keikka ja viime viikon tiistai
Juu eli tosiaan toi edellinen merkintä piti olla hieno musiikinlisäys, mutta eipä tullut kovinkaan hienoa siitä. Ei siinä mitään. Tällä hetkellä mä vain jännitän viimeiset jännitykseni, niin ettei niistä olisi huomenna enää jälkeäkään, jotta pystyisin virittäytymään keikkaan kaikessa rauhassa. Mä tiedän kyllä, että yleisön edessä täytyy keskittyä musiikkiin, niin kädet eivät tärise kauheasti. Mä treenaan sitä koko ajan.=)
Tämä taitaa muuten olla mun eka suomenkielinen merkintäni. Tuntuu oudolta. Suurimmaksi osaksi kirjoitan tätä päiväkirjaa englannin kielellä, jotta olisi edes jonkinlaista harjoitusta. Hassua, mutta en käytä englantia juurikaan yliopistossa. Kaikki luennot ovat enkuks, mutta silloinhan itse olen vain kuuntelijana.
Mutta tosiaan keikka lähestyy. Eräs yliopistokaverini tekee siitä lehtijutun, ja toivottavasti saan myös sovittua valokuvaajan kanssa ajasta. Laitan sitten kuvia tännekin, jos saan ne häneltä myöhemmin.
Tänään oli tieteellisen kirjoittamisen luento. Yritin pitkään keksiä, ketä se opettaja muistutti puhetavaltaan. No lopulta sen keksinkin. Meidän riparillamme oli eräs pappi, joka puhui ihan samaa murretta. Ei siis ollut turkulainen varmaankaan, heh. Sellainen puhetapa ei siis yhtään häiritse mua, päinvastoin. Kiva kuunnella ja vaipua omiin ajatuksiin. En kuitenkaan jaksa keskittyä, jos samat asiat tulevat joka tapauksessa paperimonisteena eteen tunnin loputtua. Jännää.. kahden viikon päästä minun on palautettava esseeni, jonka aion kääntää englanninkielisestä versiosta. Sain sen engl. valmiiksi eilen illalla. Ei ollut kauhean paha urakka, vaikka alussa pelkäsin sitä vähän. Mä taidan välillä aliarvioida kykyni oikein toden teolla. Kaikki tarvittava tieto lopulta löytyy omasta päästä, ei siihen mitään erikoista tarvita.
Viime viikon tiistaina olin sijaistamassa Vantaalla jälleen kerran. Tällä kertaa lapset olivat ihan rauhallisia. Heillä oli käynnissä "kurinpalautus" koululla. Reksi tuli käymään kesken matikan tunnin puhumassa käyttäytymisestä, ja kaikki olivat reippaina vastaamassa että "ollaan meluisia ja häiritään ja riehutaan, ja siksi ne ekaluokkalaiset häiriintyy ja valittaa; me ollaan pahoja". Ihkut! Jopa kakkosluokka oli kiltti sillä kertaa. Samana päivänä ymmärsin myös, miksi oli ala asteella pakko mennä ulos välituntisin. Sehän on opettajan ainoa henkireikä!!! Saa olla 15 minuuttia rauhassa=) Ja toinen juttu.. tajusin, minkä arvoista kouluruoka on. Sen kai ymmärtää vasta sitten, kun alkaa maksaa opiskelijalounaista väh 2e/kerta. Miten olikaan kivaa koulussa ja lukioaikoina, kun sai syödä niin paljon kuin halusi, eikä tarvinnut maksaa siitä. Vau. Tällaisia elämänkokoisia mietteitä sitä saa, kun menee koululle töihin. Ei musta kyl varmaankaan tule kokopäiväistä opettajaa ikinä.. en sittenkään sano, ettei ikinä, mutta toivotaan kuitenkin niin=). On se hauskaa, mutta on liian paljon muttia. Katsotaan 10 vuoden päästä, mihin ollaan silloin päädytty. Jeez.. se siitä
Tämä taitaa muuten olla mun eka suomenkielinen merkintäni. Tuntuu oudolta. Suurimmaksi osaksi kirjoitan tätä päiväkirjaa englannin kielellä, jotta olisi edes jonkinlaista harjoitusta. Hassua, mutta en käytä englantia juurikaan yliopistossa. Kaikki luennot ovat enkuks, mutta silloinhan itse olen vain kuuntelijana.
Mutta tosiaan keikka lähestyy. Eräs yliopistokaverini tekee siitä lehtijutun, ja toivottavasti saan myös sovittua valokuvaajan kanssa ajasta. Laitan sitten kuvia tännekin, jos saan ne häneltä myöhemmin.
Tänään oli tieteellisen kirjoittamisen luento. Yritin pitkään keksiä, ketä se opettaja muistutti puhetavaltaan. No lopulta sen keksinkin. Meidän riparillamme oli eräs pappi, joka puhui ihan samaa murretta. Ei siis ollut turkulainen varmaankaan, heh. Sellainen puhetapa ei siis yhtään häiritse mua, päinvastoin. Kiva kuunnella ja vaipua omiin ajatuksiin. En kuitenkaan jaksa keskittyä, jos samat asiat tulevat joka tapauksessa paperimonisteena eteen tunnin loputtua. Jännää.. kahden viikon päästä minun on palautettava esseeni, jonka aion kääntää englanninkielisestä versiosta. Sain sen engl. valmiiksi eilen illalla. Ei ollut kauhean paha urakka, vaikka alussa pelkäsin sitä vähän. Mä taidan välillä aliarvioida kykyni oikein toden teolla. Kaikki tarvittava tieto lopulta löytyy omasta päästä, ei siihen mitään erikoista tarvita.
Viime viikon tiistaina olin sijaistamassa Vantaalla jälleen kerran. Tällä kertaa lapset olivat ihan rauhallisia. Heillä oli käynnissä "kurinpalautus" koululla. Reksi tuli käymään kesken matikan tunnin puhumassa käyttäytymisestä, ja kaikki olivat reippaina vastaamassa että "ollaan meluisia ja häiritään ja riehutaan, ja siksi ne ekaluokkalaiset häiriintyy ja valittaa; me ollaan pahoja". Ihkut! Jopa kakkosluokka oli kiltti sillä kertaa. Samana päivänä ymmärsin myös, miksi oli ala asteella pakko mennä ulos välituntisin. Sehän on opettajan ainoa henkireikä!!! Saa olla 15 minuuttia rauhassa=) Ja toinen juttu.. tajusin, minkä arvoista kouluruoka on. Sen kai ymmärtää vasta sitten, kun alkaa maksaa opiskelijalounaista väh 2e/kerta. Miten olikaan kivaa koulussa ja lukioaikoina, kun sai syödä niin paljon kuin halusi, eikä tarvinnut maksaa siitä. Vau. Tällaisia elämänkokoisia mietteitä sitä saa, kun menee koululle töihin. Ei musta kyl varmaankaan tule kokopäiväistä opettajaa ikinä.. en sittenkään sano, ettei ikinä, mutta toivotaan kuitenkin niin=). On se hauskaa, mutta on liian paljon muttia. Katsotaan 10 vuoden päästä, mihin ollaan silloin päädytty. Jeez.. se siitä