Kun musiikki loppuu, me jatkamme.
Kuinka minä sunnuntaiaamuna rakastinkaan aamuöistä Joensuuta. Aurinko oli juuri alkanut nousta, linnut lauloivat ja korvissani soi SMG. Jan yritti kovasti tulla saattamaan minua, koska nainen ei saa kävellä yksinään siihen aikaan yöstä, mutta nauroin ja käskin sen mennä kotiin nukkumaan. Se käski minun lähettää viestiä heti kun pääsen kotiin, että se voi rueta nukkumaan rauhassa.
Lauantai itsessään oli lähes täydellinen päivä. Samaan aikaan haikea ja täynnä eneregiaa. Kaikki hajosivat omiin suuntiinsa ja kuitenkin elettiin vielä yhteisessä maailmassa. Syksyllä sitten suurin osa meistä taas palaa yhteen ja yrittää sovittaa kesän aikana kasvaneet uudet minänsä yhteen.
Lauantaina lähdimmme torille syömään jäätelöä, mutta päädyimmekin rannalle piknikille. Puhuimme paljon, kuuntelimme musiikkia ja nautimme auringosta. Päädyimme Cornerin terassille ja minä vain nauroin, koska oli niin hyvä olla. Myöhemmin illalla Jokelassa käytiin laittamassa jukeboksiin kolikoita ja soitettiin Pohjois-Karjalaa ja kaikki lauloi mukana, tai siis me, eikä meitäkään niin kovin montaa ollut. Sen jälkeen oli kai tarkoitus lähteä kotiin, mutta päätettiinkin Jan'in kanssa lähteä Marjolle ja yö oli mitä hienoin. Juteltiin paljon ja maattiin lattialla syöden muroja.
Voi että minä rakastankaan minun Joensuutani, vaikka välillä sen pienuus melkein tukehduttaakin. Ei Kuopio ole minulle enää se paikka, jossa minä elän. Kuopio on tietysti aina se koti, mutta Joensuu on paikka, jossa minun elämäni on. Kuopiossa on paljon tärkeitä ihmisiä, mutta nekin hajoavat sieltä moneen suuntaan pian. Joensuussa on ne ihmiset jotka toivottavasti pysyvät samassa paikassa vielä ainakin seuraavat neljä vuotta. Samassa paikassa minun kanssani.
Istuvat aamuyöhön puhuen teologiasta, ihmissuhteista, musiikista, oikeastaan vaan ihan kaikesta. Laittavat (tai siis antavat minun laittaa) yhdessä ruokaa ja istuvat vain Humpan kahvilassa kuluttamassa aikaa. Minulla on jo valmiiksi ikävä Joensuuta, vaikka olin siellä vielä eilen.
Ja niin, kesän työt ovat alkaneet pelottaa minua suunnattomasti. Minusta alkaa tuntua, että olen haukannut liian suuren palan nieltäväksi. Onneksi voin aina luottaa yläkerran Herran apuun, enkö voikin? Noh, kaikki mokaa. Ja kirkossa sentään siitä voi samantien saada synninpäästön :)
Lauantai itsessään oli lähes täydellinen päivä. Samaan aikaan haikea ja täynnä eneregiaa. Kaikki hajosivat omiin suuntiinsa ja kuitenkin elettiin vielä yhteisessä maailmassa. Syksyllä sitten suurin osa meistä taas palaa yhteen ja yrittää sovittaa kesän aikana kasvaneet uudet minänsä yhteen.
Lauantaina lähdimmme torille syömään jäätelöä, mutta päädyimmekin rannalle piknikille. Puhuimme paljon, kuuntelimme musiikkia ja nautimme auringosta. Päädyimme Cornerin terassille ja minä vain nauroin, koska oli niin hyvä olla. Myöhemmin illalla Jokelassa käytiin laittamassa jukeboksiin kolikoita ja soitettiin Pohjois-Karjalaa ja kaikki lauloi mukana, tai siis me, eikä meitäkään niin kovin montaa ollut. Sen jälkeen oli kai tarkoitus lähteä kotiin, mutta päätettiinkin Jan'in kanssa lähteä Marjolle ja yö oli mitä hienoin. Juteltiin paljon ja maattiin lattialla syöden muroja.
Voi että minä rakastankaan minun Joensuutani, vaikka välillä sen pienuus melkein tukehduttaakin. Ei Kuopio ole minulle enää se paikka, jossa minä elän. Kuopio on tietysti aina se koti, mutta Joensuu on paikka, jossa minun elämäni on. Kuopiossa on paljon tärkeitä ihmisiä, mutta nekin hajoavat sieltä moneen suuntaan pian. Joensuussa on ne ihmiset jotka toivottavasti pysyvät samassa paikassa vielä ainakin seuraavat neljä vuotta. Samassa paikassa minun kanssani.
Istuvat aamuyöhön puhuen teologiasta, ihmissuhteista, musiikista, oikeastaan vaan ihan kaikesta. Laittavat (tai siis antavat minun laittaa) yhdessä ruokaa ja istuvat vain Humpan kahvilassa kuluttamassa aikaa. Minulla on jo valmiiksi ikävä Joensuuta, vaikka olin siellä vielä eilen.
Ja niin, kesän työt ovat alkaneet pelottaa minua suunnattomasti. Minusta alkaa tuntua, että olen haukannut liian suuren palan nieltäväksi. Onneksi voin aina luottaa yläkerran Herran apuun, enkö voikin? Noh, kaikki mokaa. Ja kirkossa sentään siitä voi samantien saada synninpäästön :)