Järjestelyvimman iskiessä...

[yavannie77]

Lueskelin tuossa juuri paleannin kirjoitusta siivoamisesta ja selailin hänen linkittämäänsä organisaatioblogia. Miten sattuikaan - olen itse miettinyt vastaavansorttisia asioita tässä viime aikoina. Osuin nimittäin pari kertaa tuossa loppuvuodesta sen nelosella (?) pyörivän Himohamstraajat-dokudraamasarjan kohdalle. Huhhuh! Ei ole onneksi itsellä vielä

Comments

[kondooritar]

Juuri samaa olen itsekin yrittänyt, tosin hidasta kehitystä on, kun montaa tuntia päivässä tätä rumbaa ei jaksa. Mä oon miettinyt, että kuinka monta laatikkoa ihmisellä voi olla sitä kamaa, jonka nimi on 'muistot'? Toi sun kuvien otto oli todella hyvä vinkki... Varsinkin omia kouluaikaisia käsitöitä jne laitoin tässä vähän aikaa sitten menemään... Kyllä siinä on sydän syrjällään, mutta kuka sitä kamaa oikeasti vielä kaipaa? Minun lisäksi... Noh, jos totta puhutaan niin en edes minä. Mulla on lisäksi suuri ongelma, joka koskee isoisieni taidetta... Molemmat kun olivat taidemaalareita ja heiltä tuotantoa on aivan hirveitä määriä. Mukaanlukien öljyväritauluja kankaille maalattuna... Ne ei mitään pientä määrää tilaa viekään... Me jopa J:n kanssa ollaan harkittu asunnon valintaa sillä perusteella, että kuinka paljon on seinätilaa...

Ja sitten on kirjat. Perityt kirjat, joita en koskaan ole lukenut... Ja todennäköisesti en koskaan tule lukemaan. Täytyy katsoa vain J:n kirjoja hänen 15metrin hyllyssään ja voin todeta, että kaikki ne, ovat omia kirjojani kiinnostavampia... Että mikä on todennäköisyys, että joskus saan ne luettua... Saati sitten omani. Noh, about zero. Toisaalta otin ne mummin jäämistöstä siksi, että halusin oman kirjaston... Noh, nyt ei tarvitse olla kirjoja koristeeksi, niitä on muutenkin, joten kirjat heihei vaan.

Tän illan saldo oli n. yksi pahvilaatikollinen odottamaan kirppari/antikvariaattia ja sitten puolikas jätesäkki roskia. Hitaasti etenee, mutta toisaalta, onpa tässä kevättä vielä jäljellä. Tsemppiä samaan hommaan!

[yavannie77]

Sehän siinä onkin, että sitä elää elämäänsä ihan tyytyväisenä edes muistamatta, että omistaa jonkun tietyn muistoesineen. Vasta, kun se tulee vuosien jälkeen laatikosta tm. vastaan, muisto aktivoituu ja sitten sitä kuvittelee, että tämä on pakko säästää.

Mä olen jo kirppiksellä myynyt joitakin vuosia sitten mm. sellaisia pikkuesineitä (kuten posliinieläimiä), jotka olivat mulle ala-asteella (!!) tosi tärkeitä. Mutta mitä mä niillä nyt tekisin? En mitään. Ei mulla ole kiinnostusta täyttää kaikkia vapaita pintoja kasarikoristesälällä. Ja niinpä nekin ennen rakkaat esineet saivat uudet omistajat. Hyvä niin.

Noi taulut on varmaan aika hankalia. On helpommin sanottu kuin tehty esimerkiksi joku sellainen ratkaisu, että valitsee kummaltakin kaksi tai kolme merkityksellisintä lempiteosta ja vaikka sitten myy loput. Ei se kuitenkaan ihan niin helppoa ole. Puhumattakaan siitä, jos puoli sukua ottaa nokkiinsa, jos taulut häviävät perheestä.

Tsemppiä myös sun projektiin - vähän kerrallaan! :)

[merisiili]

Siis oikeestiko posliiniesineet menee kirppiksellä? Mä taisin silloin jokusen laittaa myyntiin, mutta en muista, että ois menneet kaupaksi.

Sehän siinä onkin, että sitä elää elämäänsä ihan tyytyväisenä edes muistamatta, että omistaa jonkun tietyn muistoesineen. Vasta, kun se tulee vuosien jälkeen laatikosta tm. vastaan, muisto aktivoituu ja sitten sitä kuvittelee, että tämä on pakko säästää.

Öh, eikö tämä ole juuri se syy, miksi ne esineet säästetään? Että juuri niitten avulla ne muistot löytyvät mielen syövereistä? Mä ainakin säästän monet ns. hyödyttömät esineet juuri sen vuoksi, että ne ovat keino tuoda ne tietyt muistot pintaan aika ajoin. Ne muistot, joita en halua unohtaa. Se, että mulla olisi valokuva niistä jossain tiedostossa, ei auta asiaa, koska niitä kuvia ei tule välttämättä katsottua samalla tavalla kuin jos konkreettisesti kaivaa tavaroita kaapeista ja laatikoista ja törmää sattumalta muistoihin. No, mä olen hamsteri muutenkin. Enkä voisi ikuna heittää pois Mirriä ja Luppakorvaa, vaikka niistä olisi sata kuvaa! ;_;

[yavannie77]

En mäkään aio heittää pois Hyljettä ja Paksua ankkaa, mutta mä kieltäydyn ajattelemasta, että esineet olisivat ainoa tapa ylläpitää muistoja. Ja koska valokuvat vievät vähemmän tilaa, mä olisin ihan valmis hankkiutumaan eroon tavarasta ja säästämään valokuvan. Sama se kai sitten on, katsooko sitä valokuvaa kerran viidessätoista vuodessa vai kompastuuko siihen esineeseen yhtä harvoin. Mulla ei ole tilaa säästää kaikkea, enkä edes haluakaan. Mutta kukin tavallaan.

[merisiili]

Ei kai se nyt missään tapauksessa ole ainoa tapa, totta kai niitä muistoja tulee spontaanistikin mieleen. Mutta mulle osa sitä kokemusta on löytämisen riemu, kun sattumalta törmää johonkin kivaan muistoon. Ei se ole sama, jos päättää, että "nyt katson näitä muistoja täältä tietokoneelta". Mä tiedän, että mun ei välttämättä tulisi katsottua niitä kuvia varmaan ikinä, kun aina ajattelisin, että ehtiihän sitä myöhemminkin. Sen sijaan kun siivoaa kaappia ja törmää vanhoihin äikän aineisiin, kuten runsas viikko sitten kävi, niin sitten tulee yllättäen syvennyttyä muistoihin kesken kaiken. Jos ne samat aineet olisi skannattuna koneella, niin tuskin lukisin ikinä (okei, ehkä ne olisi sitten helpompi löytää tarvittaessa... :P ). Lisäksi mä luulen, että mulle se konkreettisen esineen tms. hypisteleminen on myös tärkeää.

Mut joo, kukin tavallaan, tää varmaan selittää sen miksi mä olen hamsteri... :)