Tylsää
"Loma" on melkein ohi. Torstai on jo käsissä, kohta on perjantai, sit viikonloppu, sitten tulee taas maanantai. Maanantaina joudun sit vissiin takaisin töihin, jos nyt ei työnantaja syystä tai toisesta ilmoita, ettei töitä ole tarjolla. Ehdin jotakuinkin juuri ja juuri tottua siihen, et voin mennä menojani miten huvittaa, aloittaa päivän koiran kanssa ihanalla pitkällä lenkillä Kukkosensaareen, sit vaan olla ja elää. On ollu luksusta. Toisaalta ei ole kiva olla kipeänä.
Kävin tänään fysioterapeutilla taasen. Sain ohjeita ja jumppaliikkeitä kasan lisää, mutta niiden pitäisi auttaa. Nyt kun sit sais itsensä tekemäänkin niitä. Sain myös lähetteen fysiatriseen hoitoon, kun toi mun selkä on niin jumissa ja jännittynyt. Kai se vähemmästäkin jännittyy, kun on jatkuvassa kiputilassa monta viikkoa.
Oon kärvistelly maanantaista lähtien flunssassa. Yskä ja räkätauti on ihan kamala, kurkku on kipeä ja ääni paineessa vieläkin, korvat myös tukossa. Hiljalleen on meno parempaan päin, oon vetäny teetä ja carmolista. Laulut on jääny kahdelta viikolta väliin, ehkä ensi viikolla pääsee jo vinkumaan.
Koirakin on tuntunut nauttivan, kun mamma on kotosalla. Rinille on ollu aikaa ihan eri tavalla kuin työviikkoina. Yllärillä.
Tilanne kotona on mennyt siihen pisteeseen, että oon alkanu mietintäasteella kypsytellä ajatusta muuttamisesta. Tuntuu, että se on kivuttomin ratkaisu tässä vaiheessa kaikkien kannalta. En oo muita kämppiksiä asiasta vielä valaissut, mutta tuskinpa se niille yllätyksenäkään tulee. Mun on hyvä olla täällä vaan sillon, kun oon yksin kotona koiran kanssa. Ehkä se on sitä, mitä tähän hätään kaipaan. Oma rauha, oma koti ja ennen kaikkea oma aikataulu, oma päiväohjelma, omat sotkut ja omat vieraat silloin, kun mulle sopii.
Eilen olin meidän agiryhmän "kokouksessa" joka käsitti kärkästä sananvaihtoa, mieletöntä mässäystä ja hauskanpitoakin. Uusi treeniryhmä ei onneksi koostu ihan vieraista, on siellä yksi tyyppi, jonka tunnen vähän paremmin. Toisen tunnen silleen jotenkuten, kolmannen tiedän nimeltä, neljännen koira on ainut josta oon kuullu jotakin (ei sit ollu hyviä asioita nekään), ja viidettä en oo koskaan nähnytkään. Mut kyl se tästä. Heidillä on ihana pyrre, nimeltään Elsa. Se ei ensin lämmenny mulle yhtään, katteli epäluuloisesti, mutta siinä illan aikana se lämpeni, ja illalla oltiin hyviä kavereita. Kävi naaman nuolemassa ja kiikutti mulle hienoa palloaan. Hauska koira.
Oli huvittavaa istua siellä lähes vieraiden ihmisten kanssa, ja kuunnella niiden juttuja. Suurin osa niiden puheista oli ihan hepreaa, käyttivät liian hienoja agilitytermejä, puhuivat mm-kisoista ja vaativista radoista. Jutut aukes hiljalleen, kun katottiin videoita netistä ja pyysin selitystä, kun en ymmärtäny. Oon ryhmän ainut uuno, joka ei ole harrastanut niin ja niin montaa vuotta agiliitoa. Noh, siinäpähän kärsivät. Kaikkein eniten mut kuitenkin yllätti, kun Heidi ja Maija perustivat illan mittaa Rini-fanclubin. Heidi on yhdet meidän treenit nähny (olivat tietenkin ne kaikkein parhaiten persiilleen menneet), Maija näki meidät ekaa kertaa tiistain möllitokossa, kun oli meitä tuomaroimassa. Saa nähdä, kuinka monella täällä parin vuoden päästä on aussie. Hah.
Meidän yhdellä ryhmäläisellä on kokomusta pitbulli, se oli eilen illanistujaisissa mukana. Sen nimi on Paavo. Paavo on huippis, kattelin niiden agia pm-kisoissa töissä ollessani, ja oli kyllä mieletöntä menoa. Ehkä mun ennakkoluulot pittejä kohtaan hiukan särkyi. Ehkä.
Huomenna on ekat agitreenit moneen viikkoon. Odotan innolla. Sen sijaan odotan kauhulla mun ensimmäisiä treenivetovuoroja. Voi olla aika kiintoisaa.
Tänään pitäis vielä hakumetsään lähteä. Toivottavasti ei ala sataa.
Kävin tänään fysioterapeutilla taasen. Sain ohjeita ja jumppaliikkeitä kasan lisää, mutta niiden pitäisi auttaa. Nyt kun sit sais itsensä tekemäänkin niitä. Sain myös lähetteen fysiatriseen hoitoon, kun toi mun selkä on niin jumissa ja jännittynyt. Kai se vähemmästäkin jännittyy, kun on jatkuvassa kiputilassa monta viikkoa.
Oon kärvistelly maanantaista lähtien flunssassa. Yskä ja räkätauti on ihan kamala, kurkku on kipeä ja ääni paineessa vieläkin, korvat myös tukossa. Hiljalleen on meno parempaan päin, oon vetäny teetä ja carmolista. Laulut on jääny kahdelta viikolta väliin, ehkä ensi viikolla pääsee jo vinkumaan.
Koirakin on tuntunut nauttivan, kun mamma on kotosalla. Rinille on ollu aikaa ihan eri tavalla kuin työviikkoina. Yllärillä.
Tilanne kotona on mennyt siihen pisteeseen, että oon alkanu mietintäasteella kypsytellä ajatusta muuttamisesta. Tuntuu, että se on kivuttomin ratkaisu tässä vaiheessa kaikkien kannalta. En oo muita kämppiksiä asiasta vielä valaissut, mutta tuskinpa se niille yllätyksenäkään tulee. Mun on hyvä olla täällä vaan sillon, kun oon yksin kotona koiran kanssa. Ehkä se on sitä, mitä tähän hätään kaipaan. Oma rauha, oma koti ja ennen kaikkea oma aikataulu, oma päiväohjelma, omat sotkut ja omat vieraat silloin, kun mulle sopii.
Eilen olin meidän agiryhmän "kokouksessa" joka käsitti kärkästä sananvaihtoa, mieletöntä mässäystä ja hauskanpitoakin. Uusi treeniryhmä ei onneksi koostu ihan vieraista, on siellä yksi tyyppi, jonka tunnen vähän paremmin. Toisen tunnen silleen jotenkuten, kolmannen tiedän nimeltä, neljännen koira on ainut josta oon kuullu jotakin (ei sit ollu hyviä asioita nekään), ja viidettä en oo koskaan nähnytkään. Mut kyl se tästä. Heidillä on ihana pyrre, nimeltään Elsa. Se ei ensin lämmenny mulle yhtään, katteli epäluuloisesti, mutta siinä illan aikana se lämpeni, ja illalla oltiin hyviä kavereita. Kävi naaman nuolemassa ja kiikutti mulle hienoa palloaan. Hauska koira.
Oli huvittavaa istua siellä lähes vieraiden ihmisten kanssa, ja kuunnella niiden juttuja. Suurin osa niiden puheista oli ihan hepreaa, käyttivät liian hienoja agilitytermejä, puhuivat mm-kisoista ja vaativista radoista. Jutut aukes hiljalleen, kun katottiin videoita netistä ja pyysin selitystä, kun en ymmärtäny. Oon ryhmän ainut uuno, joka ei ole harrastanut niin ja niin montaa vuotta agiliitoa. Noh, siinäpähän kärsivät. Kaikkein eniten mut kuitenkin yllätti, kun Heidi ja Maija perustivat illan mittaa Rini-fanclubin. Heidi on yhdet meidän treenit nähny (olivat tietenkin ne kaikkein parhaiten persiilleen menneet), Maija näki meidät ekaa kertaa tiistain möllitokossa, kun oli meitä tuomaroimassa. Saa nähdä, kuinka monella täällä parin vuoden päästä on aussie. Hah.
Meidän yhdellä ryhmäläisellä on kokomusta pitbulli, se oli eilen illanistujaisissa mukana. Sen nimi on Paavo. Paavo on huippis, kattelin niiden agia pm-kisoissa töissä ollessani, ja oli kyllä mieletöntä menoa. Ehkä mun ennakkoluulot pittejä kohtaan hiukan särkyi. Ehkä.
Huomenna on ekat agitreenit moneen viikkoon. Odotan innolla. Sen sijaan odotan kauhulla mun ensimmäisiä treenivetovuoroja. Voi olla aika kiintoisaa.
Tänään pitäis vielä hakumetsään lähteä. Toivottavasti ei ala sataa.