Viimeinen odotus, matka alkaa kohta.
Hei kaikille, olen Antti. Tämän kirjoittelun tarkoitus on pitää teidät, jotka olette ehkä kiinnostuneita, ajan tasalla siitä miten muuttoni ja elämäni Pohjois-Irlannissa sujuu. Suomenkielen kirjoitustaitoni ei aina ole parasta, kirjoitin äidinkielestä vain B:n joten pahoitteluni jos kielioppivirheitä satelee, koittakaa kestää. Koitan muistaa kirjoitella aina välillä, mutta mitään en lupaa. Kuviakin koitan parhaani mukaan sitten lisäillä. Tekstini on usein myös varsin ajatustenvirtaa, joten jos se häiritsee voi olla parempi ettet lue, sillä pelkkiä tapahtumapäivityksiä harvemmin teen.
Lähtöön on enää 12 tuntia. Tavarani alkavat olla pakattu ja säilötty, lukuunottamatta niitä, mitä aion ottaa mukaani ja mitä lähetyttää itselleni kunhan saan osoitteen paikan päältä. Viimeiset pari viikkoa olen nukkunut hieman epätasaisesti, kuten yleensä minulle käy kun stressaan asioita. Kyllä, jännittää.
En ole aikuisena koskaan muuttanut ulkomaille. En ole koskaan muuttanut yksin. En ole koskaan edes matkustanut yksin. Tämä on monella tapaa hyppy tuntemattomaan, joten tietenkin se jännittää. Uskon vakaasti kuitenkin, että mitä ikinä vastaan tuleekaan pystyn siitä selviämään, jollain tapaa aina laskeutumaan jaloilleni. Ja kuten kaikki aina hokevat, niin kyllähän sieltä aina pääsee pois.
Kävin kaupassa. Kotimatkallani kävelin eri reittiä kuin yleensä aina kävelen. Halusin nähdä asioita hieman edes eri perspektiivistä kuin yleensä. Otin pari kuvaa, muistoksi. On täällä ihan pirun kaunista nyt. Arvostan todella paljon, että sain nähdä nämä talven kauneimmat kelit vielä ennen lähtöäni. On jotain mistä pitää kiinni, kun ulkomailla miettii identiteettiään.
Jotenkin kaikkea on katsonut viimeiset viikon, pari, ihan eri tavalla kuin yleensä. Olen asunut tällä seudulla lähes koko ikäni, muutaman kilometrin säteellä, ainoastaan pari vuotta Otaniemessä ja lapsuuden vuodet Espanjassa ovat olleet kauempana. Tämä on se seutu, millä olen oikeasti liikkunut suurimman osan elämästäni. Tuntuu oudolta ajatella, että voi olla etten enää palaa tänne. Talo menee myyntiin, joten on hyvin todennäköistä, että jos/kun palaan Suomeen etsin kämpän mistä vain saan. Vaikka koen matkustaneeni paljon, nähneeni jo paljon, tämä on silti asia joka on aina ollut minulle pysyvä, asia jota olen pitänyt lähes itsestäänselvyytenä, että tämä on minun kotiseutuni. Se on ollut harvoja pysyviä asioita minun elämässä. Ja nyt kaikki muuttuu.
En oikein tiedä tarkalleen mitä edes ajatella tästä kaikesta, kaipa menen vain virran mukana ja katson mitä tulemaan pitää. Jännittää. Kyllä se tästä. Taakse tulee jäämään niin paljon. Eräs ystäväni sanoi, että matkustaessa yksin karisee ihmisestä kaikki turha ylimääräinen pois, jättäen jäljelle vain olennaiset asiat. Odotan mielenkiinnolla millaisia muutoksia koen, tai tapahtuu vaikken niitä kokisikaan.
Taidan nyt pakata koneeni, valmistautua vääjäämättömään. Seuraava kirjoitus atlantin rannikoilta :)
Antti
Lähtöön on enää 12 tuntia. Tavarani alkavat olla pakattu ja säilötty, lukuunottamatta niitä, mitä aion ottaa mukaani ja mitä lähetyttää itselleni kunhan saan osoitteen paikan päältä. Viimeiset pari viikkoa olen nukkunut hieman epätasaisesti, kuten yleensä minulle käy kun stressaan asioita. Kyllä, jännittää.
En ole aikuisena koskaan muuttanut ulkomaille. En ole koskaan muuttanut yksin. En ole koskaan edes matkustanut yksin. Tämä on monella tapaa hyppy tuntemattomaan, joten tietenkin se jännittää. Uskon vakaasti kuitenkin, että mitä ikinä vastaan tuleekaan pystyn siitä selviämään, jollain tapaa aina laskeutumaan jaloilleni. Ja kuten kaikki aina hokevat, niin kyllähän sieltä aina pääsee pois.
Kävin kaupassa. Kotimatkallani kävelin eri reittiä kuin yleensä aina kävelen. Halusin nähdä asioita hieman edes eri perspektiivistä kuin yleensä. Otin pari kuvaa, muistoksi. On täällä ihan pirun kaunista nyt. Arvostan todella paljon, että sain nähdä nämä talven kauneimmat kelit vielä ennen lähtöäni. On jotain mistä pitää kiinni, kun ulkomailla miettii identiteettiään.
Jotenkin kaikkea on katsonut viimeiset viikon, pari, ihan eri tavalla kuin yleensä. Olen asunut tällä seudulla lähes koko ikäni, muutaman kilometrin säteellä, ainoastaan pari vuotta Otaniemessä ja lapsuuden vuodet Espanjassa ovat olleet kauempana. Tämä on se seutu, millä olen oikeasti liikkunut suurimman osan elämästäni. Tuntuu oudolta ajatella, että voi olla etten enää palaa tänne. Talo menee myyntiin, joten on hyvin todennäköistä, että jos/kun palaan Suomeen etsin kämpän mistä vain saan. Vaikka koen matkustaneeni paljon, nähneeni jo paljon, tämä on silti asia joka on aina ollut minulle pysyvä, asia jota olen pitänyt lähes itsestäänselvyytenä, että tämä on minun kotiseutuni. Se on ollut harvoja pysyviä asioita minun elämässä. Ja nyt kaikki muuttuu.
En oikein tiedä tarkalleen mitä edes ajatella tästä kaikesta, kaipa menen vain virran mukana ja katson mitä tulemaan pitää. Jännittää. Kyllä se tästä. Taakse tulee jäämään niin paljon. Eräs ystäväni sanoi, että matkustaessa yksin karisee ihmisestä kaikki turha ylimääräinen pois, jättäen jäljelle vain olennaiset asiat. Odotan mielenkiinnolla millaisia muutoksia koen, tai tapahtuu vaikken niitä kokisikaan.
Taidan nyt pakata koneeni, valmistautua vääjäämättömään. Seuraava kirjoitus atlantin rannikoilta :)
Antti