, minkä täytyi velloa miehen sisällä. Mitä oli tapahtunut? SIN havahtui potilaan yrittäessä kiskoa käsiään vapauteen, Aoi kirosi ja potki kuin vimmattu. Komori istui pienen ottelun jälkeen lopulta tämän päälle ja yrittäen samalla pakottaa tätä jaloilleen, mikä loi varsin oudon yhtälön.
”Sinä et sitten aio päästää tätä helpolla, vai mitä?” Komori mutisi nousten samalla ylös ja tarttui Aoin käsistä. SIN päästi irti ja huohotti pienesti. Komori raahasi epätoivoisesti vastaan taistelevaa potilasta kohti kylpyhuonetta. Aoi huusi ja potkaisi Komoria jalkaan. Tämä älähti ja päästi miehestä irti. Aoi pakeni kontaten kohti ovea. Hän tarttui kahvaan. Turhaan. Oven lukko ei antanut periksi hänen epätoivoiselle riuhtomiselleen. Komori tarttui tätä nilkoista ja kiskoi kohti pesuhuonetta. Hänen saatuaan miehen sisälle, SIN juoksi heidän luokseen ja lukitsi oven niin, ettei kylpyhuoneesta päässyt kuin avaimella. Komori riisui kovakouraisesti vapisevan miehen. Tämän vedettyä hänen löysän t-paitansa pois, alta paljastuivat kyljet, selkä ja rintakehä jotka olivat täynnä samanlaisia pieniä arpia kun ranteetkin. Komori kiskoi loputkin vaatteet vastaan taistelevalta mieheltä helposti ja tottuneesti. SIN taas tunsi muuttuvansa kokoajan punaisemmaksi mitä alastomammaksi mies tuli. Lopulta Komori työnsi miehen kylpyammeeseen joka oli täynnä kylmää kuparista vettä. Aoi huudahti kylmän ja likaisen veden osuessa vapisevaan kehoon ja pian hän parkaisi epätoivoisena. Komori nousi käärimään hihansa ja katsoi nyt hyvää vauhtia kalpenevaa SIN:iä. Hän tarttui suihkuun, väänsi hanan auki ja suihkutti vettä värisevän miehen päälle, välittämättä siitä miten kylmää vesi oli. Huuto kaikui tyhjässä tilassa.
Koko tapahtuma tuntui liian epätodellisesta. Hoikka vaalea nuori mies oli kyyryssä likaisessa ammeessa, likaisessa kylpyhuoneessa itkien ja täristen Komorin survoessa väkivaltaisesti shampoota tämän vaaleisiin hiuksiinsa. Aoi tuijotti vettä pakokauhussa ja kuiski itselleen rauhoituksia. SIN seisoi nurkassa pahoinvoivana. Hän ei ikinä ollut kyennytkään ajattelemaan, että mitä tapahtuu kun henkilö pelkää vettä. Pelkää peseytymistä niin paljon että olisi valmis mieluummin vaikka kuolemaan kun uppoamaan ammeeseen. Aoin ihmiskammo ei auttanut asiaa lainkaan, hän tuskin tuli toimeen ihmisten kanssa, ja hänen vartalonsa varmasti tuotti epävarmuutta. Sillä se oli arpien peitossa ja niitä oli vain paikoissa joihin hän itse ylettyi viiltämään. SIN käänsi katseensa pois ja keskitti katseensa läheiseen seinään yrittäen turhaan tulla kuuroksi epätoivoisille avunpyynnöille.

Komori istui rennon näköisesti sohvalla katsellen TV:tä edessään, puristaen toisessa kädessään kahvimukia. SIN oli yhä mykistynyt. Hän katsoi epävarmasti Komoria joka hörppi lakisääteisen kahvitaukonsa kolmatta kupillista.
”Mistä Aoi sai ne arvet?”
”Oh, hänellä on ollut pieniä komplikaatioita itsensä kanssa.”
”Hän on viillellyt?”
”Sitäkin, lähinnä leikkinyt saksilla, leikellyt itsestään palasia. Iskenyt kuuleman kerran sakset ranteeseensakin tuskissaan, sellaista se itseinho ja kuoleman kaipuu teettää. Hei minne sinä menet?”
SIN juoksi ulos kahviosta, hän juoksi alas portaita. Häntä inhotti. Mikä kaikkia vaivasi, mikseivät he voineet olla onnellisia noin? Eerikalla ei ollut valinnanvaraa, hän kuolisi nuorena vaikka miten tahtoisi elää vanhemmaksi, mutta ei, sairaus esti sen. Entä Jamie sitten, hän oli positiivinen ihminen eikä olisi varmasti koskaan toivonut kuolemaa. Ja sitten oli sellaisia ihmisiä, ketkä halusivat heittää elämänsä menemään, noin vain, ajattelematta sen enempää. Ajattelematta lainkaan niitä keille ei annettu valinnanvaraa. Mikä kaikkia vaivasi?

SIN meinasi tuohtuneena juostessaan törmätä Naomiin joka seisoi portaissa. Hän koetti sopertaa tytölle jotain ja vain vaivoin sai ilmoille edes jotain ymmärrettävää.
”Ah anteeksi.”
”Ei se mitään.”
Äänessä saattoi kuulla edelleen surua. Hänen silmänsä eivät olleet lainkaan niin punottavat enää. SIN tunsi että hänen olisi kai kuulunut pyytää anteeksi. Hän tapaili sanoa jotain, ihan mitä tahansa, mutta pää löi tyhjää. Naomi katseli häntä hetken, veti sitten jotain taskustaan. Veitsi, se kiilteli kellertävän lampun alla uhkaavasti. SIN hätkähti ja hän meinasi kompastua jalkoihinsa yrittäessään peruuttaa portaissa.
”Kenen tämä on?”
”Mitä?”
”Kysyin, että kenen tämä on?” Naomi näytti veistä SIN:lle. SIN huokaisi salaa helpotuksesta, hän oli hetken luullut että tyttö oli mennyt surusta sekaisin ja oli aikeissa tappaa hänet, hänet joka oli aiheuttanut tämän parhaan ystävän kuoleman. SIN soimasi itseään jälleen kerran.
”E-en tiedä.”
”Löysin sen Jamien sängyn alta. Se ei ole Jamien, siitä olen varma.”
”Epäiletkö että joku on tappanut hänet?” SIN henkäisi. Hän ikävä kyllä uskoi salaliittoteorioihin turhankin tiukasti, ehkä se sai hänet uteliaisuutensa kohoamaan. Hän katseli veistä, yrittäen muistella oliko joskus nähnyt sen ennenkin jossain.
”Kyllä, epäilen.” Naomi sanoi silmät intoa täynnä. Ja hän laittaisi sen henkilön katumaan tekojaan, vaatisi se mitä vain häneltä.

Next Chapter >>
<< Previous Chapter