Suorien kulmien golfia
Kyllä on kuulkaa hauska harrastus tämä kolopallo. Ihan on järkevien ihmisten hommaa, on on! Eikä yhtään nosta verenpaineita. Ollenkaan. Koskaan.
Sain tuossa viikko sitten tasoitustani laskemaan ensimmäisen kerran. Aloittelijan 54:stä oikeastaan ihan yhtä aloittelijan 50:een. Voisi kuvitella, että se tarkoittaisi, että peli sujuisi säännönmukaisesti ainakin neljä lyöntiä paremmin kuin ennen.
HAHHAH!
Aikoihin en ole pelannut näin huonosti kuin eilen ja tänään.
Ensimmäinen väylä antoi valheellisia hyvänolontunteita, kun sain nakuteltua kevyesti väylän oikean par-tuloksen. Ai että, neljällä lyönnillä väylä läpi, siinä on taikaa.
Alamäki alkoi heti kakkosväylältä. Avaus minne sattuu (mahdollisimman paksuun heinikkoon, tietenkin), sieltä nosto noin kahden metrin päähän aivan köpöisellä hutaisulla ja väylän tietenkin kruunasi ihan käsittämätön töppäily viheriöllä. Lähipeli oli luokatonta ja pallo suorastaan väisteli koloa.
Mutta se mikä on käsittämätöntä, on golfkentän kyky muuttaa epätodennäköisyydet todellisuudeksi. Jos lähtisi yrittämällä yrittämään, ei takuulla onnistuisi lyömään golfpalloa naksahtaen puuhun kolmea kertaa peräkkäin. Eihän sitä nyt jumalauta voi osua senkokoisella pallolla ohueen mäntyyn kymmenien metrien päästä, vaikka miten yrittäisi. Ei ole mahdollista. Ja kuitenkin...
Naps. Pallo ei mennyt vesiesteeseen (hurraa!), mutta kopsahti mäntyyn, joka aiheutti pallon lentorataan 90 asteen kulman. Ihan väärään suuntaan. Huoh. Siellä se pallonperhana sitten nökötti, pitkässä heinässä, puiden takana, mäennyppylän juurella, raivostuttavan lähellä viheriötä - ja kuitenkin niin kaukana. Uusi lyönti, thwack, ja enkös osunut taas puuhun. Koivunrunko kolautti palloon seuraavan 90 asteen kulman, tällä kertaa viheriön suhteen taaksepäin. Se siitä väylästä. Nostin pallon ja marssin seuraavalle tiiauspaikalle. Pihisten ja kihisten.
Kops. Väylän avauslyönti kauniisti noin 80 metrin päähän, äkäisellä napsahduksella puunrunkoon. Joka käänsi pallon 90 asteen kulmassa alkuperäisestä liikeradasta vasemmalle. Mikä tällä kertaa oli oikeastaan oikein hyvä tulos, koska pallo tipahti kauniisti mäenrinteeseen lähemmäs väylää - ilman puuta olisin hukannut taas yhden pallon Maskun metsiin, väylän out-alueelle. Tehkää perässä!
Samalla kierroksella äitikin osui muutamaan puuhun, joten sain aihetta tuumia, mitäköhän oikeasti termillä "puumaila" oikein tarkoitetaan...
Jospa seuraavalla kerralla osuisi vähän paremmin - tai huonommin? Olisihan tuota tasoitusta ihan kiva saada laskemaan vielä kauden aikana toisenkin kerran.
Sain tuossa viikko sitten tasoitustani laskemaan ensimmäisen kerran. Aloittelijan 54:stä oikeastaan ihan yhtä aloittelijan 50:een. Voisi kuvitella, että se tarkoittaisi, että peli sujuisi säännönmukaisesti ainakin neljä lyöntiä paremmin kuin ennen.
HAHHAH!
Aikoihin en ole pelannut näin huonosti kuin eilen ja tänään.
Ensimmäinen väylä antoi valheellisia hyvänolontunteita, kun sain nakuteltua kevyesti väylän oikean par-tuloksen. Ai että, neljällä lyönnillä väylä läpi, siinä on taikaa.
Alamäki alkoi heti kakkosväylältä. Avaus minne sattuu (mahdollisimman paksuun heinikkoon, tietenkin), sieltä nosto noin kahden metrin päähän aivan köpöisellä hutaisulla ja väylän tietenkin kruunasi ihan käsittämätön töppäily viheriöllä. Lähipeli oli luokatonta ja pallo suorastaan väisteli koloa.
Mutta se mikä on käsittämätöntä, on golfkentän kyky muuttaa epätodennäköisyydet todellisuudeksi. Jos lähtisi yrittämällä yrittämään, ei takuulla onnistuisi lyömään golfpalloa naksahtaen puuhun kolmea kertaa peräkkäin. Eihän sitä nyt jumalauta voi osua senkokoisella pallolla ohueen mäntyyn kymmenien metrien päästä, vaikka miten yrittäisi. Ei ole mahdollista. Ja kuitenkin...
Naps. Pallo ei mennyt vesiesteeseen (hurraa!), mutta kopsahti mäntyyn, joka aiheutti pallon lentorataan 90 asteen kulman. Ihan väärään suuntaan. Huoh. Siellä se pallonperhana sitten nökötti, pitkässä heinässä, puiden takana, mäennyppylän juurella, raivostuttavan lähellä viheriötä - ja kuitenkin niin kaukana. Uusi lyönti, thwack, ja enkös osunut taas puuhun. Koivunrunko kolautti palloon seuraavan 90 asteen kulman, tällä kertaa viheriön suhteen taaksepäin. Se siitä väylästä. Nostin pallon ja marssin seuraavalle tiiauspaikalle. Pihisten ja kihisten.
Kops. Väylän avauslyönti kauniisti noin 80 metrin päähän, äkäisellä napsahduksella puunrunkoon. Joka käänsi pallon 90 asteen kulmassa alkuperäisestä liikeradasta vasemmalle. Mikä tällä kertaa oli oikeastaan oikein hyvä tulos, koska pallo tipahti kauniisti mäenrinteeseen lähemmäs väylää - ilman puuta olisin hukannut taas yhden pallon Maskun metsiin, väylän out-alueelle. Tehkää perässä!
Samalla kierroksella äitikin osui muutamaan puuhun, joten sain aihetta tuumia, mitäköhän oikeasti termillä "puumaila" oikein tarkoitetaan...
Jospa seuraavalla kerralla osuisi vähän paremmin - tai huonommin? Olisihan tuota tasoitusta ihan kiva saada laskemaan vielä kauden aikana toisenkin kerran.