Kirjoitin galleriaan, pistän saman tännekin.

[merry_chan]

Aikuinen, näe nuoren epätoivo

Linkin artikkelista muistuu mieleeni ihan ensimmäiset masennusvuoteni. Ala-asteella, olisiko ollut viidennellä joskus vuonna 2000 kun masennukseni ensimmäisiä kertoja kasvoi miltei sietämättömäksi, en uskaltanut kertoa kenellekään olevani masentunut, koska pelkäsin hysteerisesti kaikkien kuittaavan sen sanomalla "se

Comments

[noniin]

Mitä tulee "se nyt vaan kuuluu murrosikään" -kuittailuun, ni oonpa aikapäivät ihmetelly niitä ihmisiä, jotka ei tunnu tajuuvan, että ihan vitun sama kuuluuko paska olo johonkin ikään vai ei, niin se kokemus siitä paskasta olosta on ihan vitun henkilökohtainen ja aito, eikä se kokemus kuittailemalla muutu yhtäkkiä vaan joksikin jutuksi, joka nyt vaan kuuluu tähän, vaan SE TUNTUU IHAN VITUN LOPUTTOMAN HAJOTTAVAN KAMALALTA, SIETÄMÄTTÖMÄLTÄ JA TAPPAVALTA. Muistan, kun mun isotäti, joka kävi mun faijan luona joskus pari kertaa viikossa hääräämässä, löysi jonkun mun psykalapun lojumasta ja kuittaili juurikin tota nimenomasta paskaa, että sä nyt oot teini siitähän se johtuu

[merry_chan]

Toi on kyllä ihan totta myös... Kuului se teini-ikään tai ei, ei se saa sitä yhtään merkityksettömämmäks tai helpommaks. Ylipäänsä kaikki tunteiden ja ajatusten vähättely on niin aaarrghhh perseestä että oksat pois.

[traumatisaatio]

Pystyn samaistumaan tähän ihan täysin. En kadu enkä tule ikinä katumaankaan, että hain silloin joskus apua myöskin ja vietin osan elämästäni osastolla.

Eniten sapetti se, että mulle taas hoettiin syyksi "se kuuluu murrosikään" niin lääkäri joka teki lähetteen ja vanhemmat ja muut ihmiset.