Sunnuntai-illan kelailuja
Olipa töissä vuosittainen palkkakeskustelu toissa viikolla, ja pomo sanoi välillä miettineensä että olenko kaikessa omatoimisuudessani välillä liiankin anarkistinen, mutta tulleensa siihen tulokseen että en ehkä kuitenkaan ole. Huomaan välillä kokevani lievää ahdistusta töissä ja muualla kun yllättävän monille on itsestäänselvää että auktoriteettejä on kunnioitettava ja mitä tahansa (järkeviä tai järjettömiä) sääntöjä noudatettava, ja että muiden asettamat tavoitteet on aina täytettävä. Tämän kuvion pyörittely johdatti seuraaviin pohdintoihin:
a) Teollisuusmaissa ollaan turvallisuudentunteesta huolimatta onnettomia sen takia, että oma tahto elää tukahdutettuna kun koko elämää ohjailee pakko toteuttaa muiden asettamia sääntöjä, tavoitteita ja aikatauluja.
b) Vastaavasti taas monissa kehittyvissä maissa, joissa aikataulujen ja suorituspaineiden kanssa ei ole niin justiinsa, ollaan onnettomia jatkuvan epävarmuuden, korruption, väkivallan uhan jne. takia.
c) Onkohan jossain keksitty sellainen yhteiskunta, joka ei ole selkeän individualistinen eikä kollektivistinen, ja jossa on tietty turvallisuus ja vakaus sekä taloudellinen hyvinvointi ilman että juostaan kontrollifriikkien ohjaamassa oravanpyörässä?
Ylläoleva ei siis tarkoita sitä että kaikki olisivat onnettomia aina ja ikuisesti, mutta tietyt teemat toistuvat kun lukee syistä jotka saavat ihmiset milloin missäkin olemaan onnettomia. Oma päätelmäni on joka tapauksessa tähän mennessä ollut, että vaihtoehtoa c ei ole mahdollista toteuttaa, vaan a ja b ovat aina makrotasolla käytännössä toisiaan poissulkevia tekijöitä.
Toisaalta taas on hyvä muistaa, että ei kukaan edellytäkään että pystyisi keksimään ratkaisun itseä isompiin kysymyksiin, eli ehkä on vain helpompi mennä nukkumaan ja herätä huomenna aikaisin sorvin ääreen tuottamaan lisäarvoa asiakkaille...
a) Teollisuusmaissa ollaan turvallisuudentunteesta huolimatta onnettomia sen takia, että oma tahto elää tukahdutettuna kun koko elämää ohjailee pakko toteuttaa muiden asettamia sääntöjä, tavoitteita ja aikatauluja.
b) Vastaavasti taas monissa kehittyvissä maissa, joissa aikataulujen ja suorituspaineiden kanssa ei ole niin justiinsa, ollaan onnettomia jatkuvan epävarmuuden, korruption, väkivallan uhan jne. takia.
c) Onkohan jossain keksitty sellainen yhteiskunta, joka ei ole selkeän individualistinen eikä kollektivistinen, ja jossa on tietty turvallisuus ja vakaus sekä taloudellinen hyvinvointi ilman että juostaan kontrollifriikkien ohjaamassa oravanpyörässä?
Ylläoleva ei siis tarkoita sitä että kaikki olisivat onnettomia aina ja ikuisesti, mutta tietyt teemat toistuvat kun lukee syistä jotka saavat ihmiset milloin missäkin olemaan onnettomia. Oma päätelmäni on joka tapauksessa tähän mennessä ollut, että vaihtoehtoa c ei ole mahdollista toteuttaa, vaan a ja b ovat aina makrotasolla käytännössä toisiaan poissulkevia tekijöitä.
Toisaalta taas on hyvä muistaa, että ei kukaan edellytäkään että pystyisi keksimään ratkaisun itseä isompiin kysymyksiin, eli ehkä on vain helpompi mennä nukkumaan ja herätä huomenna aikaisin sorvin ääreen tuottamaan lisäarvoa asiakkaille...